After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 30:

~~

Lautasellinen keksejä on tuhottu elokuvan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja minun on myönnettävä että olen ylpeä uusista leivontataidoistani. Anne kehuu minua myös ja Harry syö lähes puolet pellillisestä, mikä on kehu itsestään.

"Onko se huono asia että nämä keksit ovat mun suosikki asia Amerikassa tähän mennessä?" Anne nauraa syöden loput keksistään.

"Joo, tosi surullista", Harry kiusaa ja kikatan.

"Sä joudut ehkä tekemään näitä joka päivä siihen saakka kunnes mä lähden", Anne ilmoittaa minulle.

"Kuulostaa hyvältä", hymyilen ja nojaan Harrya vasten. Toinen hänen käsistään kietoutuu vyötäröni ympärille ja nostan polvet rintaani vasten että voin olla vielä lähempänä häntä.

Anne nukahtaa elokuvan loppupuolella ja Harry kääntää äänenvoimakkuutta pienemmälle että voimme katsoa elokuvan loppuun herättämättä häntä.

Nyyhkytän äänekkäästi kun elokuva loppuu ja Harry ei edes yritä peittää huvittuneisuuttaan. Se oli yksi surullisimmista elokuvista jotka olen nähnyt elämäni aikana, en ymmärrä miten Anne nukahti kesken kaiken.

"Se oli ihan hirveä, ihana mutta hirveän surullinen", itken.

"Syytä mun äitiä, mä ehdotin komediaa mutta jotenkin me päädyttiin katsomaan Vihreä Maili, mä varoitin sua", hän sanoo ja siirtää toisen kätensä olalleni, vetäen minut lähemmäs ja painaa suukon otsalleni.

"Meidän olisi pitänyt katsoa komedia", vingun ja pyyhkäisen nenääni kädelläni.

"Me voidaan katsoa Frendejä kun me päästään makuuhuoneeseen että sä saat sun ajatukset pois hänen kuo..."

"Harry! Älä muistuta mua!" valitan ja hän naurahtaa ja nousee seisomaan vetäen minut mukanaan.  Kun me pääsemme makuuhuoneeseen, hän laittaa valot päälle ja sitten television. Katson kun hän lukitsee oven ja sisukseni värisevät.

••• Harryn näkökulma •••

"Mä menen vaihtamaan vaatteet", Louis sanoo ja pyyhkäisee nenäänsä nenäliinalla. Hänen silmänsä ovat edelleen punaiset elokuvan jäljiltä. Tiesin että se tekisi hänet surulliseksi ja minun täytyy myöntää että odotin hänen reaktiotaan. En koska haluan hänen olevan surullinen, vaan koska rakastan sitä miten paljon hän laittaa tunteensa johonkin asiaan. Hän eläytyy niin suuresti niihin fiktiivisiin tapahtumiin, on se sitten elokuva tai romaani, hän uppoutuu täysin mukaan ja sitä on mielenkiintoista katsoa.

Louis poistuu vaatehuoneesta pelkät shortsit jalassaan. Voi paska. En edes yritä olla hienovarainen tuijottaessani.

"Luuletko sä että sä voisit pukea.. tiedätkö, mun paidan päälle?" kysyn. En tiedä mitä mieltä hän on siitä mutta minulla on ikävä sitä kun hän puki minun paitani mennessään nukkumaan.

"Tottakai", hän sanoo hymyillen ja ottaa sen paidan joka minulla oli päälläni tänään.

"Hyvä", sanon yrittäen olla kuulostamatta liian innostuneelta. Katson kun hän nostaa kätensä ylös. Lakkaa tuijottamasta. Hitaasti, hän haluaa edetä hitaasti. Minä osaan edetä hitaasti.. hitaasti.. sisään ja ulos hänestä. Jeesus mikä vittu minua vaivaa? Kristus.

"Onko jokin hätänä?" Louis kysyy ja kiipeää sängylle.

"Ei", nielaisen ja katson ihaillen kun hän pörhättää kauniita hiuksiaan jotka putoavat hänen otsalleen. Hänen täytyi tehdä se tahallaan.