Murtunut taistelija

36: Ensimmäinen isku

(Editoitu)

Istun Tobiaksen kanssa taksissa täydessä hiljaisuudessa, mutta voin syrjäsilmällä nähdä hänen hymyilevän. Hiljaisuus ei ole tällä kertaa mitenkään epämukava vaan rauhallinen.

"Olit juuri eilen Varastolla, miksi menemme uudelleen näin pian?" Tobias avaa suunsa ja päättää pilata ihanan rauhan kysymyksellään.

"Koska tahdon lyödä jotain", vastaan ja Tobias kurtistaa kulmiaan.

"Miksi?"

"Hermoni ovat kireällä ja taistelu sekä treenit auttavat."

"Jaaha..." hän tokaisee, mutta ei jatka keskustelua.

"Jos minulla on kuukausi aikaa kouluttaa heidät sopiviksi, täytyy treenata paljon. Tuskin Everstiä haittaa, että pidän ylimääräisiä treenejä", selitän, mutta Tobias vain nyökkää.

"Otan rauhallisesti, älä huoli."

"En minä siitä ole huolissani", Tobias vastaa huokaisten.

"Mistä sitten?" kysyn ja käännyn häntä kohti tutkien Tobiaksen kireitä leukaluita ja vakavaa ilmettä.

"Eilinen kokous sen jäsenen kanssa ei mennyt kovin hyvin," hän paljastaa.

"Aiotko kertoa minulle yksityiskohtia?" urkin ja Tobias vilkaisee kuskiamme.

"Kerron sitten, kun treenit ovat ohi", hän sanoo varautuneesti ja hymähdän katsoen taas ulos ikkunasta.

Daver näyttää niin siistiltä. Kello on melkein yksi, joten aurinko on jo noussut. Kuvun ansiosta auringon edessä ei ole saastepilviä ja sopivan lämmin auringonpaiste lämmittää kasvojani ikkunan läpi. Ei ole liian kuuma eikä liian kylmä.

"Olen miettinyt..." aloitan, mutta sitten Tobias huutaa: "Pysähdy tähän!". Taksi pysähtyy äkisti ja liikahdan eteenpäin penkillä. Turvavyö estää minua törmäämästä etupenkin selkänojaan, mutta se pureutuu kipeästi olkapäähäni.

"Anteeksi", kuski sanoo pahoittelevasti, "Olemme perillä." Tobias toipuu äkkipysähdyksestä ja maksaa kuskille.  Nousemme samaan aikaan ulos autosta ja odotan, että taksi on kadonnut kadun kulman taakse ennen kuin lähden kävelemään kohti Varastoa.

"Mitä olit sanomassa?" Tobias kysyy lähempänä ovea, mutta pudistan päätäni.

"Ei nyt. Kerron myöhemmin", vastaan ja koputan oveen.

Yksi alokkaista avaa pienen luukun ja katsoo meitä molempia ennen kuin ovi kolahtaa ja aukeaa.

"Aloitetaan treenit", sanon ja hieron käsiäni yhteen.

"Ei noin. Vaikka ammut, ole silti liikkeessä ettei sinua voida ampua. Oli teillä käytössä, mitkä aseet tahansa pysykää aina liikkeellä!" huudan ampumaradalla oleville sotilaille, jotka seisovat kuin tatit ja tähtäävät tarkasti, mutta hitaasti.

"Tähdätkää päähän tai rintaan. Noin pienen aseen kanssa unohtakaa jalat tai kädet. Ennen kuin vihollinen kuolee jalkahaavaan, hän pystyy vielä tappamaan teidät. Taistelussa tappakaa nopeasti ja tehokkaasti.

"Tobias ja sotilas pitäkää rytmi yllä. Älkää vain kierrelkö toisianne", korjaan heidän kaksitaisteluaan.

Kävelen Varaston läpi ja tarkkailen, kun sotilaat harjoittelevat eri puolilla tilaa. Eräät kamppailevat keskenään painilattialla, toiset miekkailevat, yhdet ampuvat ja moni on tekemässä leukoja tai juoksemassa juoksumatoilla.

"Nicholas!" tuttu ääni huutaa Varaston läpi. Ääni, jota en halua kuulla. Käännyn hitaasti ympäri ja katseeni kiinnittyy isääni, joka kävelee kohti minua.