Suloinen sairaus

Luku 39

Micael

Koulupäivän jälkeen makoilen sängylläni ja huudatan kaijuttimesta Elien ja minun soittolistaani. Olen kotona yksin. Jade on töissä, Selena on kavereillaan, ja minua ei edes kiinnosta missä Henry on.

Elie meni kuulemma ystävälleen Sofielle, ja voin vain kuvitella millainen juorupiiri heillä siellä Chesterissä on. Itseasiassa aika söpö ajatus. Elie hihittämässä ystävänsä jutuille. Herranjestas, tosi söpö ajatus.

Kajarista alkaa soimaan Maniac, ja hyräilen sen sanoja ääneen.

Päässäni on koulupäivän jälkeen pyörinyt paljon Elien katse ja sanat, jotka todella pistivät minut miettimään. Se hänen ideansa. Siinä ei ole mitään järkeä. Oikeasti. Miksi ihmiset yhtäkkiä katsoisivat minua eri tavalla, jos vain menen ja laulaa luikautan yhden laulun? Niinpä.

Mutta sitten toisaalta. Mutta toisaalta ihmiset muuttaa mielensä aika järjettömistä asioista. Muuttavatko muka?

Huokaisen. En hitto tiedä. Mutta nyt minua silti mietityttää. En halua mennä siihen Talent Show:hn, ehkä. Mutta en myöskään halua nähdä Elien kasvoilla sitä pettynyttä ilmettä, kun jätän menemästä.

Turhauttavaa. Mutta olisihan se sitten taas siistiä. Laulaa hemmetti niin isolle yleisölle. Hitto, ei sitä joka päivä tapahdu. Ja sitten taas minua jännittää vähän. Olenko minä muka niin hyvä laulamaan? En usko.

Nousen sängyltä ja kuljen kaijutin mukanani alakertaan. Siitä alkaa soimaan toinen Conan Grayn biisi, People Watching. Laulan senkin sanoja, kaikki ne kohdat jotka osaan ulkoa.

Tutkin jääkaappia hetken, jos eiliseltä olisi jäänyt ruokaa jota voisin lämmittää, mutten löydä mitään. Teen itselleni nopeasti kaksi leipää ja vien ne lautasella yläkertaan. Syön niitä kaikessa rauhassa ja selaan puhelintani. Menen Elien ja minun viesteihini. Selaan niitä hetken aikaa ja hymyilen jokaiselle Elien laittamalle viestille. Biisi vaihtuu taas uuteen, tällä kertaa Måneskinin.

Vaihdan Elien nimeä puhelimellani aika monta kertaa. Niin kauan, että hymy kiristää suupieliäni tyhmälle nimivalinnalleni ja annan olla.

En kuitenkaan ehdi laskea kännykkää alas, kun se kilahtaa.

Daniel🙄💚:
tuutko pelaan korista mun ja alwinin kanssa??

Olen kirjoittamassa vastausta, mutta Daniel ehtii jatkaa.

Daniel🙄💚:
vai ootko sen sun pikku söpöliinis kaa?

Tuhahdan. Elie mikään pikku söpöliini ole. Tai okei, on, mutta vain minulle.

Minä:
voin mä tulla
ja Elie on sen kaverilla

Daniel🙄💚:
mä luulin että sä oot sen poikaystävä

Voin kuvitella Danielin virneen tällä hetkellä.

Minä:
vitun tyhmä
nähään kohta

Suljen puhelimeni ja musiikin ja alan valmistautua. Laitan puhelimeni hetkeksi laturiin ja käyn nopeasti vessassa.

Kun olen ulkovaatteet päällä eteisessä, tarkistan vielä että kaikki on mukana. Puhelin.. Joo, kaikki mukana.

Astun viileään iltapäivään. Autot viuhuvat vähän väliä pyörätien ohitse ja jalankulkijoita ja pyöräilijöitä tuntuu olevan tavallista enemmän. Voin kuvitella, miten Elie jäisi ihastelemaan tuotakin huurteista ruohonkortta kuin se olisi yksi maailman kauneimmista asioista. Ja miten hän hetken päästä tekisi saman jollekin toiselle kasville. Sitten ehkä kivelle tai säröiselle pihalaatalle.