Anything for you

28.

Pyöräytän silmiäni.

"No mä onnistuin pakeneen itekkin aika pitkään, ennen kuin sä otit mut kyytiin."

"Mutta jos mä en ottanut sua kyytiin äsken, sä olisit tullut ammutuks sadan prosentin todennäköisyydellä."

Tuhahdan näreissäni. Aurinkolasipäinen nainen on oikeassa. En olisi varmaankaan jaksanut juosta kovinkaan pitkään ja en tunne ketään Pariisista. Nicholaskin on teillä tietämättömillä.

Nicholas! Voi paska! Hän ei tiedä, mitä asunnolla tapahtui. Ja hän tulee löytämään oman serkkunsa kuolleena. Siitä ei tule varmaan toipumaan ihan heti.

"Mistä sä muuten tiesit ottaa mut kyytiin?"

Nainen ei aluksi vastaa mitään. Hän vain keskittyy ajamiseen ja pitää katseensa tiessä.

"Hei, mä puhun sulle. Ja mihin me ees ollaan menossa?"

"Sä oot puheliasta sorttia."

"No yleensä tulee pari kysymystäsi mieleen, kun joutuu takaa-ajetuks, jotkut tyypit, joita mä en oo ikinä nähnyt yrittää tappaa mut ja vieras ihminen ottaa kyytiin."

Kättäni alkaa särkeä yhä enemmän ja tunnustellen sitä varovaisesti. Turvotus on laskenut aika hyvin, mutta käsi on kummallisen värinen. Olin jo melkein unohtanut, että loukkasin sen.

"Mitä sun kädelle tapahtu?"

"Mä mursin sen. Luultavasti."

"Ooks sä käynyt näyttämässä sitä lääkärille?"

"No en oo vielä ehtinyt. Tuli vähän mutkia matkaan, niin kuin sä saatoit huomata."

Olen ärsyyntynyt tähän koko tilanteeseen. Haluaisin samaan aikaan itkeä ja kiljua, mutta en kehtaa tehdä niin tuon naisen, jonka nimeä en tiedä vieläkään, aikana.

"Mä oon käynyt ensiapukurssin ja opiskellut muutenkin vähän lääketiedettä. Kun me pysähdytään, mä voin vilkaista sun kättäs."

Nyökkään sanomatta sanaakaan. Totta kai hän on opiskellut lääketiedettä.

"Mikä sun nimi on? Jos sä haluat, mä voin myös keksiä sulle jonkun nimen. Mulla on monia hyviä vaihtoehtoja..."

"Rose. Mun nimi on Rose."

"Kato, ei se ollut ton vaikeempaa."

Nainen naurahtaa ja pyörittää päätään huvittuneena.

Rose. Ajattelin aikaisemmin, että jos joskus päätän hankkia lapsia, nimeäisin tyttölapseni Roseksi. Nyt koko ajatus tuntuu ihan lapselliselta ja naurettavalta.

"Mun nimi on Thea. Mutta sä varmaan tiesit jo sen, koska sä osasit oottaa mua oikeassa paikassa oikeaan aikaan."

"Jep. Thea Jones. Se on sun adoptiovanhempien antama nimi."

"Mä oon ollut Thea kohta 17 vuotta, joten mä en tässä vaiheessa rupee enää vaihtamaan mun nimeä."

Carterin ja äitini antama nimi Chloe ei vain kuulosta oikealta. En voisi olla ajattelematta kaikkea pahaa ja omaa surullista menneisyyttäni, jos vaihtaisin nyt nimeni Chloeksi. Nimen taakse kätkeytyy liikaa huonoja ja surullisia muistoja.

Chloe. Chloe kuulostaa rikkaalta tytöltä, joka asuu lähiössä valkoisen pienen koiran, täydellisten vanhempien ja viisi vuotta vanhemman isoveljen kanssa, joka opiskelee yliopistossa kauppatieteitä.

Haluan ennemmin olla Thea. Kaikkea muuta kuin täydellisen perheen kanssa elävä teini, joka ei ole ikinä käynyt kynsisalongissa tai ottanut rannalla aurinkoa. Ei sillä, että olisin muutenkaan ruskettunut. Ihoni muuttuu auringossa aina punaiseksi ja palan ainakin kerran joka kesä.