Thought this was true

Luku 13

"Ömm... Suosikki vapaa-ajanharrastus?" Pyry keksi uuden kysymyksen. Eeli kohottautui istumaan paremmin sohvalla.
"No siis..." Eeli mutisi. Hän kohottautui juomaan sohvapöydällä olevasta lasistaan. Pojat istuivat Pyryn kotona olohuoneen sohvalla.
"Rehellisesti", Pyry muistutti. Eeli laski lasin takaisin pöydälle. Hän huokaisi.

"Urheilun lisäksi mä tykkään lukea jonkin verran. Mulla vain ei ole usein aikaa siihen", Eeli sanoi.
"Kirjoja? Ihan oikeasti?" Pyry kysyi. Eeli nyökkäsi hiljaa tuijotellen kaukaisuuteen.
"Vau. Tota mä en odottanut", Pyry myönsi.
"Saan yleensä äikän kirja tehtävistä ihan hyvät numerot", Eeli lisäsi.

"Sun lempieläin on?" Eeli kysyi. Hän halusi, että Pyry unohtaa äkkiä edellisen kysymyksen. Eihän kirjoja lukevassa pojassa mitään pahaa ollut. Heitä ei vain ollut useita, eikä Eeli kovin usein tuonut tätä harrastustaan esille.
"Hmm..." Pyry mietti hetken, "lintu varmaan".

Sitten oli Pyryn vuoro taas kysyä. Hän itse oli keksinyt tämän typerän kyselyleikin. Tai ei se edes mikään leikki ollut. He vain kyselivät toisiltaan kysymyksiä ja niihin oli pakko vastata rehellisesti. Mitään panoksia ei ollut. Se vain oli ollut molempien mielestä hauska idea.

Pyryn mielessä oli kyllä pyörinyt yllättäen yksi kysymys. Pyry ei tiennyt, miten Eeli reagoisi siihen. Hän oli hetken hiljaa ja harkitsi voisiko kysyä sen.
"Ootko sä neitsyt?" Pyry kysyi empimisen jälkeen. Pyry pelkäsi punastuvansa.
"En, vaan leijona", Eeli sanoi vakavana. Sitten hän alkoi nauramaan.
"Heko, heko", Pyry sanoi silmiään pyöritellen. Hän punastui hieman. Sen jälkeen hänenkin oli pakko hymyillä vitsille.

"Suosikki vuodenaika?", Eeli kysyi, koska oli taas hänen vuoronsa.
"Kesä", Pyry vastasi hetkeäkään miettimättä. Hän oli aina tykännyt siitä lämpimästä vuodenajasta jolloin ei tarvinnut pukeutua paksuihin vaatteisiin, eikä tarvinnut koko ajan pelätä henkensä puolesta kun ulkona oli joka puolella jäätä.
"Lempivärisi?", Pyry kysyi. Eeli raapi päätään. Hän katsoi ulos ikkunasta.
"Auringonlaskun oranssi", Eeli vastasi lopulta.

"Mites Aimi?" Eeli kysyi. Kysymys yllätti Pyryn.
"Mä sanoin sille, että mun vanhemmat ei anna tyttöjen tulla yöksi, kun ne on poissa kotoa ja se on totta. Oli se vähän pettynyt", Pyry kertoi. Ei hän todellisuudessa edes ollut kysynyt Aimia tulemaan. Hän oli itse kutsunut itsensä. Pyryn vanhemmat olivat saaneet hääpäivä lahjaksi viikonloppu reissun kylpylään ja nyt he olivat päättäneet käyttää sen. Pyry oli kutsunut Eelin yöksi, koska se oli tuntunut hyvältä idealta.

"Mites teillä menee muuten?" Eeli kysyi heti edellisen kysymyksen jälkeen.
"Voi luoja, Eeli", Pyry puuskahti turhautuneena, "ei ole mitään minua ja Aimia. Mä luulin että se on aika selvää. Miksi hitossa sä kyselet koko ajan?" Pyry kiukustui hieman. Hän ei todellakaan ollut kiinnostunut sillä silmällä, tai ylipäätään millään silmällä, siitä draama laamasta.
"Onko toi sun seuraava kysymys?" Eeli kysyi vaimeasti. Hän vältteli hienosti Pyryn katsetta.
"Ei", Pyry vastasi.

"Miksi sä ylipäätään aloit kaveeraamaan mun kanssa?" Pyry kysyi. Eeli jähmettyi. Siinä oli kysymys johon olisi vaikea vastata. Eeli tunsi pulssinsa tihenevän ja kurkkua alkoi kuristaa. Eelistä tuntui, että hänen sydämensä sykkeen ääni oli maailman äänekkäin asia. Kädet hikosivat. Nyt oli ainoa hetki puhua totta. Vai pitäisikö kumminkin valehdella? Eeli ei tiennyt. Hiljaisuutta kesti oikeasti vain pari sekuntia, mutta Eelistä se tuntui ikuisuudelta. Pyry huomasi Eelin vaikeuden saada suunsa auki.
"No? Ihan suoraan nyt vaan", Pyry kehotti. Tähän kysymykseen hän tahtoi oikeasti vastauksen. Se on menoa nyt, Eeli ajatteli.

"Siis..." Eelin ääni värisi. Tilanne oli ihan kamala. Eelin pelotti ihana sairaasti. Hän ei pystynyt puhumaan. Sydän hakkasi. Miten tähän tilanteeseen oli näin yhtäkkiä päädytty? Eeli kääntyi odottavan Pyryn puoleen. Eeli ei halunnut enää perääntyä. Hän ei pystynyt siihen. Siihen ei enää ollut mahdollisuutta.

Eeli nojautui Pyryyn päin ja suuteli tätä suupieleen. Eeli vetäytyi kuitenkin mahdollisimman äkkiä pois ja käänsi päänsä muualle. Hän sulki silmänsä. Eeli ja Pyry olivat molemmat hiljaa.
"Mä lähden, jos sä tahdot", Eeli sai sanottua lopulta. Puhuminen oli edelleen vaikeaa. Hän ei uskaltanut katsoa Pyryä. Nyt mahdollisesti kaikki oli pilalla. Pyry ei mahdollisesti enää haluaisi olla edes hänen kaverinsa. Eeli ei kumminkaan tahtonut ruveta kieltämään tekoaan, koska oli uskaltanut tehdä viimein sen jonka oli tahtonut jo pitkään tehdä.

Eelin yllätykseksi Pyry siirtyi istumaan ihan hänen kylkeensä kiinni. Pyry tunsi itsensä ihmeellisen rauhalliseksi. Häntä ei jännittänyt yhtään. Pyry käänsi varovasti Eelin päätä itseensä päin ja suuteli tämän huulia. Pyry vetäytyi taakse päin. Eeli avasi silmänsä. Molemmat pojat tuijottivat toisiaan.

Eelin silmät olivat sinisimmät mitä Pyry oli koskaan nähnyt.