Suloinen sairaus

Luku 14

(Kuvassa Micael nykyään ja ennen)

4 ja puoli vuotta sitten...

Micael

Nappaan värisevän puhelimen yöpöydältä ja suljen herätyksen. Nousen vaivalloisesti ylös ja pakotan itseni vaatekaapille. Otan sen enempää katsomatta hyllyltä mustat, löysät farkut ja mustan hupparin, jonka selkämyksessä on kaksi punaista, veristä ruusua. Huppari on kieltämättä todella iso. Sen helma ylettyy varmaan puoleen reiteen, ja hihat ovat niin pitkät, että ne peittävät helposti kämmeneni.

Kuljen unenpöpperöisenä portaat alakertaan. Keittössä ovat jo Jade ja Selena, Henry on luultavasti lähtenyt jo töihin, kuten yleensäkin ennen muiden heräämistä.

"Huomenta kulta", Jade sanoo sellaisella aivan liian ylipirteällä äänellä ja luo kasvoilleen maailman feikeimmän hymyn. Pyöräytän silmiäni ja mumisen huomenet takaisin, ennen kuin istun pöydän ääreen siskoni viereen. Kaadan kulhoon jugurttia ja alan syömään. Vilkaisen syrjäsilmällä Selenaa, joka naureskelee puhelimelleen. Nojaudun vähäsen lähemmäs nähdäkseni Selenan puhelimella näkyvät viestit.

"Hei!" Selena huudahtaa huomatessaan katseeni ja kääntää puhelimen näytön nopeasti toiseen suuntaan.

"No heipä hei."

Vien astiat tiskikoneeseen, jonka jälkeen kiirehdin eteiseen. Minulla alkaa koulu puoli yhdeksältä. Selenalla taas alkaa yhdeksältä, sillä hän on eri luokalla. Hän on aina ollut eri luokalla, vaikka hän on siskoni. Kaksoissiskoni tarkemmin. Tai oikeastaan hän on minua muutaman tunnin vanhempi, näin niinkuin vieläkin tarkemmin.

Vedän mustan toppatakin ylleni. Jalkoihini laitan mustat Converset, vaikka sää ulkona sanoisi muuta. Tummien hiusteni päälle hutaisen mustan pipon. Heitän repun olalleni, nauhalliset kuulokkeet korviini, ja astun ulos kylmyyden armoille.

.

Ala-asteen pihalla parveilee oppilaita. Ihmiset ovat pienissä ja vähemmän pienissä porukoissa odottelemassa koulun alkua. Kaikki ihmiset, paitsi minä. Seisoskelen lähellä ovia. Sää ei todellakaan suosi kenkiäni. Ne ovat ihan märät, ja varpaani ovat lähellä kuolla hypotermiaan. Lumi on aurattu isoihin kasoihin ympäri koulun pihaa. Jotkut oppilaat leikkivät korkeiden lumikasojen päällä kukkulan kuningasta.

Ja noihin "joihinkin oppilaisiin" kuuluu myös kaksi koulun ehdottomasti suurinta riidan haastajaa.

Aaron ja Hugo.

He tönivät muita alas vuorelta niin rajusti, että ihme kun ei kellään niska katkea. Nielaisen. Jos noiden kahden härnääminen kuulostaa aluksi hyvältä idealta, niin mieli saattaa muuttua aika nopeasti. Tietenkin vasta monen mustelman ja murtuneen nenän jälkeen. Kuinkas muutenkaan.
Nuo kaksi kuudeluokkalaista poikaa eivät nimittäin pelkää käyttää nyrkkejään. Päinvastoin, he tuntuvat nauttivan siitä. Aivan liian paljon, tappeluista ja mustista silmistä päätellen.

En ehdi upottautua ajatuksiini onneksi sen syvemmin, kun kellot soivat ja lähden harppomaan sisälle.

Pääsen ensimmäisenä luokkaan. Valitsen paikkani luokan takaosasta, jonne vanhemmanpuoleinen opettajamme ei näe kunnolla. Laitan kädet pöydälle ristiin ja asetan leukani niiden päälle. Katselen huppuni reunan alta luokkaan virtaavia ihmisiä.

Etunenässä tulee neljän hengen tyttöporukka, johon kuuluvat Emma, Nina, Amanda ja Matilda. Muut kolme ovat blondeja, mutta Emmalla on punertava tukka. Kaikki ovat juuri sellaisia itserakkaita kakaroita, joilla on rikkaat vanhemmat. Jokaisen kasvot ovat täynnä meikkiä. Kaikilla on hirveä kasa ripsiväriä, huulikiiltoa ja ties mitä peiteväriä. Ja he ovat viidennellä luokalla? Ei herranjestas. Okei, kyllä Selenakin käyttää joskus meikkiä, pääosin vain peittääkseen finnit, mutta noilla tytöillä meikin käyttö menee reilusti yli. Minä inhoan heitä, kaikkia koulumme ylimielisiä pissiksiä, joiden elämä pyörii vain merkkivaatteiden, meikkien ja rahan ympärillä. Ai niin, ja poikien.