Anything for you

Liam

"Liam."

Päätäni särkee kamalasti. Joka puolelta kuuluu ääniä ja en pysty keskittymään mihinkään. Jokainen ääni sekoittuu yhteen isoon sekamelskaan ääniä, mikä ei todellakaan auta päänsäryn kanssa.

"Liam."

Joku on vieressäni. Kuulen hänen äänensä. Ääni kuulostaa jotenkin kaukaisesti tutulta, mutta en saa päähäni, kenelle se oikein kuuluu. Hän kuitenkin jatkaa nimeni hokemista ja pystyn erottamaan turhautuneisuuden hänen äänessään.

"Mmm..."

"Hei! Liam! Kuuletko sinä minut?"

Silmäni rävähtävät auki, mutta suljen ne saman tien. Hemmetin kirkkaat valkoiset valot meinaavat sokaista minut. Kuka neropatti sai päähänsä asentaa noin kirkkaat valot?

"Liam. Oletko sinä hereillä?"

Nicholas. Tietenkin ääni kuuluu hänelle.

"En. Mä puhun unissani."

Nicholas tuhahtaa vieressäni. Avaan varovasti silmäni ja katson ympärilleni. Olen valkoisessa huoneessa kytkettynä miljoonaan letkuun ja ympärilläni on piippaavia monitoreja.

Nicholas katsoo minua huolestunut ilme kasvoillaan. Hän ei yleensä ole huolestunut, tai ainakaan minun vuokseni.

"Miks sä näytät tolta? Kuka on kuollut?"

"Sinä. Kolmen minuutin ajan."

"Mitä hittoa sä tarkotat? En mä oo kuollut."

"No et enää. Sinut leikattiin ja leikkauksen aikana sydämesi pysähtyi kolmen minuutin ajaksi."

Kolme minuuttia kuolleena. Vau.

"Miks mä jouduin leikkaukseen? Mitä mulle tapahtu?"

Nicholas katsoo minua kulmat kohollaan. Aivan kuin hän olettaisi, että minä voisin vastata omaan kysymykseeni.

"Minä odotin, että sinä voisit kertoa sen. Minä saavuin odotettua aikaisemmin takaisin tapaamisestani ja löysin sinut verilammikon keskeltä makaamasta."

Verilammikko? Mitä vittua? Ampuiko joku minua?

"Siis ammuttiinko mua?"

"Kyllä. Kahteen kertaan. Toinen luoti osui oikeaan keuhkoon ja teki aika paljon tuhoa. Mutta keuhko onnistuttiin kuitenkin säilyttämään. Ja se tulee paranemaan täysin."

"Okei. Mites sit se toinen luoti?"

"Se osui sinun alavatsaasi, mutta ei vahingoittanut mitään elintärkeitä sisäelimiä. Eli sinä jäät henkiin."

"No sehän on kiva kuulla."

Nicholas ei näytä iloiselta. Hän katsoo minua surullinen ja samaan aikaan huolestunut ilme kasvoillaan. Hän tietää enemmän kuin kertoo.

"Nick. Mitä on tapahtunut?"

Nicholas huokaisee ja korjaa asentoaan tuolissa.

"Kun minä saavuin talolle, en löytänyt Theaa mistään. Kummankin teidän huoneiden ovet olivat auki, mutta vain sinä olit paikalla."

"Väitäks sä siis, että joku nappas Thean?"

"En tiedä. Meillä ei ole mitään hajua hänen olinpaikastaan. Toivoin, että sinä olisit muistanut jotain ampumisesta. Jos olisit vaikkapa tunnistanut ampujasi tai edes nähnyt nopean vilkaisun, siitä olisi paljon apua."

"Mä heräsin just äsken niin ehkä mulle palaa jotain mieleen siitä ampumisesta. Mä muistan kyllä jutelleeni Thean kanssa kun mä tulin suihkusta. Me oltiin parvekkeella ja sitten Thea lähti mun huoneesta ja me sovittiin, että me mennään ostaan sille vaatteita..."