Thought this was true

Luku 9

"Sori. On ollut koulukiireitä", Eeli sanoi. Oli kulunut melkein viikko siitä perjantaisesta illanvietosta rannalla. Eeli ei ollut vastannut Pyryn viesteihin ja oli vältellyt tätä myös koulussa. Pyry epävarmuus oli vain kasvanut ja kasvanut.

Pyry kiersi juomapullonsa korkin kiinni ja vain kohautti olkiaan. Eeli seisoi vielä paikallaan. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle.

"Älä viitsi vihoitella..." Eeli aloitti ja hänen äänensä kuulosti hieman anelevalta. Eeli ei saanut jatkettua puhumista, koska Pyry keskeytti hänet: "Lähdetään pyöräilemään".

"Mulla ei ole pyörää mukana", Eeli sanoi ja hänen äänessään kuulsi pientä epäröintiä. Eeli ei ollut yhtä itsevarma kuin yleensä.

"No mulla on", Pyry sanoi hieman tiukalla äänensävyllä, "ala tulla jo". Pyry lähti kävelemään. Eeli otti pari juoksuaskelta urheilukassi olallaan saadakseen Pyryn kiinni.

Pyry avasi pyöränsä lukon.

"Eikun vaan kyytiin", Pyry kehotti. Eeli istui tarakalle ja Pyry lähti polkemaan. Eeli ei ollut aluksi pysyä kyydissä. Hän tarttui tiukasti pyörän tarakkaan kiinni. Ja niin hiekkakenttä, jossa he olivat liikuntatunnin pelanneet pesäpalloa, jäi taakse.

Pyry ohjasi pyörän rantaa kohti. He ajelivat pitkin rantaa mukailevaa hiekkatietä. Aurinko paistoi. Merituuli sai läheisten koivujen latvat heilumaan. Ilmassa tuoksui suola. Liikkeellä oli vain pari lenkkeilijää ja vanhempi nainen lastenrattaiden kanssa.

"Tää sattuu mun perseeseen", Eeli puuskahti.

"Älä valita", Pyry murahti.

He jatkoivat vielä pyöräilyä. Lopulta he päätyivät kaupungin yliopiston rantaan ja Pyry jarrutti.

"Nyt ylös", Pyry sanoi. Eeli teki työtä käskettyä. Pyry jätti pyöränsä kävelytien reunaan ja he menivät laiturille istumaan. Aallot paiskautuivat heidän alapuolellaan kiviä vasten. Vihreä vesi oli kohtalaisen alhaalla. Tuuli sai hiukset sekaisin.

He istuivat taas hiljaa. Eeli kaivoi laukustaan satsuman ja kuori sen. Hän tarjosi puolet Pyrylle kuin sovinnon eleenä. Hetken tuijotettuaan satsuman puolikasta Pyry otti sen. Eeli nyppi valkoisia rihmoja satsumansa palojen päältä.

"Ollaanpas sitä tarkkoja", Pyry huomautti. Eeli kohautti olkiaan.

"Ei kun oikeasti. Kuka noin tekee ihan tosissaan", Pyry esitti järkyttynyttä Eelille kuittaillessaan.

"Minä", Eeli sanoi.

"No niinpä näkyy", Pyry naurahti ja pukkasi Eeliä leikkisästi kylkeen. Pyry ei millään voinut oikeasti olla Eelille vihainen. Hän oli katsellut tämän pelaamista kentällä ja oli vain iloinen kun Eeli tuli juttelemaan hänelle. Hän oli kuitenkin päättänyt antaa edes vähän takasin siitä kylmyydestä, jota Eeli oli esittänyt hänelle koko viikon ajan.

"Onko kaikki nyt ok?" Eeli kysyi satsumaa mutustellessaan.

"Joo", Pyry nyökkäsi. Molemmat tuijottelivat taivaalla kaartelevia lokkeja. Pyryn olisi tehnyt mieli tentata siitä, miksi Eeli oli vältellyt häntä, mutta ei lopulta enää muistanut. Pyry jäi tuijottamaan Eelin kasvoja. Täydellisiä poskia, hennon punaisia huulia, vaalean sinisiä silmiä ja hiuksia, joita tuuli pörrötti.

Pyry olisi halunnut jäädä siihen hetkeen iäksi.