Murtunut taistelija

33: Et voi olla tosissasi

(Editoitu)

Jokin tikittää aivan korvani vieressä. Ärsyttävä, jatkuva piipitys. Yritän huitoa sitä pois, mutta ääni pysyy sitkeästi ja tuntuu vain voimistuvan. Päätäkin särkee enkä muista mitään sen pimeän kujan ja hermoromahduksen jälkeen.

Voi hitto...

Ääni muuttuu kimeäksi ja kovenee. Sitten tunnen yhtäkkistä pistävää kipua poskessani ja jääkylmä tunne saa minut ponnahtamaan pystyyn. En saa henkeä ja pärskin tajuten, että olen aivan märkänä ja päälleni heitettiin juuri jääkylmää vettä.

"Mitä vit..?" aloitan ja katson vauhkona ympärilleni. Ympäristö on minulle vieras, mutta ainakaan en makaa kadulla vain normaalilla pedillä. Joku vieras nainen seisoo sängyn vieressä kädet puuskassa vesikannu kädessä.

"SInuna en lopettaisi tuota lausetta", hän sanoo ja laskee kannun yöpöydälle.

Vilkuilen ympärilleni, mutta huone on minulle edelleen vieras vaikka olen nyt melkein täysin hereillä. Tämä ei ole se huone, jonka Tobias minulle antoi, eikä tämä ole Tobiaksenkaan huone. Huone, missä minä nyt olen, on paljon pienempi ja jotenkin kodikkaan oloinen. Täällä on suuri avoin ikkuna, josta näkee puutarhaan ja kukalliset verhot. Tavaroita ei ole paljon. Vain yksi lipasto, koristekasvi ja sohvatuoli sängyn lisäksi.

Huomioni kiinnittyy sitten itseeni ja huomaan, ettei minulla ole päällä kuin bokserit ja t-paita, joka ei todellakaan ole minun. Tai eihän minulla vaatteita olekaan, mutta se ei ole se, jonka otin Tobiaksen vaatekaapista. Paita, joka minulla on päällä, on kirkkaan vihreä ja siinä on jokin logo, jota en tunnista. Vilkaisen naista epäilevästi kohottaen  toista kulmakarvaani kuin kysyen vaihtoiko hän vaatteeni ja nyt vasta huomaan hänen hiukan pyöreän vatsan.

Äkkiä jokin kolahtaa aivoissani ja katson naista uusin silmin.

"Et sinä sattuisi olemaan veljeni tyttöystävä", totean nyrpeän näköiselle naiselle samalla, kun siristän silmiäni kirkkaassa valossa ja nousen paremmin istumaan.

"Kihlattu", nainen korjaa ja näen kauniin sormuksen hänen nimettömässään, kun nainen jatkaa, "ja sinä olet Nicholas. Seanin kauan kaivattu veli ja presidentin nykyinen henkivartija," hän tokaisee.

"Vau. Luet uutisia", tokaisen hiukan happamana siitä, että tuo nainen herätti minut sangollisella jääkylmää vettä päälle.

"Sinä olet kusipää ja tuot ongelmia. Onneksi veljesi on niin mukava, että hän jaksaa huolehtia sinusta", nainen jatkaa solvauksiaan.

"Kerro jotain, mitä en jo tiedä", vastaan tylsistyneenä. "Miten minä edes päädyin tänne? Olettaen, että tämä on sinun kotisi, kun kerran olet täällä", kysyn ja hieron silmiäni sekä kivistävää päätä.

"Isäsi toi sinut tänne keskellä yötä ja herätti meidät molemmat. Sean joutui raahautumaan ovelle ja huolehti sitten sinusta ainakin kaksi tuntia katsoen ettet tukehdu oksennukseen tai muuten vain onnistu tapattamaan itseäsi", nainen vastaa närkästyneenä.

"Jaa a. Sellainen hän on aina ollut", tokaisen ja lasken jalkani kylmälle puulattialle huojuen hetken, kun pääni tuntui räjähtävän.

"Missä tarkalleen ottaen edes teidän talonne on? Tehän asutte yhdessä eikö?" kysyn ja painan pääni käsiini yrittäen estää kivun aaltoja tulemasta.

"Tämä on perheeni kesätalo. Tai oli. Veljeni osti oman talon ja äitini ja isäni erosivat kolme vuotta sitten, joten oikea talomme myytiin ja he molemmat ostivat itselleen omat, pienemmät kerrostaloasunnot. Vanhempani suostuivat jättämään tämän talon myymättä ja sain sen sitten omakseni", hän selittää.