Anything for you

30.

"Theaa!"

Nousen äkäisenä sohvalta ylös.

"Mitä?"

"Voiks sä tuoda sen jakkaran sieltä olohuoneesta tänne?"

Vilkaisen ympärilleni ja huomaan valkoisen jakkaran olohuoneen nurkassa. Jakkara näyttää melko vanhalta ja se on selvästikin nähnyt parhaat päivänsä.

"Juu."

Vien jakkaran Roselle keittiöön.

"Mitä sä oikein teet?"

Katson Rosea huvittuneena ja yritän parhaani mukaan pidätellä nauruani. Rose on pinonnut neljä paksua keittokirjaa päällekkäin, jotka kansista päätelleen ovat samaa ikäluokkaa tuolin kanssa, ja seisoo niiden päällä kurkotellen keittiön kaapin päälle.

"Jos mä muistan oikein, mä piilotin tonne suklaalevyn etten mä söis sitä heti. Mutta nyt mä en enää yletä sinne."

Rose kapuaa pois kirjojen päältä ja ottaa jakkaran kädestäni.

"Kiitos."

"Ole hyvä. Mä meen ulos vähäks aikaa. Täällä on jotenkin vähän tunkkainen ilma."

"Okei. Hei, älä mee sitten kauas. Mä alan kohta tekeen ruokaa, enkä mä rupee huuteleen sua mistään kilometrien päästä syömään."

"Eikun aattelin ihan heti kävellä takas Torontoon."

Rose muljauttaa silmiään ja kiipeää jakkaran päälle.

"Kato! Mä olin oikeassa!"

Rose pitelee käsissään maitosuklaalevyä ja hymyilee onnellisena. Hymyilen Roselle takaisin ja poistun sitten keittiöstä. Ulko-ovi ei ole kovin kaukana keittiöstä, joten seison jo hetken päästä mökin pihassa.

Vedän raikasta ulkoilmaa keuhkojeni täydeltä ja suljen silmäni. Minulle on tullut tavaksi tulla aina yksin ulos rauhoittumaan. Vaikka Rose on ihana ja maailman mukavin ihminen, hänen seuransa on joskus vain liikaa, ja joudun ottamaan häneen hieman etäisyyttä.

Nämä muutamat viikot, jotka olemme viettäneet kahdestaan pienessä mökissä keskellä metsää, ovat olleet todella mukavia ja rentouttavia, ainakin suuremmaksi osin. Rose on kertonut minulle lisää elämästään ja olemme yrittäneet saada takaisin menetettyä aikaa. Aina välillä olemme myös kinastelleet pienistä ja mitättömistä asioista, mutta muuten yhteiselomme on ollut ongelmatonta.

Huomaan kuitenkin vähän väliä, että ajatukseni palaavat Liamiin ja Nicholakseen. En ole kuullut heistä mitään Pariisissa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen ja olen huolissani heistä. En ole voinut ottaa heihin yhteyttä, koska puhelin voitaisiin jäljittää, jolloin Carter voisi löytää meidät. Tai no minut, koska hän luulee, että Rose on kuollut.

Rose on käynyt muutaman kerran ruokakaupassa, koska mökistä löytyvillä säilykeruoilla ei olisi elänyt kovin pitkään. Olen myös melko varma, että söimme pilaantunutta ruokaa, vaikka Rose vannoi, että katsoi ruokien pilaantumispäivän oikein ja niitä voisi vielä syödä.

Sillä välin kun Rose on ollut kaupassa, olen tutkinut ympäröivää metsää ja kävellyt kulkemaamme polkua vailla päämäärää. Ehkä toivoin, että pojat olisivat jollakin konstilla löytäneet minut, ja voisin kertoa heille, että olen kunnossa. En suostu uskomaan, että kumpikaan heistä on kuollut, ennen kuin olen nähnyt sen omin silmin.

Avaan silmäni ja vilkaisen mökkiä. Rosen hahmo näkyy pienestä ikkunasta. Hän puuhailee keittiössä ja välillä tarkistaa myös, että ruoka ei pala pohjaan tai koko rakennus syty palamaan.