Anything for you

37.

Aika on kulunut viime viikkoina nopeasti. Äiti on toipunut hyvin ja Nicholas kävelee jo täysin ongelmitta. Olemme saaneet viipyä sairaalassa koko ajan, vaikka äitiä lukuun ottamatta kukaan meistä ei enää tarvitsisi sairaalahoitoa.

"Thea, mitä sun mielessä liikkuu?"

Havahdun ajatuksistani ja katson sängyssä makaavaa äitiä. Luoti ei saanut onneksi kauheasti vahinkoa aikaan, mutta äidin pitää lääkärien mukaan viettää sairaalassa vielä pari päivää tarkkailussa.

"Ei mitään ihmeellistä."

Äiti hymyilee ja silittää kämmenselkääni. Hymyilen takaisin ja katson ikkunasta ulos. Jossakin on vielä hieman lunta muistona talvesta, mutta suurimmaksi osaksi se on jo sulanut. Ruohikkokin on jo alkanut paikoin vihertämään.

"Me lähdemme huomenna."

Katson äitiä kummissani. Hän ei ole puhunut lähtemisestä sitten sen jälkeen, kun lähdimme sairaalaan.

"Huomenna? Mutta se lääkärihän sano, että sun täytyy olla täällä vielä pari päivää. Mitä jos jotain käy, ja sulle tulee joku komplikaatio, ja me ollaan keskellä ei mitään?"

"Lääkärit pitää potilaita aina vähän ylimääräistä. Ja sitä paitsi, jos me ei lähdetä huomenna, me ei lähdetä ollenkaan. Se mun tuttu, joka hommaa meidät pois täältä, pääse vaan huomenna hakeen meidät."

"Okei. Ja sä oot ihan varma tästä? Se tyyppi on luotettava?"

"Joo, oon varma. Sä oot itse asiassa jo tavannut sen tyypin. Siitä on kyllä jo joitakin kuukausia, niin ehkä sä et vaan muista."

"Mitä? Kuka se on?"

"Hän on lääkäri, johon tutustuin opiskeluaikoina. Emme pitäneet yhteyttä sen jälkeen, kun lopetin opiskelut, mutta sain tietää jonkin aikaa sitten, että hän on töissä yhtiöllä."

"Siis Nicholaksen yhtiöllä?"

"Kyllä."

Äiti tuntee jonkun, joka työskentelee Nicholakselle, ja, joka on valmis auttamaan meidät pois täältä? Siis kauaksi Nicholaksesta ja Liamista? Tämä ei tule päättymään hyvin.

"Hänen nimensä on Scott. Olin itse asiassa hieman ihastunut häneen opiskeluaikoina, mutta isäsi..."

"Siis Scott? Olisihan mun pitänyt arvata!"

Mieleeni palaa ne ensimmäiset viikot, jotka vietin yhtiössä. Olimme vielä Norjassa ja en edes tiennyt Liamista. Sitten sain itselleni, tyypilliseen tapaan, mieleeni tehdä jotain tyhmää ja jouduin sairasosastolle. Scott hoiti minua ja juttelimme paljon.

"Niin, Scott. Hän tulee tänne ensi yönä hieman yhden jälkeen. Hän laskeutuu helikopterilla sairaalan katolle ja nappaa meidät kyytiin. Sitten hän lennättää meidät helikopterilla lentoasemalle."

"Hetkinen! Sä siis tykkäsit Scottista?"

Äidin on turha edes kuvitella, että olen valmis jättämään tämän tähän. Jos hänellä on ollut miesystävä Carterin jälkeen, haluan kuulla hänestä kaiken.

"Meidän välillä ei ikinä tapahtunut mitään. Mä olin silloin vielä Carterin kaa naimisissa. Mutta ei mua haitannut viettää aikaa sen kanssa. Ja kyllähän se nyt on aika komee."

"Äiti!"

"Mitä? Kyllähän sä oot sen nähnyt."

"No joo, mutta silti."

Ovi äidin huoneeseen aukeaa ja Liam kävelee huoneeseen sisään. Lopetamme puhumisen heti sillä sekunnilla ja tuijotamme toisiamme hiljaa.

"Keskeytinkö mä jotain?"