Anything for you

Liam

Thea sulkee huoneensa oven suoraan edessäni ja jään seisomaan käytävälle hölmistyneenä.

Hetkinen. Miten hän pääsi huoneeseensa? Katson käsiini ja huomaan, että avainkortti ei ole enää minulla. Eikä myöskään taskuissani. Se näsäviisas muija otti sen kädestäni, kun suutelimme.

Palaan muistelemaan suudelmaamme. Alle minuutti sitten olimme toisissamme kiinni seinää vasten, ja nyt minä seison kuin mikäkin idiootti käytävällä.

Vaikka Thea liukenikin aika nopeasti paikalta, uskon, että hän nautti suudelmasta ihan yhtä paljon kuin minäkin. Aluksi hän ei kylläkään vastannut suudelmaan, jolloin aloin epäilemään, että hän ei tunne samalla tavalla minua kohtaan. Tai jos tunteista edes voi puhua.

Thea on toki mielestäni viehättävä ja välillä ihan siedettäväkin, mutta usein hän käy hermoilleni ja hänen seuransa on uuvuttavaa.

Suutelin häntä ihan vain hetken mielijohteesta nähdäkseni, onko meidän välillä jotain. Ja kyllähän siellä on! Tai no ei mitään rakkautta, mutta jonkinlaista kieroutunutta kemiaa, viharakkaussuhde.

Käymme kummatkin toistemme hermoille jatkuvasti, mutta viihdyn Thean seurassa, ja minusta tuntuu, että hän on aidosti hyvä ihminen. Mutta tilanteesta tekee mutkikkaan kukapa muukaan kuin Nicholas.

En ole tällä hetkellä kovin hyvissä väleissä Nicholaksen kanssa, ja asiaa ei varmastikaan helpota se, että suutelin juuri hänen tyttöystäväänsä. Jos he nyt edes seurustelevat. Nicholaksella yleensä kestää kauan ennen kuin hän saa otettua itseään niskasta kiinni ja vietyä suhteen alkuvaihetta pidemmälle. Hän nyt vaan on tuollainen jäykkis.

Olen saanut Theasta sellaisen kuvan, että hän on melko spontaani ja räväkkä ihminen, eli siis täysin Nicholaksen vastakohta. En siis voi mitenkään ymmärtää, miksi ihmeessä hän pitäisi Nicholaksesta tai edes viihtyisi tämän seurassa ilman, että kuolisi tylsyyteen.

Okei, turha ajattelu sikseen.

Lähden kävelemään kohti omaa huoneistoani. Nicholas ei vielä ole häätänyt minua pois eikä siirtänyt minua, joten olen jo muutamien päivien ajan käyttänyt vanhaa huoneistoani. Sitä, joka minulla oli käytössä ennen kuin lähdin Los Angelesiin.

Losissa oli aika kova meno. Joka puolella oli porukkaa ja pää ei pysynyt kovin kauaa selvänä, joten muistot sieltä on hieman vähissä. Mutta sen verran mulla on jäänyt mieleen, että sieltä mä en löytänyt sitä rauhaa, jota mä lähdin etsimään.

Mä en kertonut Nicholakselle oikeaa syytä mun lähdölle, korkeintaan puolitotuuden. Mä en ollut vielä valmis aloittamaan yhtiön johdossa, en ehkä koskaan tule olemaan. Mä olen enemmän tämmönen vastuuton kakara, jonka vastuulle ei uskalla jättää juuri mitään.

Nicholas taas on vastuullisuuden perikuva. Hän osaa tehdä kaiken heti alusta asti oikein eikä tuota ikinä pettymystä. Hän on kuin syntynyt johtamaan yhtiötä, joten en ymmärtänyt, kun isämme päättivät, että voimme aloittaa yhtiön johtamisen yhdessä. Nicholas pärjäisi yksin paljon paremmin kuin minun kanssani. Olisin vain kapulana rattaissa ja aiheuttaisin jatkuvasti harmia.

Saavun huoneistoni ovelle ja avaan oven avainkortilla. Astun lievästi sanottuna kaaoksen keskelle. Joka puolella on vaatekasoja, limsatölkkejä ja pikaruokien pakkauksia. Ehkä minun pitäisi hieman siivota. Mutta ei vielä.

Lysähdän istumaan nurkassa olevaan nojatuoliin ja tuijotan kohti kattoa. Nicholaksen ajatteleminen tuo mieleeni Thean.

En pysty lopettamaan Thean ajattelemista. Hänessä on jotain, mitä en ole nähnyt kenessäkään muussa aikaisemmin. Jotain kiehtovaa ja erilaista. Ei ihme, että Nicholaskin on viihtynyt hänen seurassaan.