Anything for you

19.

Lysähdän sängylleni istumaan. Kuva hölmistyneestä Liamista ilmestyy verkkokalvolleni ja en voi olla naurahtamatta. Hillitsen kuitenkin nopeasti itseni, sillä Liam saattaa olla vielä oven takana, enkä halua, että hän kuulee minut.

Pystyn vielä tuntemaan Liamin huulet omillani. Siinä suudelmassa oli jotain taianomaista. Minusta tuntui jopa vähän pahalta keskeyttää suudelma, mutta minun oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja napata avainkortti Liamilta.

Katson itseäni peilistä, jonka olen pystyttänyt seinää vasten nojaamaan. Hiukseni ovat aivan sekaisin ja ne ovat kosteat taannoisesta pulahduksesta uima-altaaseen. Liamin ylisuuret vaatteet näyttävät päälläni huvittavilta, mutta ne ovat niin lämpöiset, joten en vielä tohdi riisua niitä. Ja ne tuoksuvat hyvältä. Liam on varmaan suihkuttanut niihin hajuvettä.

Minähän halusin äsken keinolla millä hyvänsä pois Liamin luota, joten miksi ihmeessä en saa häntä nyt mielestäni? En hankkinut vaivalla avainkorttia vain lukitakseni itseni omaan pieneen, tai no ei ihan niin pieneen, huoneeseen, jotta voisin käyttää kaiken aikani Liamin ajatteluun.

Okei, minun täytyy ryhdistäytyä. En voi antaa yhden hölmön jätkän sekoittaa mieltäni.

Nousen sängyltä ja riisun Liamin vaatteet, vaikka ne olivatkin mukavat päällä. Jos haluan lopettaa Liamin ajattelemisen se, että pidän hänen vaatteitaan päälläni, ei varmastikaan auta asiassa.

Heitän vaatteet huoneen nurkkaan ja avaan vaatekaappini. Vaatteeni on viikattu siististi kaappiin. Ei selvästikään minun toimestani. Yhtiön siivoojat ovat varmaan kyllästynyt huoneessani vallitsevaan kaaokseen ja päättäneet tehdä jotain sen eteen.

Valitsen vaatepinoista päällimmäiset vaatteet: mustan T-paidan ja urheiluhousut. En tule varmaan ihan heti käyttämään housuja urheilemiseen, mutta ne ovat mukavat päällä, joten miksen voisi pitää niitä.

Kävelen peilin eteen ja katson lopputulosta. Simppeliä ja mukavaa. Erittäin tavanomaista juuri minulle.

Nyt tarvitsen jotain tekemistä. Katson ympärilleni huoneessa ja tajuan, että siellä ei ole yhtään mitään tekemistä. Ellen sitten halua pedata sänkyäni, mitä en todellakaan tee. Mitä järkeä on edes pedata sänky, kun se kuitenkin avataan illalla nukkumaan mentäessä?

Petaakohan Liam joka päivä sänkynsä? En usko. Hän ei vaikuta sellaiselta tyypiltä, joka on heti aamusta asti tuottelias ja varaa aikaa jollekin niin turhalle kuin sängyn petaamiselle. Lyön vaikka vetoa, että hänellä on kymmenen herätystä, joista hän torkuttaa ainakin yhdeksän ensimmäistä, ennen kuin saa itsensä ylös sängystä.

Ovelta kuuluva ääni keskeyttää ajatteluni. Joku on tulossa avainkortilla sisään.

Siirryn sen kummempia ajattelematta oven taakse piiloon. Jos jollakulla on syy tulla huoneeseeni koputtamatta, en ota mitään riskejä. Ehkä minusta on tullut vainoharhainen, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Ovi sulkeutuu ja Liam astuu huoneeseeni.

"Thea? Ooks sä täällä?"

Astun pari askelta eteenpäin ja tökkään Liamia olkapäähän. Hän säpsähtää ja kääntyy pelästyneenä katsomaan minua.

"Hitto kun mä pelästyin."

"Joo, mä huomasin. Miks sä tulit mun huoneeseen avainkortilla? Eikö vanhanaikainen koputtaminen käynyt mielessä? Vai onks tää joku tapa mitä te harjoitatte täällä yhtiössä laajemmassakin mittakaavassa?"