Thought this was true

Luku 25

Pyry tuijotti hetken puhelimensa näyttöä. Näytöllä näkyi ilmoitukset kahdesta vastaamattomasta puhelusta ja kolmesta avaamattomasta viestistä, jotka olivat kaikki Eeliltä. Pyry huokasi ja laittoi puhelimen takaisin taskuun. Hän oli vältellyt Eeliä koko päivän koulussakin. Oikeastaan hän ei edes tiennyt kunnolla syytä siihen. Hän vain halusi olla yksin.

"Älä nyt viisti masistella. Kyllä tästä tulee hyvä ilta", Aimi hyppelehti innoissaan hänen vieressään. Pyry kohautti olkiaan ja huokasi.

Aurinko paistoi vieläkin, vaikka oli jo ilta. Pyry ja Aimi kävelivät omakotitalon pihaan. Talo oli puinen ja kaksikerroksinen. Kaikki asuntoalueen talot olivat suurin piirtein toistensa kopioita. Talon pihalla seisoivat Mari ja David. Mari vilkutti iloisesti. David taas näytti vain todella kiusaantuneelta.

"No niin! Viimein te tuutte. Me ollaan ootettu jo ikuisuus", Mari hihkui. Poika hänen vieressään nosti kättä ja nyökkäsi heitä kohti käveleville nuorille. Nelikko lähti yhdessä kohti ulko-ovea. David lyöttäytyi Pyryn kylkeen kiinni.

"Mistä lähin Mari on käyttänyt minihameita?" David kysyi. Pyry vain kohautti olkiaan. Se oli kyllä epätavallista. Tavallisesti hän ei käyttänyt edes normaalipituisia hameita. Yleensä Mari oli järkevä ja pukeutui aina lämpimästi. Vaikka aurinko paistoikin ja oli valoisaa, maasta hohkasi edelleen kylmää ja oli muutenkin viileää. Pyry ei kuitenkaan jaksanut sillä hetkellä kiinnittää enempää huomiota kaverinsa huoliin. Hänellä oli niitä tarpeeksi jo omasta takaa.

Porukka astui sisälle taloon. Taustalla soi jokin Spotifyn lista. Alkoholin haju leijui ilmassa. Se oksetti Pyryä. Daniel muuttui vielä kiusaantuneemman näköiseksi kuin aiemmin. Mari katseli innoissaan ympärilleen. Hän alkoi heti keinumaan pienesti musiikin tahdissa.

Muut eivät olleet edes huomanneet Aimin katoamista, mutta heidän huomionsa kiinnittyi taas häneen kun hän tuli takaisin juomien kanssa. Hän tarjosi boolia kaikille. Vain Daniel kieltäytyi. Lopulta hän kuitenkin päätyi pitelemään muovikuppia kädessään kun ei tiennyt minne muuallekaan sitä laittaa. Pojat katselivat hieman huolestuneina Maria, joka ei ollut ennen juonut. Nyt tämä joi innoissaan ja keinui musiikin tahdissa.

"Onko toi nyt enää ihan viisasta?" Daniel kysyi hieman huolissaan ja turhautuneena Pyryltä, joka joi jo ties kuinka monetta kuppia boolia. Laskuissa oltiin jo menty sekaisin.

"Onko sillä mitään väliä?" Pyry kysyi kurtistaen kulmiaan.

"No itse asiassa..." Daniel aloitti.

"Älä pliis ala päteä just nyt", Pyry pyysi kyllästyneenä. Hänen kaverinsa vain pyöritteli silmiään.

"Mun täytyy löytää Mari", David sanoi ja lähti pois itse Pyryyn ja tämän käytökseen kyllästyneenä. Poika taisi olla melkein ainoa selvin päin oleva koko talossa.

Pyry jäi yksin seisomaan olohuoneen nurkkaan. Hän kasteli ympärilleen. Koko huone oli täynnä ihmisiä istumassa, seisomassa ja tanssimassa keskellä matolla. Ilmassa haisi hiki ja monet eri parfyymit. Pyryn ja kavereiden tullessa talossa ei ollut vielä ollut niin paljoa porukkaa. Ihmisiä oli joko tullut lisää taloon tai kaikki olivat vain päättäneet pakkautua olohuoneeseen.

