Tyttö ja Poika || VALMIS

11. Evil's Back

Dexterin nk.

Katsoin valkoista isoa taloa kaukaa. Ikkunasta näki liikettä ja valot syttyivät. Ikkunan viereen käveli paidaton Alex Moretz. Veljeni. Taidan olla kauan kadoksissa en edes muista kun olimme lapsia.

Kun olimme lapsia isän ja äidin kuoleman jälkeen asuimme huonossa kasvatus kodissa. Isäntä oli karski metsämies Hec Flauter joka tykkäsi hakata. Emäntä Bella Flauter, Hectorin vaimo. Bella oli mukava meitä kohtaan, mutta aina kun Bella lähti kylään Hec harrasti omiaan eli hakkasi meitä. Suojelin pikkuvelijiäni omalla hengelläni ja vasta myöhemmin muutuin kylmäksi sieluttomaksi. Sen päivän muistan oikein hyvin. Sinä päivänä lähdin koulusta ihan tuosta vaan ilman syytä ja kun opettaja yritti udella minne menen mottasin häntä naamaan ja haistatin paskat. Ennen sitä päivää en ikinä ole tehnyt mitään pahaa, olin mallioppilas. Mutta kuin tuosta vaan. Puff. Muutuin pahaksi kesken terveystiedon tunnin. Kuin sydämmeni olisi vain kovettunut muuttunut kiveksi. Sinä päivänä tapoin kaksi ihmistä. Nuoren äidin ja miehen joka uhkasi minua.

Felix oli ollut 15 sinä päivänä ja Alex 14 ja minä 16. Veljeni etsivät minua viikko kausia. Mutta lopulta he vain unohtivat kyllästyivät etsimiseen. Vielä silloin minut olisi voinut pelastaa raahata takaisin valoon. Mutta tänä päivänä se on mahdotonta olen liian syvällä pimeydessä.
Mitä olisin voinut tehdä, antautua? Mitä sinä olisit tehnyt itse?
Elämä on täynnä valintoja, kurjuutta ja pahuutta. Ja minä päätin valita kurjuuden takia pahuuden. Taakka oli liian iso, ei ihminen ole suunniteltu pitämään tuollaista taakkaa. Se kaataa minkä tahansa elävän. Olen käynyt maailman joka nurkassa. Ja voin sanoa kurjuus kuuluu maailmaan se on osa elämää. Ja kun näkee onnellisuutta niinkuin Alexin ja hänen muijansa välillä tulee katteelliseksi. Minäkin olen joskus tuntenut noin. Elämäni rakkaus. Unelmien naiseni. Lialin. Hän teki minut onnelliseksi. Ikävöin hetkiä kun kävelimme kadulla käsikädessä, kun nauroimme yhdessä, hänen naurunsa oli niin ihana viaton ja se vei hänen henkensä.

*Flasback*
Tuo nauru niin ihana. Nauroimme yhdessä hän minun kainalossa. Muistan kun lupasin hakea hänelle aamiaista eilen illalla. Otin tarjottimelle kaikkea ihanaa paahtoleipää, appelsiinimehua ja ruusu. Kauhistus iski elämääni kun kuulin Lialinin huudon. Juoksin makuuhuoneeseen tiputtaen tarjottimen heti maahan.
"Lia, Lia! Mikä hätänä??"
Avasin oven. Lia makasi mahalleen lattialla elottoman näköisenä.

Ensihoitajat työnsivät rullasänkyä pyörillä kiireisenä sairaalan käytävällä. Lääkärit tulivat rientäen kysyen. "Onko uhri eloton? Entäs pulssi? " Juoksin perässä. Ensihoitaja kysyi kysymyksiä kuin "Tunnetko potilaan? Oletko omainen? Mikä on hänen nimensä?"
"Olen hänen poikaystävänsä! Lialin Schon." Huusin hoitajalle.
Yritin pysyä niin rauhallisena kuin pystyin. En vieläkään tajunnut oikein mitä tapahtui. Joku tunkeutui sisään ikkunasta ja oli puukottanut Liaa rintaan.
Hänen selviytymismahdollisuudet olivat todella pienet.

Juoksin niin kauas ennenkun jalkani pettävät. Suljin 'porttini' ja en tuntenut enää mitään. Tietenkin silti joka päivä ikävöin Liaa mutta hän on muistossani. Sinä päivänä itkin viimeistä päivää koko elämässäni.

*Flashback over*

Yritän esittää itse saatanan sanansaattajaa mutta oikeasti ikävöin veljiäni ja sitä että on ystäviä joiden kanssa poltella, juopotella ja pokata tyttöjä.
Tunsin pistävän kivun sydämmessäni tältä kai sydänsurut tuntuisivat jos olisi tunteet. Katsoin pimeää katua ja päätin istuutua maahan nojaten seinää. Painoin pääni polvia kohti ja halusin vajota. Ajattelin kaikkia rakkauslauluja. En enää jaksa. Milloin aloin tuntemaan uudestaan?

Täs sit tää luku. Dexterin menneisyydestä. On alkanut lyhentyy nää luvut. Kuunnelkaa biisi. Sieltä löytyy kirjoitusvirheitä.
Biisi ei käy niin hyvin mutta ihana.

×Marcus&Martinus- Make You Believe In Love×