Murtunut taistelija

21: Aika on tullut

(Editoitu)

Aika on suhteellista täällä areenalla. Emme koskaan tiedä onko päivä vai yö ennen kuin portit aukaistaan ja joku joutuu taisteluun. Silloinkaan ei ole varma onko aurinko vasta nousemassa vai jo laskemassa.  Välillä erottaa kuinka taivas on syvän oranssi tai jopa violetti, kun aurinko laskee. Silloin taivas on todella värikäs. Auringon noustessa taivas taas värjäytyy haalean keltaiseksi ja siniseksi.

Unirytmimme menee päin helvettiä ajantajun kadotessa ja nukumme johtajan pillin mukaan. Kun hän haluaa järjestää taistelun, kaikki herätetään ja joku lähetetään areenalle. Ajankohta vaihtelee useasti. Joskus ovista tulee kirkasta auringonvaloa, joskus voin nähdä oranssina hohtavan taivaanrannan ja joskus on niin pimeä yö etten näe yhtään mitään. En porttia pidemmälle. Voin vain kuulla yleisön innostuksen  huudot ja miesten taisteluäänet. Miekkojen kalahtelun toisiaan vasten tai eläimen karjunnan.

Ainoa minkä avulla pysyt edes hiukan ajan tasalla, on kun meille tuodaan ruokaa. Orjat tuovat sen jokaiselle kahdesti päivällä, mutta nekin tulevat sattumanvaraisesti ja eri aikoihin. Jos on taistelussa, saat ruokaa myöhemmin tai edellinen ateria oli viimeisesi. Normaalisti saamme pienen palan leipää, hiukan lihaa ja sentään lasin raikasta vettä. Kasviksia emme saa koskaan, mutta koska kaupunki sijaitsee aavikolla, joka tunnetaan kuivuudestaan, en yhtään ihmettele. Johtaja tuskin haaskaa kallisarvoisia ja harvinaisia kasviksia leikkisoitilaisiinsa.

En tiedä kuinka kauan olen ollut täällä, mutta veikkaan viikkoja. Miehiä on kuollut ja uusia on tuotu tilalle. Tulokkaat ovat aluksi yhtä hämmentyneitä kuin minä, mutta he tottuvat siihen pian. Niin kuin minäkin totuin.

En ole vieläkään taistellut kertaakaan ja vaikka sellitoverini sanovat sen olevan minulle suotu lahja, minua huolestuttaa, että minun pääni menoksi on varattu jotain suurta.

Jalkani on orjien rohtojen ansioista palautunut kokonaan normaaliksi. Haava on parantunut ja vaikka siihen jäi suuri arpi, se muistuttaa minua todellisuudesta. Onnun yhä vielä hiukan ja juuri väärillä hetkillä, jalkani vain päättää pettää altani.

Areenalla olen nähnyt viikon aikana liian monen miehen menettävän järkensä ja tekevän itsemurhan, kun he taistelevat. Minä en aio sortua siihen.

Kun on kulunut mielestäni liian kauan, on vihdoin minun vuoroni. Olen juuri syönyt ateriani, kun portit aukaistaan ja mustapukuiset vartiat pysähtyvät minun sellini kohdalle. Harmikseni kaksi muuta vartijaa hakee seuraavasta sellistä myös toisen miehen. Minun vastustajani. Olisin toivonut, että saisin taistella eläintä vastaan, sillä tämä on ensimmäinen kertani, mutta ei tietenkään. Eihän johtaja minulle sitä iloa suo.

Meidän annetaan valita aseet seinältä ja sitten meidät työnnetään areenalle ja kalteriovi lasketaan alas. Vastustajani on selvästi taistellut monta taistelua ja selvinnyt hengissä niistä. Hän on jo ammattilainen. Minä en. Hän laskeutuu taisteluasentoon ja alkaa kiertää minua valitsemansa kirves ojossa. Tiukennan otettani miekastani ja matkin miehen liikkeitä. Valitsin käteeni sopivan, mustasta raudasta taotun miekan, joka ei ollut liian pitkä eikä liian lyhyt käytettäväkseni. Miekka tuntui olevan kuin tehty käteeni. En välitä ympärilläni huutavista katsojista enkä tutki ympäristöäni vaan keskityn henkiin jäämiseen. En ole nähnyt areenaa kunnolla, mutta se olisi nyt viimeisenä listallani tarkistettavana. Vastustajani iskee ensin. Hän ottaa valeaskeleen ja hyökkää sitten toisesta suunnasta, mutta epäilin sitä ja estän iskun helposti läimäyttäen hänen kirveensä sivulle. Yleisö kiljuu yhä lujempaa. Haluan saada ottelun vain nopeasti ohi, joten nyt minä hyökkään ja onnekseni huomaan, että vaikka miehen iskuissa on voimaa, hän ei ole nopea. Niinpä käytän nopeuttani ja notkeuttani hyödyksi ja pyörin miehen ympärillä sivaltaen iskuja aina mahdollisuuden tullen. Mies yrittää osua minuun, mutta kirves on niin painava, että aina kun hän saa sen sivallettua alas, on liian myöhäistä. En ole enää siinä kohdassa johon hän tähtäsi ja kirveen nostamisessa uuteen iskuun menee kauemmin kuin minun miekkani nostoon. Yleisö karjuu suosiotaan ja vastustajani alkaa väsyä. Hän on täynnä haavoja ja monet niistä vuotavat paljonkin. Lopulta osun miehen jalkojen hermoihin ja tämä kaatuu polvilleen maahan. Sivallan seuraavaksi hänen ranteensa hermot ja miehen kirves putoaa maahan. Tämä on nyt täysin haavoittuvaisena edessäni. Yleisö huutaa ja puristaen silmät kiinni heilautan miekkani yhdellä liikkeellä alas katkaisten miehen kaulan.