Murtunut taistelija

31: Huone täynnä toivottomia tapauksia

(Editoitu)

Sisältäpäin varasto oli sittenkin moderni. Kaikki seinät oli vahvistettu metallilla ja kattoa tuki suuret pilarit. Koko tila oli varmasti äänieristetty, sillä laukaukset kajahtelivat huoneen perältä enkä ollut kuullut niitä ulkopuolella.

"Nicholas ja presidentti! Päätitte sittenkin tulla", miehen ääni kajahtaa ja Eversti tulee meitä kohti pylvään takaa.

"Minun pitää kuulemma hiukan rentoutua ja tappelu on minulle jo rutiinia joten... Päätin tulla sitten katsomaan mistä miehesi ovat tehty", vastaan takaisin ja Eversti hymyilee.

"Hienoa. Erittäin hienoa. Tämä ryhmä on harjoitellut kaksi kuukautta ampumista, kamppailua ja selviytymistaitoja. He ovat harjoitelleet kaikista pisimpään, jos ei lasketa niitä, jotka ovat taistelukentällä", hän selittää. Mitäköhän tästä tulee?

"Vain kaksi kuukautta? Eli koulutatte koko ajan lisää ja, kun he ovat valmiit, lähetätte ne taisteluun, kuin pakatun elintarvikkeen ja siirrytte seuraaviin", kysyn hiukan nyrpeästi.

"Sota on mitä on. Me tarvitsemme lisää miehiä kentällä ja tämä on ainoa keino siihen", hän tokaisee.

"Sinun on turha luennoida minulle sodasta. Elin sellaisessa viisi vuotta. Mutta missä voin vaihtaa vaatteet? Tuo miehesi kamppailuareenalle niin katsotaan mihin heistä on", sanon vaihtaen aihetta. En halua Everstin vieraanvaraisuuden loppuvan heti vain minun eriäviin mielipiteisiin.

"Tuolla on vaatteita, joilla me treenaamme, valitse väri ja kokosi. Areena on tuolla päin, kun olet valmis", hän vastaa hymyillen välittämättä pienestä kinailustamme.

Nyökkään Everstille ja menen vaatteiden luo raahaten Tobiasta perässäni.

Vaatteet ovat pienissä huoneissa varaston kulmassa naiset ja miehet erikseen. Sisällä on monta rekkiä, josta löytyy mustia, harmaita, ruskeita ja maaston värisiä venyviä housuja ja paitoja.

"Tästä sitten", tokaisen ja valitsen mustien vaatteiden rekistä kokoiseni paidan ja housut. Yllätykseksi Tobiaskin ottaa maastokuvioisen paidan ja housut.

"Aiotko sinäkin otella?" Kysyn mielenkiinnosta.

"Ehkä. Ja jos niin teen niin en aio pilata hyvää pukuani siihen", hän vastaa ja alkaa ottaa solmiotaan pois. Riisun nopeasti omat vaatteeni, viikkaan ne siistiin pinoon lattialle ja puen taisteluasun päälle. Kun minä olen jo valmiina, Tobias on vasta saanut solmion, paidan ja kengät pois.

"Kuinka hidas voit olla?" Kysyn hymyillen ja Tobias hymähtää kohauttaen olkapäitään katsomatta minua tai keskeyttämättä riisumistaan, mutta näen hymyn hänen huulillaan.

"Tule sitten, kun olet valmis", huudan ja lähden huoneesta kohti areenaa.

Areenan ympärille on kerääntynyt jo joukko miehiä sekä muutama nainen. Heillä on kaikilla päällä samanlaiset asut kuin minulla tällä hetkellä. He eivät näytä kovin vankkatekoisilta tai kovilta ihmisiltä. He ovat vain joukko nuoria, jotka on pakotettu taistelemaan.

"Oletko valmis?" Eversti kysyy seisoen hiukan ylempänä olevalla alustalla, joka on tarpeeksi pehmeä siihen, että voi heittää vastustajan maahan ilman suurempia vahinkoja. Nyökkään ja nousen alustalle. Se on noin viisi metriä leveä, joka suunnasta ja metrin korkeudella lattiasta.

Eversti nyökkää minulle ja väistyy pois areenalta.

"Okei. Kukaan teistä ei taida tietää kuka olen ja hyvä niin. Ainoa asia, mikä teidän täytyy tietää on, etten anna armoa. Everstinne pyysi minut tänne opettamaan teitä ja sen teen", sanon ja kaikki ovat hiljaa katsoen minua hiukan epäilevästi ja alta kulmien.