Murtunut taistelija

44: Petos

Valitettavasti joudun ilmoittamaan että tämä luku sattuikin olemaan tämän kirjan viimeinen. Oli kyllä suunniteltu mutta toisaalta taas ei ja oon pahoillani että se tuli näin äkkiä🤗😅
Musiikkia/biisejä luvun edetessä.

"Sean..." Hengähdän paineaallon ravistellessa helikopteria. Savu laskeutuu pikkuhiljaa ja hälytysvalot alkavat vilkkua ympäriinsä. Lentäjä saa helikopterin taas hallintaan ja laskeutuu nopeasti muurien sisään matalan varaston katolle. Näimme ilmasta, kuinka vihollinen yritti päästä muurin läpi monesta eri kohtaa ympäri kaupunkia.
Helikopterin pysähdyttyä, hyppään alas ja tartun aseeseen. 
"Menkää Varastolle! Eversti on varmasti jo keräämässä joukkojaan", ilmoitan niille, jotka ovat jäljellä ryhmästäni. Ei tule yllätyksenä, että Torres pudistaa päätään.
"Kaikella kunnioituksella sir..." hän aloittaa, mutta mutisen hänen päälleen: "Olet kaukana kunnioittavasta." Torres on kuin ei olisi kuulevinaan ja jatkaa.
"Kaupunki on hyökkäyksen alla ja sinä olet meistä kokenein. Uskon pystyväni parempaan jos pysyttelen sinun kanssasi", hän lopettaa. Loput kaksi hereillä olevaa nyökkäävät hyväksyvinä.
"Teidän täytyy viedä haavoittuneet sairaalaan. Kaupungin keskelle mieluiten. Ja ilmoittaa Everstille, että olemme elossa. Minä tulen perässä", väitän vastaan ja mulkaisen Torresta niin ettei tämä väitä vastaan.
Hän nyökkää vaitonaisena ja kääntyy yhä helikopterin sisällä olevien haavoittuneiden puoleen.
Lasken käteni hänen olkapäälleen ja Torres kääntää päätään katsoen minua.
"Pysykää elossa", tokaisen ja lähden sitten hölkkäämään kohti Seanin taloa.

Kaduilla poliisit ohjaavat ihmisiä pommisuojiin ja evakuoivat ihmisiä, jotka asuvat aivan kaupungin reunalla. Tiet ovat täynnä pölyä ja tuhkaa. Räjähdys Serverissä hajotti Daveria suojaavan kuvun ja voin nähdä sen särkyneen reunan kuin munan kuoren. Nyt mikään ei suojaa Daveria pölyltä ja saasteilta, jotka leijailevat maan tasalle korventuneen Serverin jäännöksistä.
Mitä lähemmäs pääsen Seanin kotia, sitä enemmän näen sekavia Serverin asukkaita kävelevän katuja pitkin. Ilmeisesti muuri oli sortunut myös rajalla ja osa heistä selvisi paeten nyt Daverin puolelle. Heidän kasvonsa ovat tuhkan ja lian peittämät, oikea ihonväri tuskin edes paistaa läpi. Veri ja kyyneleet taas muodostavat raitoja heidän käsivarsilleen ja poskille. Ohjaan kaikki, jotka tulevat vastaan kohti Daverin keskusta ja pommisuojia. Käsken heitä levittämään sanaa, mutta osa ei kuule minua ja loput ovat liian sekaisin ja shokissa.