Pian Pyry huomasi jonkun kietovan kätensä hänen kaulansa ympärille. Poika katsoi sivulleen ja näki vieressään Aimin, jonka käsipuolessa juhlien järjestäjä ja syntymäpäiväsankari riippui. Tyttöjen oli vaikeaa pitää tasapainoaan yllä. Pyry joutui hetken seuraamaan hoippumista ja kikattelua.

"Hahahaa. Nyt se Petteri tuli. Mun on pakko mennä juttelemaan sille", Bella huudahti ja lähti hoipertelemaan pitkän vaaleahiuksisen pojan luo.

"Mun Isabella on löytänyt elämänsä rakkauden. Jos toi jätkä hylkää sen, mä hommaan mafian sen perään", Aimi sokelsi ja tuijotti parhaan ystävänsä perään, "tai mä nyljen sen omin käsin". Pyry oli luullut olevansa pahastikin kännissä, mutta Aimiin verrattuna se ei ollut vielä mitään.

Pyry tunsi puhelimensa värisevän taskussaan. Hän kaivoi sen esiin ja katsoi näyttöä. Siinä vilkkui Eelin nimi ja numero. Aimikin kurottautui vilkaisemaan näyttöä.

"Miksi hitossa se sulle soittaa?" tyttö kysyi suoraan. Puhelinta pitelevä poika kohautti olkiaan, vaikka vallan hyvin tiesi miksi toinen soitti. Hän sulloi puhelimensa takaisin taskuun.

Aimi siirtyi vielä lähemmäs Pyryä. Poika ei oikein enää pystynyt keskittymään mihinkään ympärillään ja hänen päässään jyskytti. Miksi oli pitänyt lähteä sillä tavalla Eelin luota? Hän voisi olla nyt mukavasti vanhemman pojan vierellä olohuoneen sohvalla. Kyyneleet pyrkivät esiin. Vanhempi olisi ottanut hänet syliinsä ja halannut. Hän olisi suudellut niskaa ja pitänyt rakastavasti lähellään. Kaikki olisi paremmin ilman sitä riitaa.

"Pyry! Mä tykkään susta ihan hemmetin valtavan hiton paljon", Aimi huusi musiikin yli ja painoi yllättäen huulensa Pyryn omille. Poika ei tiennyt mitä teki. Hetken hän vain seisoi pakallaan rakastunut tyttö kietoutuneena hänen kaulaansa. Sitten jostain käsittämättömästä syystä hän vastasi suudelmaan. Hänen aivonsa eivät tunteneet toimivan oikein. Aimi painautui vielä enemmän häneen kiinni, jos se vain oli enää mitenkään mahdollista. Tytön suussa maistui voimakkaasti alkoholi.

Pienen Pyryn aivoissa ei liikkunut mitään. Ei ainakaan mitään järkevää. Hän tunti tytön huulet omillaan. Hetken ajan hän kuvitteli voivansa lopettaa ihmisten juoruilun ja todistaa heidän olevan väärässä. Sitten Aimi yritti saada kielensä Pyryn suuhun ja todellisuus palasi. Vaikka hän tekisi mitä, ihmiset juorusivat ja tulisivat aina juoruamaan. Tottahan se oli. Hän oli homo ja tykkäsi Eelistä.

Pyry vetäytyi kauemmas Aimista, mutta tyttö jäi edelleen roikkumaan hänen kaulaansa.

"Mä tiesin sun esittävän vaan vaikeesti tavoiteltavaa", Aimi sokelsi onnellisesti kikattaen. Hän ei meinannut enää pysyä pystyssä.

Pyryn tunteet olivat ihan päin vastaiset. Hänestä tuntui ettei hän pystynyt hengittämään. Hänestä tuntui kuin taivas olisi tippumassa hänen päälleen. Suuteleminen Aimin kanssa tuntui niin väärältä.

"Sori, mun ei ollut tarkoitus", hän vinkaisi, irrotti Aimin kädet ympäriltään ja lähti kohti eteistä. Siellä hän etsi kenkänsä ja takkinsa. Musiikki tuntui soivan kovemmalla kuin aiemmin, liian kovalla, ja eteisen seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Sydän tykytti rinnassa.

Kun Pyry pääsi ulos hengittäminen tuntui heti helpommalta ja ajatukset selkenivät. Pakokauhu kumminkin palasi taas pian uudelleen. Hän painoi päänsä käsiinsä.

"Ei helvetti", hän mutisi.

Pyry oli mokannut pahasti eikä hän tiennyt miten Eeli tulisi reagoimaan.