After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 67:

~~

"Mitä helvettiä tuon pitäisi tarkoittaa?" Harry huutaa.

"Sä tiedät täsmälleen mitä se tarkoittaa. Sä et näe meillä tulevaisuutta."

"Kuka niin sanoi?"

Tästä tulee elämäni pisin automatka.

"Sä sanoit", sanon rauhallisesti. Minun täytyy pitää puoleni eikä antaa hänen liiskata minua alleen. Hän näyttää hämmentyneeltä hetken aikaa ennen kuin hän tajuaa.

"Mä kuulin mitä sä sanoit Smithille, siitä että sä et koskaan halua mennä naimisiin mun kanssa."

"Vittu, tottakai sä kuulit", hän huokaisee. Pysyn hiljaa.

"Sä tiedät jo mitä mieltä mä olen tästä, mä olen kertonut monta kertaa joten miksi sun on niin vaikea ymmärtää se?"

"Mä vain haluan tietää että mitä sä sitten näet tapahtuvan meidän välillä?"

"En mä tiedä Louis, tapahtuu mitä tapahtuu."

"Se ei riitä mulle", sanon. Ainakaan me emme huuda enää.

"No sen täytyy koska sen enempää sä et tule saamaan", hän korottaa ääntään taas. No, me emme huutaneet vielä äsken..

"Sä teet aina näin! Sä sanot jotain tuollaista ja odotat mun vain hyväksyvän sen ja siirtyvän eteenpäin. Me puhutaan nyt myös mun tulevaisuudesta, ja jos mulla ei ole sellaista sun kanssa niin mun täytyy tietää se nyt etten mä tuhlaa suhun enempää aikaa!" huudan.

"Tuhlaa sun aikaasi? Jos joku tässä tuhlaa aikaansa niin se olen mä!" hän huutaa takaisin ja pysäköi autonsa. Sillä sekunnilla kun hän tekee niin, astun ulos odottamatta että hän saisi edes moottorin sammutettua. Kuulen hänen saapikkaidensa kopisevan tietä vasten kun hän on läimäyttänyt auton oven kiinni.

"Miten sä voit sanoa että sä vain tuhlaat aikaasi!" käännyn ympäri.

"No sä et  ainakaan voi! Sä vain aiheutat ongelmia silloinkin kun niitä ei ole", hän sanoo kun me kävelemme sisään aulaan. Luojan kiitos siellä ei ole ketään, me emme todellakaan kaipaa yleisöä juuri nyt.

"Mä en aiheuta ongelmia, mä yritän puhua meidän tulevaisuudesta sun kanssa ja sä luulet että sä voit vain vaihtaa puheenaihetta ja olla puhumatta siitä."

"Luuletko sä että vain koska sä olet kännissä, sulla olisi oikeus puhua mulle tuolla tavalla?" hän painaa hissin nappia astuttuamme sisään.

"Mä puhun sulle juuri sellaisella tavalla kun mä katson sopivaksi, ihan niin kuin säkin teet mua kohtaan", ärähdän. Toivon että voisin puolustaa itseäni häntä vastaan tällä tavalla silloinkin kun olen selvinpäin.

"Tämä keskustelu on ohitse." Hän kävelee pois hissistä ja seuraan häntä käytävään. Odotan kunnes me pääsemme sisään ennen kuin puhun hänelle taas.

"Eikä ole. Mun täytyy tietää missä sä näet meidät vuoden päästä tästä hetkestä.. viiden vuoden päästä tästä hetkestä?"

"Mä en tiedä Lou! Mä en ole ajatellut sitä." Auts.

"Ollenkaan?"

"En, tai no tavallaan. Mä ajattelin yhtenä päivänä että meidän pitäisi mennä Englantiin pian, mutta sen pidemmälle tulevaisuuten mä en pysty ajatella."

"Eli sanotko sä mulle että sä et ole koskaan, ikinä, et edes kerran, ajatellut meidän tulevaisuutta tai avioliittoa?"

"Mikä helvetti sua vaivaa kun sä haluat puhua naimisiin menosta koko hemmetin ajan? Sä olet yhdeksäntoista helvetti sentään, se on vähän ahdistavaa!" hän huutaa ja vatsassani vääntää.