Suloinen sairaus

Luku 33

Micael

Illalla suihkussa kelailen päivän tapahtumia. Niitä hyviä ja huonoja. Sitä pelkoa ja ihastuksen huumaa. Hitto, koko päivä on ollut yhtä sekamelskaa.

Kaikki ne katseet ja kuiskaukset, joita aamupäivän aikana saimme osaksemme. Ne tuijotukset, joita jotkut eivät edes peitelleet. Ne sormet, jotka osoittivat minua ja Elietä. Ne hämmentyneet sanat, vihaiset, ihmettelevät, kusipääksi haukkuvat. Kaikki ne ahdistivat.

Mutta Elie oli kanssani. Hän oli kanssani välitunnilla, jolloin hän kertoi siitä, miten kakkoskerroksen poikien vessassa viimeiseen vessakoppiin on tuhrittu kaikkea paskaa minusta ja Lindasta. Sydämiä ja kysymyksiä. Paskaa.

Ja että Eliellä kävi mielessä, etten ehkä tykkäisikään hänestä? Korjasin sitten sen pienen ajatuksen hänen päästään ja sain hänen huulilleen söpön hymyn. Me olimme sen välitunnin sisällä siellä kapean sivukäytävän peräseinää vasten ja juttelimme. Se oli kivaa. Kun Elie ei enää ajatellut tunteitani häntä kohtaan kyseenalaistavasti, vaikka saatankin tehdä itse samaa häntä kohtaan joskus vahingossa. Mutta se vain on edelleen ihmeellistä, että minä oikeasti seurustelen hänen kanssaan. Että me olemme yhdessä. Että hän tykkää minusta.

Sen välitunnin jälkeen kaikki meni paljon helpommin. Ruokailussa kylläkin minua alkoi ahdistamaan, ja kesken ruoan sitten menin Elien luokse, mutta se ei onneksi haitannut Danielia ja Alwinia, eikä Elietäkään. Hän silitteli hiuksiani, ja vaikka saatoinkin saada vielä kummaksuvia katseita, niin en jaksanut välittää. Jos on Elien sormet hiusten seassa, niin miten hemmetissä keskittyä enää joihinkin tuskin kuulumattomiin kuiskauksiin? Niinpä.

Ja no, viimeiset tunnit menivät siinä, kun kosketin Elien jalkaa salaa pöydän alla ja koitin hyödyntyä jotenkin opetuksesta. Huomasin myös miten Elie vähän väliä jäi katsomaan minua, se oli oikeastaan söpöä, vaikken haluakaan että hän minun takiani jää luokalle. Ihme kun opettaja ei näyttänyt huomaavan mitään, vaikka istuimme suoraan hänen pöytänsä edessä.

Sitten kun menimme koulun päätyttyä Elien kaapin luokse, ja Elie oli sanonut minua virnepojuksi, minun oli (tietenkin) vedettävä siitäkin joku esitys. Joten sitten minä otin ylleni kunnon kliseisen roolin ja nojasin kaappia vasten kuin jonkun teinielokuvan päätähti ja kehuin Elietä hyvännäköiseksi. Elie vain katsoi minua silmät söpösti hämmästyneinä ja posket punaisina.

Ja kun hän sanoi että minusta tulisi hyvä näyttelijä, ja minä vastasin etten näyttele, hänen poskensa vain punertuivat entisestään ja hän näytti niin hemmetin söpöltä. Ja se oli taas yksi sellaisista kauniista hetkistä, jolloin vain hengitämme ja katsomme toisiamme. Minä katsoin häntä. Sain ihastella läheltä hänen jokaista kasvonpiirrettään ja ruskeaa kiharaa. Ja sitten me suutelimme. Keskellä käytävää. Koulussa. Eikä minua kiinnostanut se tieto paskaakaan.

Mutta sitten kuulin sen aivan liian tutun äänen takaani ja kaikki se taika valui pois kuin hiekka sormien välistä.

Aaron ja Hugo olivat käytävällä, kun käännyin heidän puoleen. He vain seisoivat siinä kuin jossain huonossa painjaisessa tai kauhuelokuvassa tai jossain. Kasvoillaan se vituttavan kylmä ilme, joka paljasti heidän olevan valmiita tappeluun, valmiita satuttamaan.

Ja sitten he vain alkoivat jauhamaan jotain paskaa käytävällä homostelusta, ja he haukkuivat minua iljettäväksi ja heikoksi ja ties miksi, ja vaikka kuinka koitin olla välittämättä, niin kyllä se silti jossain tuntui. Ei se vain voinut olla tuntumatta, ovathan he kuitenkin satuttaneet minua ennenkin.

Ja yhtäkkiä se olikin siinä, että Aaron oli hyökännyt kimppuuni ja koitti lyödä minua ja Hugo tarttui niskastani kiinni.
Sain heidät hetkeksi kauemmas, ja sen pienen hetken, jonka käytin Elien katsomiseen, sen hetken aikana Aaron oli jo ehtinyt jaloilleen ja uudestaan kimppuuni.