After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 76:

~~

Rintaani sattuu kun katson Christianin kietovan kätensä Kimberlyn ympärille ja nostavan hänet ylös rakastavaan halaukseen. Olen niin onnellinen heidän puolestaan, oikeasti. On vain vaikeaa istua ja katsoa jonkun toisen saavan jotain mitä itse olet halunnut, huolimatta siitä miten onnellinen olet sen toisen henkilön puolesta. En koskaan haluaisi ottaa pois palaakaan Kimberlyn onnesta mutta on vaikeaa katsoa Christianin suukottavan hänen molempia poskiaan ja sujauttavan ihanan timanttisormuksen hänen sormeensa.

Nousen seisomaan tuoliltani, toivoen että kukaan ei huomaa poissaoloani ja onnistun pääsemään olohuoneeseen asti ennen kuin kyyneleet alkavat valua poskillani. Tiesin että näin kävisi, tiesin että murtuisin uudelleen. Jos hän ei olisi täällä niin olisin pärjännyt mutta kaikki tuntuu liian epätodelliselta, liian kivuliaalta nyt kun hän on täällä.

Hän tuli tänne kiusatakseen minua, ihan varmasti. Miksi muutenkaan hän olisi täällä mutta ei puhuisi minulle ollenkaan? Siinä ei ole järkeä, hän on vältellyt minua viimeiset kymmenen päivää ja nyt hän ilmestyy tänne kun hän tiesi että minäkin olisin täällä. Minun ei olisi pitänyt tulla, tai ainakin minun olisi pitänyt tulla omalla autolla niin että voisin lähteä nyt heti. Zayn ei ole täällä ennen.. Zayn.

Zayn tulee hakemaan minut kahdeksalta ja kello on nyt puoli kahdeksan. Harry tappaa hänet, kirjaimellisest, jos hän näkee Zaynin täällä.

Tai ehkä ei, ehkä hän ei välitä ollenkaan.

Etsin vessan ja suljen oven perässäni. Minulta kestää hetki tajua että valokatkaisin on kosketusnäyttöinen levy seinässä. Tämä talo on liian huipputekniikkaa minulle.

Minua nolotti niin paljon kun pudotin viinilasin kädestäni nähdessäni Harryn. Hän ei vaikuta yhtään erilaiselta, niin kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa se että minä olen täällä tai miten kiusallista hänen käytöksensä oikeasti on. Onko tämä edes ollut yhtään vaikeaa hänelle? Viettikö hän ensimmäiset päivät itkien ja maaten sängyssä niin kuin minä? Minulla ei ole mitään keinoa saada selville mutta hän ei ainakaan vaikuta siltä että hänen sydämensä olisi särkynyt.

Hengitä Louis. Sinun täytyy hengittää. Minun täytyy hengittää huolimatta siitä terävästä veitsestä joka majailee rinnassani aina kun yritän.

Pyyhkäisen silmiäni ja katson peilistä itseäni. En onneksi näytä ihan kamalalta, hiuksenikin ovat pysyneet paikallaan. Poskeni ovat vähän punaiset mutta jollain tavalla se saa minut näyttämään paremmalta, enemmän siltä että olen edelleen elossa.

Kun avaan oven näen Trevorin nojaavan seinää vasten huolestunut ilme kasvoillaan.

"Oletko sä kunnossa? Sä juoksit pois aika nopeasti", hän huomauttaa ottaen askeleen minua kohti.

"Joo.. Mä vaan tarvitsin vähän raikasta ilmaa", valehtelen. Se oli vielä typerä vale, kuka ryntää vessaan haukkaamaan happea? Onneksi Trevor on herrasmies eikä huomauta siitä mitään niin kuin Harry tekisi.

"Okei, siellä tarjoillaan nyt jälkiruokaa jos sulla on vielä nälkä", Trevor kertoo minulle kun me kävelemme takaisin käytävään.

"Ei oikeastaan mutta mä voin syödä vähän", vastaan.

"Miten sä tiedät?" Smithin pieni ääni kuuluu huoneesta jonka ohi me kävelemme.

"Koska mä tiedän kaiken", Harry vastaa.

Harry? Samassa huoneessa Smithin kanssa?

"Mene sä vain jo, mä öö.. mä haluan jutella Smithille."