Suloinen sairaus

Luku 45

Micael

Koko sen keskiviikon, kun olen Eliellä koulun jälkeen, hän alkaa puhumaan siitä seinästä, niistä kirjoituksista, enemmän, joita siellä vessassa on. Hän haluaa selvittää, kuka ne on tehnyt. Tavallaan olen sitä vastaan, mutta Elie on helvetin söpö, joten miten voisin. Ja toisaalta, kyllä minuakin häiritsee se, että joku on tehnyt sellaista, kyllä minuakin ärsyttää, ja kyllä minäkin haluaisin tietää, kuka niiden takana on. Tai ketkä. Tai mikä se koko juttu on.

Mutta tiedän, ettei minulla riitä aivosolut sellaisen ratkaisemiseen, joten kuuntelen ihan mielelläni Elien selitystä.

"Jos lähetään siitä, onks monet ihmiset tehny sen, vai vaan yks", Elie sanoo. "Se voi olla niinkin, että yks ihminen on alottanu sen, ja muut on vaan tiiätkö kääntyny siihen ajatukseen."

Hymähdän.

"Tai sitten monet ihmiset on tehny sen yhessä, tai joku kaveriporukka, tai...", Elie pitää tauon. "Äh mitä vittua, en mä tajua itekään", hän huokaisee ja kellahtaa selälleen sängylle.

"Mitä jos mä en ees koita", Elie sanoo. Laskeudun hänen vierelleen mahalleni ja silitän hänen hiuksiaan toisella kädelläni. "Mä vaan haluaisin tietää. Ja mihin ne kaikki huhut muuten loppuis? Joo, ehkä joskus kun me lähetään koulusta tai ne unohtuu ajan saatossa, mut mieti miten tylsää, mä haluan tietää mitä sen alottajan päässä on liikkunu."

"Niin", mietiskelen. "Mutta toisaalta se voi olla lähteny liikkeelle vaan yleisesti, tiiätkö."

Elie rypistää vähän kulmiaan.

"Kaikki tuntee mut koulussa kusipäänä, kuka vaan on voinu kertoo jollekin toiselle yhen jutun tai ajatuksen, ja se on lähteny leviämään ja muutkin on alkanu tekemään omia skenaarioita."

Elie huokaisee.

"Se tekee siitä entistä vaikeempaa", hän mutisee. "Siinä on kuitenki käyny niin ja sä oot oikeessa, ja mä oon vaan tyhmä kun mä mietin tämmösiä."

"Älä nyt, et sä oo tyhmä", sanon, ja Elie vilkaisee minua.

"Mutta jos se ei koskaan selviä, niin me ei saada tietää, onko joku oikeesti alottanu sen, vai onko se vaan sellanen lumipallo-ilmiö", Elie sanoo. "Nyt menee liian sekavaks", Elie naurahtaa. "Suutele mua."

Elie kääntyy puoleeni ja liikahdan vähän, että yletän huulillani Elien huulille. Tutkin sormillani Elien kiharoita. Ne kaartuvat kivasti sormissa, sormien ympärille.
Elie jää suudelman jälkeen lähelleni ja painautuu minuun kiinni. Hän hipelöi paitani helmaa ja sen nostettuaan sen alta pilkistävää ihoa. Suustani pääsevä naurahdus eksyy Elien kiharoiden lomaan.

"Niin, ehkei sitä tarvii miettiä nyt", Elie sanoo kosketellessaan vatsani aluetta. "Mä voin puhua sulle vaikka jäätelöstä."

Vaikka vähän ihmettelen, kun Elie alkaa kertomaan jäätelöstä ja lempijäätelömauistaan, en valita. Sitä on kiva kuunnella. Kun hän on onnellinen vain puhuessaan jostain mangojäätelöstä.

Mangojäätelöstä aihe meinaa vaihtua kesään, mutta Elie peruuttaa hädissään ja kysyy minun lempimakuani, ja vastauksen saatuaan hän voi jatkaa rennosti. Hän tekee vatsalleni puhuessaan kuvioita. Suljen silmäni.

"Ja kans uiminen, sitäkään mä en malta oottaa", Elie sanoo, ja kuulen, kuinka hän hymyilee.

"Tavallaan tyhmää, kun mä tykkään niin paljon uida, mutta mä en uskalla koskaan uida syvällä. Joskus pienempänä koulussa mä en voinu mennä uimahallissa syvään altaaseen, kun kaikki hyppi, kun mua pelotti. Mieti. Aika höpsöä." Elie nauraa kevyesti. Se ei ole sitä sellaista ihanaa kikatusta, kun meillä on hauskaa. Se on kevyttä ja raukeaa, korvia sulattavaa, kun hän on iloinen, vähän väsähtänyt. Sydämeni sulaa.