Anything for you

4.

Pääni kolahtaa johonkin kovaan. "Ai!" Raotan varovasti silmiäni ja huomaan olevani pienessä metallisessa huoneessa. Huone tärisee hieman ja kuulen tasaista huminaa. Päättelen olevani auton kyydissä. Hetkonen, miten ihmeessä minä päädyin tänne?

Viimeinen muistikuvani on metsästä ja sitten... Ne aukion miehet! Minut on siepattu! Kidnapattu! Olen täällä autossa vasten omaa tahtoani! Joku aukion miehistä huumasi minut! Kaikki mahdolliset kauhuskenaariot vyöryvät ajatuksiini kerralla. Entä, jos minua kidutetaan? Tai orjuutetaan? Tai, jos minut myydään johonkin bordelliin? Rauhoitu Thea. Vielä ei ole tapahtunut mitään. Turha ruveta panikoimaan tässä vaiheessa. Minun täytyy paeta!

Yritän nousta istumaan, mutta raajani eivät tottele. Pystyn vain nostamaan kättäni. Silmäluometkin alkavat tuntua jälleen raskailta. Yritän taistella väsymystä vastaan, mutta lopulta nukahdan levottomaan uneen.

***

"Herätys, likka!" Silmäni rävähtävät auki, ja katson ympärilleni. Olen jonkinlaisessa sellissä. Katson ympärilleni ja kohtaan pitkän ja vihaisen miehen katseen. Haluaisin painaa pääni alas, mutta pakotan katseeni miehen silmiin. "Missä mä oon? Ja mitä vittua te luulette tekevänne! Ette te voi noin vaan kaapata mua! Viekää mut takas! Ties mitä lakeja te ootte rikkoneet!" En tiedä, mistä sain yhtäkkisen itsevarmuuden puuskan, mutta en valita. Ainakin tein oman kantani erittäin selväksi.

Katson edelleen miestä silmiin. Hän ei sano mitään. Ihme tuppisuu. Kai ihminen voi vaatia vastauksia, kun herää vieraasta paikasta, jonne on joutunut vasten omaa tahtoaan. Tarkastelen miestä tarkemmin. Hänellä on iso arpi vasemmassa poskessaan. Ihokarvani nousevat pystyyn. Mikä ikinä tuon arven on aiheuttanut, en halua joutua lähellekkään sitä tai sen tehnyttä henkilöä.

Miehen hiukset on ajettu kokonaan pois, mutta pystyn silti erottamaan niiden tummanruskean värin. Miehen silmät ovat erittäin vihreät. Katse hakeutuu niihin pakostakin. Jotenkin nuo silmät riitelevät miehen muun olemuksen kanssa. Ne näyttävät liian lempeiltä.

Mies huomaa vasta nyt tuijotukseni ja avaa suunsa. "Sinun tehtäväsi ei ole esittää kysymyksiä." Sen sanottuaan hän lähtee ja jättää minut yksin selliini. Anteeksi nyt vaan, mutta minä ansaitsen mielestäni kattavamman vastauksen. Tai edes oikean vastauksen. Mies ei vastannut yhteenkään kysymykseeni. No, ei kai kidnappaajaltaan voi vaatia paljoa.

Huokaisen ja päätän tutkia selliä. Seinät ja lattia on tehty harmaasta kivestä. Kuinkas muutenkaan. Lattialla on ohut valkoinen patja, jossa on iso verinen läntti. Kenenköhän verta tuo on? Ja missä hän mahtaa olla nyt? Kuollut? Tai sitten hän onnistui pakenemaan ja asuu nyt lähiössä kolmen mukulan ja puolisonsa kanssa. Tirskahdan omille ajatuksilleni. Olenko tulossa hulluksi jo nyt? Olen ollut hereillä alle viisi minuuttia, ja nauran jo nyt omille ajatuksilleni, yksin, harmaassa ja kylmässä sellissä. Hyvin menee Thea.

Huomaan vasta nyt pienen ikkunan lähellä katon rajaa. Nousen varovasti seisomaan. Jalkani tuntuvat kannattelevan jo ihan normaalisti, joten kurottaudun kohti ikkunaa. Yltän juuri ja juuri ikkunan alaosaan. Ikkunassa ei ole lasia, vaan kolme paksua rautatankoa, jotka estävät ketään tulemasta sisään tai ulos. Ihan kuin kukaan muutenkaan mahtuisi ikkunasta.

Joku lyö sellini metalliseen oveen. Säpsähdän ja käännyn katsomaan tulijaa. Jos en olisi kidnapattuna harmaassa sellissä, sanoisin, että mies on varsin hyvännäköinen. Suorastaan komea. Hän on aivan varmasti yli 190 senttimetriä pitkä ja täynnä lihasta. Hänen valkoinen T-paitansa kiristää hieman hauisten kohdalta. Ostaisi isomman paidan. Miehellä on ruskeat hieman kiharat hiukset, jotka on leikattu muodikkaasti. Hänellä on ruskeat silmät, joita kehystävät pitkät mustat ripset. Jopa miehen huulet näyttävät hyvältä. Ne ovat täyteläiset ja sopivat täydellisesti hänen kasvoihinsa. Mutta olen lukkojen takana vasten tahtoani, joten työnnän ajatukseni syrjään.