Thought this was true

Luku 29

Kello näytti vasta neljää aamulla Pyryn herätessä. Hän avasi silmänsä ja räpytteli niitä hetken. Edellisenä iltana kaikki oli tuntunut todella sotkuiselta. Eelin käytös ruokalassa oli alentanut hänen mielialaansa jos se oli enää edes mahdollista. Nyt kuitenkin ajatukset Pyryn mielessä olivat kirkkaita ja selviä. Hän ei saisi luovuttaa, ei vielä. Hän yrittäisi saada Eelin vielä juttelemaan kunnolla. Hän vaikka matelisi maassa madon tavalla jos se olisi tarpeen. Hänellä ei ollut enää mitään menetettävää tämän asian suhteen.

Poika makoili sängyssään tyytyväisempänä kuin vähän aikaa aiemmin ja suunnitteli tekemisiään. Seuraavan kerran hänen katsoessaan kelloa se oli puoli viisi. Haukotus hiipi Pyryn suusta ja hän painoi päänsä uudelleen vasten tyynyä. Hän nukahti rauhalliseen uneen.

Pyry heräsi seuraavan kerran hänen äitinsä huutoon. Hän otti puhelimen käteensä ja katsoi kelloa. Se oli yksitoista. Puhelimen näytöllä näkyi myös Aimilta pari uutta viestiä, jotka poika sivuutti välinpitämättömästi. Pyry pukeutui, söi nopeasti ja lähti ulos huutaen vielä ovella heipat vanhemmilleen.

Pyry pyöräili nopeaa tasaista tahtia läpi kaupungin asuntoalueiden kohti yhtä tiettyä taloa. Hän muisti talon sijainnin hyvin ja saavutti kohteensa parissa kymmenessä minuutissa. Hän jätti pyöränsä talon pihaan ja astui varovasti ulko-ovelle. Muisto viimekerrasta, kun hän vieraili tässä talossa, palasi pojan mieleen. Ahdistus kaihersi hänen sisällään taas. Mulla ei ole enää mitään menetettävää, Pyry muistutti itseään. Hän veti syvään henkeä ja soitti ovikelloa.

Pienen hetken kuluttua oven tuli avaamaan vaalea hiuksinen nainen, jonka ikä keikkui kolmenkympin puolessavälissä. Hän kohotti hieman kulmiaan, koska ei tuntenut ovella seisovaa poikaa. Pyry jähmettyi. Hän ei ollut ajatellut jonkun muun kuin Eelin tulevan avaamaan oven. Niin oli kuitenkin käynyt.

"Hei..?" nainen sanoi kysyvään sävyyn. Pyry aukoi suutaan hetken saamatta sanaa suustaan. Nainen alkoi näyttää huolestuneelta. Ovella seisovan pojan mielessä kävi ajatus siitä että valehtelisi tulleensa väärälle ovelle, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä.

"Hei", Pyry sanoi heikosti ja tajusi naisen olevan varmasti Eelin äiti, joka oli palannut Kanarialta. Naisen olemus rauhoittui hieman kun poika hänen edessään puhui.

"Mä oon Eelin kaveri.. Pyry", Pyry kertoi. Naisen ilme kirkastui: "Tuu vaan sisään". Pyry oli suunnitellut tulevansa Eelin ovelle ja pysyvänsä siellä niin kauan kunnes vanhempi poika suostuisi kuuntelemaan häntä ja puhumaan hänelle kunnolla. Nyt suunnitelmat kumminkin muuttuivat.

"Mun nimi on Erja", nainen esittäytyi, "Eeli on yläkerrassa omassa huoneessaan". Pyry nyökkäsi, mutta jäi silti seisomaan paikalleen. Erja kääntyi uudelleen nuoren pojan puoleen.

"Mä oon ihastunut sun poikaan", Pyry sanoi yllättäen. Sanat vain pakenivat hänen huuliltaan. Erja näytti yllättyneeltä. Hän pysyi hiljaa paikallaa ja kallisti päätään samalla tavalla kuin Eeli.

"Ja meillä meni sukset ristiin", nuori poika sanoi läpsäyttäen kätensä hiljaa yhteen. Hän hymyili surullisesti. Erjankin ilme muuttui. Hän rypisti hieman otsaansa ja käveli Pyryn viereen seisomaan. Hän laski kätensä pojan olalle.

"Voi mä oon pahoillani. Se selittäneekin myös Eelin oudon käytöksen. Se vaan vetäytyy huoneeseensa ja tiuskii kaiken aikaa", Erja huokasi empaattisesti.

"Haluaisitko sä kertoa mitä on tapahtunut? Eeli ei suostu puhumaan mulle", nainen kysyi varovasti. Pyry nyökkäsi. Jo se päätös jotenkin kevensi hänen oloaan. Oli helpottavaa puhua jollekin omista ongelmista ja omasta pahasta olosta, varsinkin kun vastassa oli ymmärtäväinen ja rauhallinen ihminen kuin Eelin äiti. Pyry toivoi omien vanhempiensa olevan edes joksus sellaisia. Hän oli kuullut vanhemman pojan puhuvan äidistään aina rakastavaan ja kunnioittavaan sävyyn, vaikka ei aina arvostanutkaan niin paljoa tämän "hömppä" harrastuksia.