After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 94:

••• Harryn näkökulma •••

"Mua ei voida erottaa", sanon kun yksi niistä virka-asuisista kusipäistä irrottaa käsirautani.

"Kyllä, sut voidaan ja todennäköisesti erotetaan. Mä en pysty ihan mihin vain Harry."

"Sä et ole edes tehnyt oikeastaan mitään sen estämiseksi." Hieron ranteitani joissa näkyy painauma käsiraudoista.

"Mä tein parhaani, sä vain aiheutit paljon vahinkoa. Jos sä olisit vain pahoinpidellyt jotain oppilasta niin se olisi ollut helpommin selvitettävissä mutta sä myös tuhosit yliopiston omaisuutta, paljon sitä. Ne oppilaat työskentelivät niiden projektien eteen kuukausia ja nyt sä tuhosit ne, ja sen lisäksi sä vielä tönäisit professoria. Se on liikaa", isäni kertoo minulle.

"No mitä vittua mun pitäisi nyt tehdä? Milloin he tekevät päätöksen?" kysyn ja seuraan häntä pöydän ääreen allekirjoittaakseni kaikki tarvittavat paperit.

Tämä on ihan perseestä.

"En mä tiedä, hallitus tapaa maanantaina joten toivottavasti me saadaan vastaus silloin."

"Selvä." Minulla ei ole muuta sanottavaa tällä hetkellä.

Muutaman, ei kun hemmetin monen, allekirjoituksen jälkeen olen vapaa lähtemään. Ainakin toistaiseksi.

"Anna mulle sun puhelin." Ojennan kättäni Liamille.

"En, he tuovat sun tavarat takaisin nyt." Hän nyökkää kohti kusipäätä jolla on kädessään muovipussi täynnä minun tavaroitani.

En ole tajunnut miten paljon kaikkea paskaa kannan taskuissani ennen kuin joku kalju munapää kävi niitä läpi tyhjätäkseen ne kaikista "vaarallisista esineistä." He veivät kännykkäni pois, luulevatko he että minä hakkaisin heidät kuoliaaksi kännykällä?

...No ehkä.

Miksi Louis ei ole vielä tullut takaisin? Siitä on melkein kaksi tuntia enkä usko että voin odottaa enää minuuttiakaan. Sillä hetkellä kun saan kännykkäni takaisin, soitan hänelle mutta hän ei vastaa.

"Mä ajan sut sun autolle", isäni sanoo.

"Ei, mä odotan täällä Louisia."

"Mä voin odottaa sun kanssa", hän tarjoutuu.

"Siitä vaan. Hän saattaa olla panemassa jotain..." aloitan mutta Liam tuijottaa minua murhaavasti ja keskeyttää minut.

"Älä puhu hänestä tuolla tavalla, sä tiedät ettei hän tekisi niin", hän sanoo vihaisesti.

Tiedän Liamin olevan oikeassa mutta olen silti vihainen että hän meni katsomaan Zaynia. Vitun Zayn raukka joka Louisin on aina pelastettava. Ei vitussa. Olen varma että Zayn syötti hänelle jonkun nyyhkytarinan siitä miten paljon se sattui kun hyökkäsin hänen kimppuunsa. Voi kyynel sentään.

"Sun ei pitäisi purkaa vihaasi häneen kun hän on ollut sun puolella ensimmäisestä päivästä saakka. Se ei ole oikein", isäni kertoo minulle.

"Mä tiedän sen", ärähdän.

Tiedän sen oikeasti, juuri niin kuin tiedän myös sen ettei minun pitäisi olla tällainen kusipää isääni kohtaan mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

"Kuule, mä olen pahoillani kun mä olen ollut hirveä kusipää sulle", käännyn katsomaan isääni.

"Teille molemmille", huokaisen kun Liam mutristelee huuliaan.

Isäni yllättynyt ilme melkein saa minut nauramaan mutta nyt ei ehkä ole oikea aika sille.

"Tuolla hän on", Liam ilmoittaa ja pulssini nopeutuu välittömästi. Kaikki adrenaliini jota minulla oli kun olin lukittuna tuolla hemmetin sellissä tulee takaisin heti kun hän astuu ulos Liamin autosta. Minun täytyy pysyä rauhallisena ja muistaa etten saa purkaa vihaani häneen, vaikka kuinka pahasti haluaisinkin. Haluanko oikeasti purkaa vihani häneen vai onko se vain joku automaattinen reaktio?