Saavun vihdoin Seanin talolle ja potkaisen oven auki.
"Sean!" Huudan ja onnekseni hänen päänsä pilkistää keittiöstä.
"Nic! Sinä palasit!" Hän huudahtaa ja heittäytyy halaamaan minua yhdellä kädellä. Toisella hän puristaa kivääriä.
"Mitä tapahtuu?" Hän kysyy ja johdattaa minut keittiöön.
"Olemme hyökkäyksen alla. Teidät pitää saada turvaan", sanon ja tartun Seania käsivarresta. Katson ympäri keittiötä.
"Missä Rose on?" Kysyn hämilläni.
"Eversti ilmoitti minulle hyökkäyksestä. Vein Rosen ja vauvan autolla heti ensimmäisenä turvaan", hän vastaa ja nappaa radiopuhelimen keittiön tasanteelta.
"Meidän täytyy kiirehtiä. Voin viedä meidät samaan paikkaan kuin vein heidät", Sean sanoo ja vetää minua puolestaan kohti ovea. Hänellä on päällään tummat kamppailuvaatteet ja kiväärin lisäksi puukko tupessa vyötäröllä.
"Minä en aio piiloutua", sanon tajuten, mitä hän tarkoittaa ja panen vastaan. Pysähdyn oviaukolle ja Sean kääntyy takaisinpäin kohti minua.
"Miten niin et aio? Sinä taistelit jo. Lähdit vihollisen kaupunkiin. Olet tehnyt osasi. Mennään turvaan", hän suutahtaa.
"Suojista ei ole mitään hyötyä jos kukaan ei taistele vastaan", vastaan ja Sean ärähtää.
"Minä yritän pelastaa sinut. Sinut ja Rosen ja vauvan", hän sanoo epätoivoisena ja vetää minua hihasta.
"Et voi pelastaa minua pikkuveli", kerron hänelle. Sean nykii kättäni.
"Voinpas. Sinun täytyy vain tulla mukaani. Äkkiä!" Hän kääntyy eteenpäin ja kiskoo minua mukaansa, mutta en liikahda.
"Et voi", väitän vastaan.
"Meillä ei ole aikaa Nic. Tule nyt!"
Työnnän vastaan ja vetäisen käteni vapaaksi.
"Olen sairas", paljastan, kun Sean yrittää taas kerran vetää minua mukaansa.
Sean pysähtyy kuin seinään eikä yritä enää vetää minua.
"Mitä?" Hänen äänensä värisee.
"Kävin Tobiaksen kanssa lääkärissä sen jälkeen, kun palasin. Lääkäri diagnosoi minulle Frontotemporaalisen muistisairauden ja skitsofrenian. Kumpaankaan ei ole pystytty vielä löytämään parannuskeinoa. Olen käytännössä jo kuollut. En halua elää tietäen, että olisin voinut pelastaa ihmisiä ihan vain kuollakseni muutaman vuoden päästä sairaalan sängyssä tietämättä, kuka edes olen enää. En vain voi", kerron hänelle, "Sinun täytyy päästää minusta irti. Pelasta perheesi, mutta älä pakota minua tulemaan mukaasi. Et tule onnistumaan."
"Me... Minä löydän kyllä keinon. Kaikkeen on aina ratkaisu. En voi vain päästää sinusta irti. Sinä olet minun veljeni!"
"Ja minä tulen aina olemaankin, mutta en voi tulla mukaasi. En tällä kertaa."
"Ei!"
"Sinun täytyy päästää minusta irti Sean!"
"Et saa lähteä nyt! Et nyt, kun olemme näin lähellä."
"Kuka minä olen jos en taistele tämän kaupungin puolesta. Perheeni puolesta. Minä olen taistelija. Tämän minä osaan parhaiten. Minä palaan kyllä. Lupaan sen", sanon ja Seanin silmäkulmasta karkaa kyynel.
"Et voi tietää sitä. Sinä sanoit aiemmin ettei sinunlaisesi ihmiset palaa sodasta", hän huomauttaa ääni särähtäen.
"Kuinka en voisi, kun sinä olet minua täällä odottamassa", sanon lohduttaen ja vedän hänet halaukseen.
"Me näemme toisemme vielä", kuiskaan hänelle.
"Voit luottaa siihen. Vaikka raahaisinki itsemurhaisen perseesi pois taistelukentältä. Me näemme vielä. Lupaa se", hän käskee minua ja naurahdan heikosti.
"Minä rakastan sinua pikkuveli", sanon sulkien silmäni ja painan Seanin kehoani vasten.
"Minäkin rakastan sinua."
Pyyhin yksittäisen kyyneleen silmäkulmastani ja työnnän sitten Seanin pois oviaukosta.
"Mene vaimosi ja lapsesi luo", hoputan ja Sean väläyttää minulle surullisen hymyn ennen kuin hän heilauttaa kiväärin olalleen ja lähtee juoksemaan kohti kaupungin keskustaa.
Huokaisen syvään. Ainakin tiedän, että he ovat turvassa. Nyt minun täytyy löytää Eversti ja päästä ajan tasalle koko tilanteesta. Räjähdys vavisuttaa maata ja liekit kohoavat kaupungin itäistä muuria. He pääsivät läpi. Ei aikaakaan kun he murtavat muurin muistakin kohdista.
Voin vain toivoa, että Tobias on viety turvaan...