Anything for you

13.

Makaan kovalla sairaalasängyllä ja tuijotan kattoa. Scott lähti huoneesta hetki sitten pois, joten olen taas kahden Nicholaksen kanssa.

Huoneessa vallitsee erittäin vaivaantunut ilmapiiri. En uskalla edes katsoa Nicholasta. Vasta vähän aikaa sitten olin suorastaan hänen kimpussaan ja nyt vain makaan paikoillani, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ehkä niin olisi parempi. Että mitään ei olisi tapahtunut. En olisi saanut suudella häntä. Mikä minuun oikein meni? Kukaan täysijärkinen ei suutele miestä, joka on kidnapannut sinut ja tehnyt paljon muuta pahaa. Mutta ehkä minä en enää tässä vaiheessa olekaan täysijärkinen. Olen varmaan niin pahasti traumatisoitunut, että en hallitse itseäni ja tekojani. Joo, niin sen täytyy olla.

"Mitä sinä mietit?"

Käännyn katsomaan Nicholasta. Hän tuijottaa minua suoraan silmiin. Uppoudun hänen ruskeisiin silmiinsä enkä tajua vastata heti. Mitä minä edes vastaisin? Ajattelen että sinun suutelemisesi oli iso virhe, ja en aio ikinä toistaa sitä. Vai muuntelenko hieman totuutta, jolloin en ainakaan satuta hänen tunteitaan?

"En mitään. Mä en ajattele yhtikäs mitään."

"Kai sinä nyt jotain ajattelet. Pystyn melkein kuulemaan, kuinka aivosi tekevät töitä."

Pyöräytän silmiäni ja käännän katseeni takaisin kattoon. Nicholas istahtaa sängyn reunalle ja ottaa kädestäni kiinni. Tunnen perhosten lentelevän jälleen vatsassani ja yritän hillitä itseäni liikkumasta. En halua Nicholaksen huomaavan, kuinka paljon hänellä on vaikutusta minuun. Hänen ei tarvitse muuta kuin koskettaa kättäni saadakseen ajatukseni solmuun.

"Mä en tiedä, mitä ajatella. Yksikään mun aivosoluista ei toimi kunnolla ja mä oon ihan sekaisin. Sä annat koko ajan ihan sekalaisia signaaleja ja sit sä yhtäkkiä vaan suutelet mua."

Nicholas on sanomassa jotain, mutta keskeytän hänet. Haluan vielä jatkaa, kun saan kerrankin avattua suuni.

"Yritä ajatella itsesi mun asemassa. 16-vuotias tyttö menee bileisiin parhaalle kaverillensa, ja sit toinen paras kaveri, joka sattuu seurustelemaan sen kaverin kanssa, jonka luona ne bileet on, suutelee sua kännissä, ja sit sun paras kaveri heittää sut ulos ja sä päädyt keskelle metsää yöllä, jossa sä vahingossa näät jotain aseistettuja miehiä hihhuloimassa, ja sit ne kidnappaa ja huumaa sut ja tuo toiselle puolelle maapalloa, täysin vieraaseen maahan, ja...

"Hetkonen, kuka sua suuteli?"

"Toiko sulle jäi mieleen mun äskeisestä kertomuksesta? Joka ei edes itse asiassa ole kertomus, koska se oikeasti tapahtui mulle ihan vasta äsken. Ja sit vielä kaikki tämä paska siihen päälle. Tajuatko sä, mitä kaikkea mä oon joutunut kokeen, ja miltä musta tuntuu?"

Nyt Nicholas puolestaan kääntää päänsä pois. Hän ei kuitenkaan irrota otettaan kädestäni. Katson Nicholaksen sivuprofiilia ja yritän päätellä, mitä tunteita hän käy läpi, hänen kasvojensa perusteella, mutta turhaan. Hänen ilmeensä ei muutu tippaakaan. Aivan kuin hänen kasvonsa olisi veistetty yhteen tiettyyn ilmeeseen, jonka vuoksi hän ei pysty ilmaisemaan tunteitaan. Mutta se ei pidä paikkaansa. Nicholas vain on tuollainen.

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että olen tuntenut Nicholaksen vasta näin vähän aikaa, ja tiedän näinkin hyvin, miten hän käyttäytyy ja toimii tietyissä tilanteissa. Pystyn välillä jopa arvaamaan, mitä hän sanoo, tai miten hän puhuu.

"Sä olet oikeassa. Minulla ei ole mitään hajua, miltä susta tuntuu. Mutta mä haluaisin tietää. Kerro, miltä susta tuntuu."