Suloinen sairaus

Luku 30

Elie

Tiistaiaamuna kaikki on niin ihanasti. Päässäni pyörii niin monenlaiset asiat, mutta päällimmäisenä pystyn erottamaan vain keltaisia ja liiloja perhosia ja kukkia, jotka tanssahtelevat päässäni ja saavat kaiken näyttämään ihanalta.

Edes silloin ne kukkaset ja perhoset eivät häviä, kun koulun pihalla Noe kävelee luokseni ja halaa minua kuin emme olisi nähneet pitkään aikaan. En kuitenkaan jaksa kiinnittää pitkäksi venähtäneeseen halaukseen ja kosketukseen hiuksissani suurempaa huomiota. Noe moikkaa minua iloisesti, ja minä saatan ehkä jopa oikeasti jaksaa kuunnella hänen asiansa ihan tosissaan, ilman esitystä.

Noen vetäydyttyä vähän, oikeasti vain vähän, hänen silmänsä kiertävät hetken pihassa, kunnes hän jää katsomaan minua.

"Mä kuulin että Micaelilla ois jotain juttua jonkun kanssa", hän sanoo yllättäen. Sydämessäni hypähtää jokin. Tietääkö joku meistä? Tai no, aika selvästi sen pystyy tunnilla huomaamaan. Mutta kun Noe sanoo että jonkun kanssa, eikö hän ole huomannut minun ja Micaelin katsekontaktejamme? Vai onko hän vain kuullut niin, muttei tiedä kenestä on kyse?

"Niin vai?" naurahdan. "Kenen kaa sillä ois?" päätän kysyä, vaikka tiedänkin jo vastauksen.

"Niin, monet sanoo että niillä ois jotain kipinää", Noe sanoo. "Se oli kai Linda."

Kurtistan kulmiani. Linda?

"Ai niilläkö jotain kipinää?" kysyn tuhahtaen. "Ootko ihan varma? Eihän Micael tykkää Lindasta ees paljoa?" Katson Noea epäileväisenä.

"En oo varma, ne on kuulopuheita", Noe kohauttaa huolettomasti harteitaan. "Jotkut sanoo, että sen viha Lindaa kohtaan ois vaan peittelyä, ettei kukaan sais tietää että koulun fuckboylla on juttua sen kanssa."

Sydämeni vetää outoa rallia, ja perhosten ja kukkien värit päässäni alkavat haalistua.

"Ja joku sano nähneensä ne vessassa pussailemassa", Noe jatkaa, vaikka mieleni ei tee kuulla enää yhtäkään sanaa Micaelista ja Lindasta.

"Jaa.."

Katselen pihaa. Ihmisiä on sen verran paljon, että minulta menee hetki etsiä joukosta tutut, komeat kasvot. Näen Micaelin koulun nurkalla. Hän seisoskelee seinää vasten, ja mietin hänen luokseen menemistä, mutta hänen vierelleen käveleekin toinen henkilö.

Linda?

Tytön vaalea tukka on korkealla poninhännällä ja hänellä on vain lyhyt, valkoinen, paksu takki ja pörröiset korvaläpät. Hän nojaa painoaan toiselle jalalleen ja huomaan hänen puhuvan Micaelille. En ehdi prosessoida Micaelin ilmeitä, kun Linda tarttuu Micaelin kädestä ja he kävelevät nurkan taakse.

Nielaisen. Haluan nähdä mitä he tekevät, haluan kuulla kaiken, mitä Linda Micaelille sanoo, vaikka en uskokaan Noen sanomisiin, niin silti. Mutta kun olen lähtemässä, Noe tarttuu kädestäni ja joudun kääntymään hänen puoleensa.

Mutta kun käännyn, hän liukastuukin maassa olevaan jäätyneeseen lätäkköön ja horjahtaa eteenpäin. Hän meinaa kaatua päälleni, mutta saa jotenkin tarrattua minusta kiinni, ja minä tartun häntä kyynärpäiden alta, ettei hän kaadu.

"Oho", hän sanoo, ja pääsee nousemaan koko mittaansa, mutta ei menekään kauemmas. Hän katsoo syvälle silmiini ja pitää käsiään jotenkin selkäni takana, ja minua alkaa vähän hermostuttamaan.

"Öö-" ehdin aloittaa, mutta juuri silloin kellot soivat ja Noe pyyhkäisee hiuksiaan ja hymyilee minulle, ja lähtee sitten sisälle, ja minä jään hetkeksi vain hämmästelemään koko tilannetta ja miettimään, että mitä hittoa. Kaikki vain tapahtui niin nopeasti.