Suloinen sairaus

Luku 32

Elie

Koulupäivä loppuu nopeasti, ja minulla käy oikeasti mielessä, että Micaelin läsnäolo ei voi olla kaikkialla vain hyvästä. Sillä joka kerta kun hän koskettaa minua salaa pöydän alla, sykkeeni tuntuu pomppaavan kurkkuuni kaikumaan niin, että se peittää kaiken muun järkevän ajattelun ja käyttäytymisen, ja opettajan sanat unohtuvat siinä samalla, jonka takia joka tunnista varmaan puolet on pelkkää sumua.

Mutta koulupäivä loppuu, eikä minun tarvitse huolehtia siitä, että minulta menisi opetuksesta jotain ohi.

Luokka tyhjentyy hitaasti oppilaista, ja moni tuntuu kuin tarkastelevan minua ja Micaelia tavallista kiinnostuneempana. Odottavatkohan he että me tässä alamme panemaan?

"Elie", Micael sanoo vierestäni. Hän nousee ylös ja näyttää odottavan minua. "Tota.. Haluutko hengailla, vai miten sitä sanotaan?" Micael kysyy puoliksi nauraen. "Haluutko tulla meille leikkimään?"

Micael virnistää. Poskiani alkaa kuumottaa. Hitto, en minä koskaan totu tähän. Ihastukseen. Tai tuohon Micaelin virneeseen. Tai hänen ihanaan ääneensä. Tai niihin suklaisiin silmiin, jotka koittavat saada omiani kiinni.

"Mitä sä virnistelet?" kysyn astellessani ulos luokasta. Micael seuraa minua ja tulee vierelleni.

"Miten nii?"

Vilkaisen Micaelia. Tuhahdan tämän vain levenevälle virneelle, vaikka kurkustani meinaa kuplia nauru. En kuitenkaan päästä sitä ilmoille.

"No tolleen virnistelet", tuhahdan taas, mutta nyt siihen sekoittuu vahingossa myös huvittuneisuutta. "Ihme virnepoju."

"Vai virnepoju", Micael toistaa. Hän pysähtyy kaappini viereen, kun minun pitää laittaa sinne tavarat joita en kotona tarvitse. Laitan kaapinoven kiinni ja käännyn Micaelin puoleen.

Hänen kasvoillaan on mietteliäs ilme, kunnes silmät syttyvät idean myötä. Hän ravistaa kerran käsiään ja kasvojaan ja sulkee silmänsä, kuin valmistautuakseen johonkin esitykseen. Katson tätä hämmentyneenä. Sitten Micael avaa silmänsä ja kohdistaa ne minuun. Hänen huulensa venyvät hitaasti toispuoleiseen virneeseen. Hän tutkailee minua päästä varpaisiin, ja katsoessaan taas silmiäni hän nostaa toisen kätensä kaappia vasten pääni vierelle. Sydämeni hypähtää kuin ottaen ensimmäisiä juoksuaskelia rinnassani.

"Oot hyvännäkönen", Micael sanoo käheästi ja katsoo minua syvälle silmiini. Nyt sydän rintani alla jo juoksee. Se kiihdyttää tahtiaan ja juoksee niin kovaa, samaa kehää ympäri, että se varmaan muuttuu ralliauton renkaaksi.

Micael naurahtaa matalasti. Sydämeni olemassaolon lisäksi muistan myös keuhkoni, jotka pidättelevät happea, joten hengitän ulos, mutta se jää puoletiehen, kun minun pitää jo ottaa lisää happea.

"Susta tulis hyvä näyttelijä", henkäisen varovasti. Micael kohottaa toista kulmaansa ja hänen seksikäs virneensä ottaa enemmän leveyttä hänen komeilla kasvoillaan.

"En mä näyttele", Micael kuiskaa. Hänen toisen kätensä sormet eksyvät hivelemään leukaani. "Kun mä ihan oikeesti aattelen että sä oot hyvännäkönen."

Poskiani kuumottaa, ja siinä tilanteessa, siinä hetkessä en jaksa edes sisäistää sitä, että olemme yhä koulussa, että joillakin on yhä tunteja, ja että joku saattaa vielä nähdä meidät.

Micaelin sormet kiipeävät ylemmäs leukaani pitkin. Ne pysähtyvät korvan ja leukaluuni kulman kohdalle, sivelevät hellästi, luovat lämpimiä väristyksiä koko kehooni. Hänen sormensa tarttuvat leuastani ja vetävät kasvojani lähemmäs hänen omia kasvojaan.

"Tää on ku jostai vitun elokuvasta", saan kuiskattua. Micael virnistää. Hän on lähellä minua. Pystyn erottamaan hänen tummien silmiensä aaltoilevat rajat. Näen jokaisen vähäisen pisaman hänen nenällään, jotka korostavat pehmeästi hänen kovia kasvonpiirteitään. Saan tarkastella läheltä hänen mustia ripsiään ja siistejä kulmakarvoja, jotka ovat hieman hiuksia tummemmat. Hänen punaisia, täyteläisiä huuliaan, jotka ovat omieni kanssa melkein samalla korkeudella. Vain muutama sentti, niin ne koskettaisivat.