Suloinen sairaus

Luku 35

(kuvassa Theo)

Micael

Elie avaa minulle oven ja päästää minut sisälle eteiseen. Lasken mopokypäräni naulakon alla olevalle penkille.

Ensimmäinen asia, jonka teen kääntyessäni Elien puoleen, on suuteleminen. Vedän hänet lantiosta lähelle itseäni ja painan hänen huulilleen pitkän, intohimoisen suudelman. Elie henkäisee yllättyneenä päästäessäni hänestä irti.

"Öh, m-mennään olohuoneeseen", Elie sanoo ja lähtee sinne edeltä. Voin havaita hänen poskillaan pienen punan. Söpö.

"Moi Micael", Elien äiti London sanoo minulle iloisesti. Moikkaan häntä takaisin hymy huulillani.

Istun Elien viereen sohvalle. Hän ei katso minua, joten en ota väkisin katsekontaktia. Katselen sen sijaan vaaleasti sisustettua, selvästi vasta siivottua olohuonetta. Takassa roihuaa tuli. Oloni on rento lämpimän tunnelman ansiosta, enkä tajua miksi Elie vaikuttaa niin jännittyneeltä.

"Onko kaikki hyvin?" kysyn saaden Elien silmät viimein omiini. "Sä vaikutat jännittyneeltä."

"Joo, kun mä.. Bella tulee kans meille tänään, niin mua jännittää vähän", Elie sopertaa ja nyppii hihansa helmaa hermostuksissaan.

"Miks se jännittää sua?" kysyn hiljaa. Elie nielaisee.

"En mä tiiä... Koska me ei olla nähty pitkään aikaan ja sä oot täällä", Elie hiljentää lausettaan loppua kohden ja vilkaisee minua.

"Älä turhaan jännittä", sanon varmalla äänellä, jotta Elie tietäisi hieman rentoutua. Siirrän käteni Elien hartian yli ja vedän hänet lähemmäs itseäni. Hän laskee päänsä huokaisten olkapäälleni.
Kierrän Elien hiuksia sormieni ympärille. Ne ovat niin kivan kiharat. Niin pehmeät.

Vatsassani alkaa kuplia myös pieni jännitys, kun katselen takassa roihuavaa tulta lumoutuneena ja mietin Elien isosiskoa.

Värähdän hieman kosketusta rintakehälläni. Elie kuljettaa sormiaan ylävartaloani pitkin. Hän luo hupparin pinnalle erilaisia kiekuroita ja kuvioita. Sekin tuntuu niin mukavalta, kaikki Elien tekemä tuntuu mukavalta. Lämpimät väristykset leviävät muualle kehooni siitä kohtaa, johon Elie koskee. Hän näyttää rentoutuvan jännityksestään kokonaan, mutta ei hän silti näytä mitenkään uneliaalta, hän näyttää iloiselta. Kauniilta.

Yhtäkkiä hiljaisuuden läpäisee ovikellon pirinä. Elie hätkähtää kehoani vasten. Hän nostaa kasvonsa, joista paistaa innostus.

"Mä meen avaamaan!" hän huikkaa ennen kuin nousee ylös ja kipittää eteiseen. Nousen myös ylös sohvalta. En tiedä mitä tekisin, pieni hermostus sisälläni polttaa ärsyttävästi vatsanpohjaa. Otan muutaman, epäröivän askelen eteenpäin.

Eteisestä alkaa kuulumaan puhetta, siihen sekoittuu useamman ihmisen ääni. Helvetti, onko siellä muitakin Elien ja Bellan lisäksi? En minä odottanut alkavani tänä iltana mitenkään erityisen sosiaaliseksi.

Yhtäkkiä Elie ilmestyy olohuoneen ja eteisen erottavan seinän takaa. Hänen perässään tulee pitkä, vaaleahiuksinen nainen. Varmaan minun mittainen. Nielaisen hermostuneena.

"Bella, tää on Micael", Elie sanoo ja viittoo minuun. Kyseisen Bellan kasvoille leviää hymy, ja molemmille poskille painuu sen seurauksena hymykuopat. Nuorella naisella on tummanharmaat farkut ja valkoinen paita. Likaisen vaaleat hiukset ovat sotkuisella poninhännällä.

"Moikka, oon Bella, Elien isosisko", Bella sanoo iloisesti ja nojautuu lähemmäs kätelläkseen. Kättelen häntä takaisin vähän kankeasti.

"Öö, joo, oon Micael", sanon. Bellaa ei näytä haittaavan yhtään hermostunut äänensävyni. Hän vain hymyilee leveästi ja Londonin huomattuaan menee halaamaan tätä.