After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 22:

~~

Suihkun jälkeen päätän laittaa itseni täysin valmiiksi ennen kuin lähden kylpyhuoneesta. Olen pelkuri, tiedän sen, mutta tarvitsen vielä vähän aikaa ennen kuin taion kasvoilleni tekohymyn Harryn äidin vuoksi. Tai no, se ei ole varsinaisesti tekohymy, se on se ongelma. Minulla oli tosi hauskaa eilen ja nukuin paremmin kuin koko viikkoon lukuunottaen humalaiset pyjamabileeni Harryn kanssa perjantaina. Nukuin hyvin sinäkin yönä mutta sain unta vain muutaman tunnin.

Kun hiukseni ovat lähes täydellisesti, pakkaan tavarani takaisin pieneen laukkuuni.

"Lou?" Harryn ääni kutsuu oven toiselta puolelta ja hän koputtaa rystysillään kevyesti puuovea.

"Mä olen valmis", vastaan ja avaan oven nähdäkseni hänen nojaavan oven kulmaan päällään pitkät harmaat puuvillashortsit ja valkoinen t-paita.

"Mä en halua hoputtaa tai mitään mutta mun pitää päästä kuselle", hän sanoo hymyillen pienesti ja nyökkään.

"Sori", sanon ja yritän olla huomaamatta miten hänen shortsinsa roikkuvat hänen lantiollaan niin että muste hänen kyljessään näkyy vielä selvemmin valkoisen t-paidan alta.

"Mä menen pukemaan ja mä lähden sitten", kerron Harrylle ja hän katsoo muualle, keskittyen seinään.

"Okei."

Poistun kylpyhuoneesta ja kävelen suoraan takaisin makuuhuoneeseen pukemaan ennen kuin kohtaan Annen. Tunnen oloni hirveän syylliseksi kun valehtelen hänelle ja lähden näin pian. Tiedän että hän oli niin innoissaan tapaamisestani, ja nyt minä lähden toisena päivänä kun hän on täällä. Päätän pukea päälleni mustat farkut ja hihattoman paidan. Tiedän että minun pitäisi pukea collegepaita koska on kylmä mutta en välitä siitä. Viimeaikoina olen käyttänyt enemmän pukuja kuin muita vaatteitani mutta rakastan niiden käyttämistä. Ne antavat minulle outoa itsevarmuutta, mikä on jotain mitä minä tarvitsen. Pakkaan vaatteeni laukkuihin ja laitan henkarit takaisin kaappiin.

"Tarvitsetko sä apua?" Anne kysyy takaani. Hypähdän ja pudotan sinisen puvun joka minulla oli päälläni Seattlessa.

"Mä vaan.." takeltelen. En tiedä mitä sanoa.

"Miten kauan sä aiot olla sun äidillä?" hän kysyy ja hänen katseensa on kiinnittynyt puolityhjään vaatekaappiin.

"Uhm.. Mä.." Olen hirveän huono valehtelemaan.

"Näyttää siltä että sä aiot olla poissa jonkin aikaa."

"Joo.. Mulla ei ole paljon vaatteita", vingahdan.

"Mä ajattelin kysyä haluaisitko sä käydä shoppailemassa kun mä olen täällä, ehkä me voidaan mennä jos sä tulet takaisin ennen kuin mä lähden?"

En tiedä uskooko hän valheeni vai epäileekö hän etten koskaan suunnittele palaavani.

"Joo.. toki", valehtelen taas.

"Äiti.." Harry sanoo matalalla äänellä astuessaan huoneeseen. Huomaan hänen otsansa olevan rypyssä kun hän katsoo tyhjää kaappia ja toivon että Anne ei tutki poikansa ilmettä niin kuin minä.

"Mä sain juuri pakattua", selitän ja Harry nyökkää. Suljen viimeisen laukun vetoketjun ja katson Harrya täysin epävarmana siitä mitä minun pitäisi sanoa.

"Mä vien laukut sun puolesta", Harry sanoo napaten avaimeni lipastolta ja sitten hän kumartuu ottamaan laukkuni lattialta.

Kun Harry katoaa huoneesta, Annen kädet kietoutuvat hartioilleni.