Anything for you

22.

Ei,ei,ei! Tämä ei voi olla totta! Se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. Minä en voi olla Carterin tytär. Minua ei ole adoptoitu, enkä edes näytä Carterilta.

Tämän täytyy olla osa jotain julmaa pilaa. Tai osa hänen suurempaa suunnitelmaansa, jonka avulla hän saa houkuteltua Liamin ja Nicholaksen tänne.

Mitä tahansa Carter suunnitteleekaan, en suostu olemaan osa sitä. Enkä todellakaan usko hänen valheitaan.

"Thea? Oletko sinä kunnossa?"

Nostan katseeni kohti Carteria. Mitä hän oikein ajattelee? Että olen ihan okei sen jälkeen, kun hän suoltaa suun täydeltä valheita ja uskottelee, että olen hänen tyttärensä? No en ole kunnossa. En todellakaan ole.

"No en ole kunnossa! Olisitko sä ite kunnossa sen jälkeen, kun sulle vielä pari päivää sitten täysin tuntematon mies, joka kidnappas sut ja raahas jollekin saarelle toiselle puolelle maapalloa, väittäisi, että sä olet sen kauan sitten kadonnut tytär, jota sen isä on etsinyt monta vuotta ja siinä samalla  tappanut kymmeniä ihmisiä? Anteeks nyt vaan, mutta sä varmaan tajuut, miks mun on vähän hankala uskoa toi kaikki."

Nousen tuohtuneena seisomaan tuolilta ja lähden kävelemään ympäri huonetta. Carter seuraa kävelyäni sanomatta sanaakaan, mutta olen varma, että hän punoo päässään jotain ovelaa suunnitelmaa.

"Olet oikeassa. Tämä kaikki on varmasti erittäin hämmentävää. Kuulla muutaman minuutin sisään, että onkin adoptoitu, oikea äiti on kuollut ja oikea isä on tällainen."

Carter nousee tuoliltaan ja lähtee kävelemään pöytänsä takaa kohti minua.

"Mutta jokainen sana on totta. Ei tällaista tarinaa pystyisi keksimään. Sinun täytyy vain luottaa minuun."

"Vai että luottaa? Sinuun? Luottamus täytyy ansaita ja sä et oo vielä tehnyt mitään ansaitaksesi mun luottamusta."

Carter on enää vain muutaman metrin päässä minusta.

"Sulla ei oo mitään oikeutta kaapata mua ja kertoa sun selvästikin keksitty tarina."

Lähden peruuttamaan kohti huoneen seinää.

"Mä en ansaitse tätä. Kukaan ei ansaitse tätä. Tällaista sairasta ja kieroutunutta elämää. Mulla meni ihan hyvin Torontossa. Mulla oli kavereita ja mä elin suht normaalia teinin elämää. Sitten mut napataan mukaan tähän...tähän kieroutuneen valheiden ja rikollisten maailmaan."

"Thea..."

"Ei. Mä en ole vielä lopettanut."

Tuijotan Carteria vihaisena. Hän ei todellakaan keskeytä minua nyt. Haluan edes kerran saada sanottua kaiken, mitä minulla on mielessä.

"Mulla oli hauskaa. Mä olin juhlissa mun kavereiden kanssa. Mun elämässä ei tapahtunut mitään pahaa. Ainut huono asia oli jatkuva muuttaminen, mutta sentään mulla oli kavereita, joille puhua kaikesta. Sitten tää kaikki tyhmä teinidraama pilas senkin."

Ensimmäinen kyynel vierähtää poskelleni.

"Mä en tehnyt mitään väärää. Se oli kaikki vaan väärinkäsitystä. Mutta me ei oltu mun kotona, joten mun oli lähdettävä."

"Thea, mistä sinä oikein puhut?"

"Sit mä näin jonkun miehen pulassa ja mä halusin vaan auttaa. Vaikka mulla itelläni ei mennyt niin hyvin, mä olisin voinut auttaa sitä miestä."