After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 46:

~~

••• Harryn näkökulma •••

"Oikeasti?" huudan ja heilautan käsiäni ilmassa jotenkin dramaattisesti. Louisin suu loksahtaa auki mutta hän ei sano sanaakaan vilkaistessaan Trevoria ja sitten taas minua. Hemmetti sentään Louis. Viha virtaa lävitseni ja alan kuvitella mielessäni monia tapoja miten voisin hakata Trevorin.

"Mä menen nyt puhumaan Christianille", Trevor sanoo rauhallisesti ennen kuin lähtee kävelemään pois. Tartun kiinni hänen hihastaan ja hänen silmänsä suurenevat. Hän vilkaisee Louisia ikäänkuin odottaen häneltä pelastusta. Ei todellakaan, mulkku.

"Harry kiltti", Louis vinkuu. Väri hänen kasvoiltaan on alkanut kadota kun tiukennan otettani Trevorin kalliista puvusta.

"Harry älä viitsi, ei täällä", Louis pyytää. Haluan epätoivoisesti olla kiinnittämättä häneen huomiota, hakata Trevorin päätä seinää vasten mutta ilme Louisin kasvoilla estää minua. Päästän irti Trevorista ja hän astuu kauemmas sen jälkeen kun on ensin oikaissut pukuaan.

"Painu vittuun täältä", sanon kun hän kipittää käytävää pitkin.

"Harry..."

"Oikeasti Louis? Sä et voi olla vittu tosissasi", sanon. Kun vilkaisen Kimberlyä, hän kohottaa kätensä ilmaan viattomasti ennen kuin hän nappaa kansion pöydältään ja jättää meidät kahdestaan. Hyvä ajatus. Louis tuijottaa vihaisesti kaveriaan ja melkein nauran sille näylle.

"Me syötiin vain lounasta Harry, siinä kaikki", Louis puolustaa itseään ja kävelee toimistoaan kohti. Seuraan häntä käytävää pitkin ja suljen oven hänen toimistoonsa ja lukitsen sen heti kun me molemmat olemme sisällä.

"Lounasta, siinä kaikki? Mitä osaa sä et ymmärtänyt kun mä käskin sun pysyä hänestä kaukana?" sanon välittömästi.

"Älä puhu mulle niin kuin mä olisin pikkulapsi."

"Lakkaa sitten käyttäytymästä kuin sellainen."

"Millä tavalla mä käyttäydyn kuin lapsi? Mä kävin lounaalla työkaverin kanssa", hän sanoo ja laskee kätensä vyötärölleen turhautuneesti.

"Työkaverin josta mä käskin sun pysyä erossa", sanon korottaen ääntäni.

"Sun täytyy pysyä hiljaa. Tämä on mun työpaikka."

"Harjoittelupaikka", korjaan häntä.

"Mitä?"

"Sä et ole oikea työntekijä, vain harjoittelija", muistutan häntä tylysti.

"Eli me ollaan taas tässä pisteessä?" surullisuus valtaa hänen kasvonsa.

"Missä pisteessä? Siinä kun mä muistutan sua olemaan luulematta liikoja itsestäsi?"

"Oikeasti?" hän haastaa. Puristan leukani yhteen ja tuijotan itsepäistä... poikaystävääni. Tiedän että jos jatkan tätä, käyttäydyn pian liian ilkeästi, ja yritän olla ylittämättä rajaa mutta olen vain niin vitun vihainen.

"Miksi sä edes olet täällä?" Louis kysyy minulta ja istuu tuolilleen pöydän taakse.

"Mä tulin hakemaan sut lounaalle ettei sun tarvitsisi mennä ulos lumisateeseen mutta näyttää siltä että sä pärjäsit ihan hyvin ilman muakin", sanon töykeästi.

"Ei se ole niin iso juttu, me käytiin syömässä ja sitten me tultiin heti takaisin. Sun täytyy rajoittaa tuota mustasukkaisuutta."

"Mustasukkaisuutta? Sitäkö sä luulet sen olevan?" tuhahdan.