utu

5 | porukkailta

☁️
Maanantai oli ollut elämäni oudoin päivä ikinä. Tiistai toisiksi oudoin, keskiviikko kolmanneksi, eilinen neljänneksi. Mutta tänään tulisi olemaan uusi elämäni oudoin päivä ikinä, joten nuo vanhat saattaisivat joutua putoamaan yhden sijan alaspäin.

Ensinnäkin, maanantaina Unna oli tullut kysymään minulta, halusinko tulla hänen kanssaan hengaamaan Adamin luo heidän porukkailtaansa. Siis Adam Martinin. Adam Martinin luo Levi Carterin porukan kanssa MINÄ, Utu Jäkälä. Tämän oli oikeasti pakko olla joku typerä uni, ei tämä oikeasti tapahtunut. Minä en edes halunnut sanoa kyllä, mutta Unna pyysi, ja katsoi minua niillä liian upottavilla silmillään, ja tottakai minä upposin. Tai siis, sanoin joo. Mahtoi olla huono idea. Kaikki vastustivat sitä jo sekunnin päästä.

Tiistaina en ollut toipunut ensimmäisestäkään järkytyksestä, mutta sitten Unna meni kutsumaan minua ystäväkseen. Mitä? Kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä ihan kamalan nopeasti, eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta pysyä kärryillä omasta elämästäni.

Keskiviikkona se sama jatkui. Minä en ollut ollut yksin, vaan Unna oli tullut luokseni yhdellä välitunnilla. Ja hän oikeasti halusi jutella minulle ja nauraa minun kanssani ja tehdä kaikkea, mitä ystävät tekevät. Ja miten se oli mahdollista? Ei minulla pitänyt olla ystäviä.

Eilinen oli ollut ihan samanlainen, hämmentävä. Yhdellä välitunnilla Unna oli taas vain jättänyt ystäviensä etsimisen väliin ja etsinyt minut. Se tuntui tosi turhalta. Ei hänen tarvinnut tehdä sitä minun takiani. En halunnut olla hänelle kukaan, ketä pitäisi sääliä. Vaikka minä kyllä sanoin sen hänelle, ja hän sanoi haluavansa olla minun ystäväni, ei sääliä minua. En oikein uskonut sitä. Minun oli tosi vaikea enää uskoa tässä vaiheessa yhtään mitään yhtään mistään yhtään milloinkaan.

Mutta nyt kuitenkin oli perjantai ja kello oli viisi. Olin luvannut tavata Unnan bussiasemalla puoli seitsemältä, josta kävelisimme sitten Adamille seitsemäksi. Vau, tuota oli tosi outoa ajatella. Olin menossa Adam Martinille.

Oli varmaan paras laittaa housut. Minun ei kuuluisi ajatella sitä, mitä muut ajattelisivat, mutta minun oli varmaan paras laittaa housut. Hame olisi ollut vähän... liikaa. Tai siis, minusta muutenkin tuntui, että tänään minä halusin laittaa housut. Joten minä laitoin housut.

Minä laitoin valkoiset housut, ja vaaleanpunaisen paidan. Sellaisen hienon. Se paita oli aika söpö. Minun mielestäni. Kai.

Laitoin valkoiset sukat ja valkoiset tennarit. Hiukseni olivat koulun jäljiltä ihan ok. Tarkistin peilistä. Näytin ihan hyvältä. Otin repun. Laitoin sinne vara-akun ja laturin sekä vähän rahaa ihan kaiken varalta. Puhelimeni jätin taskuun, sitä minä tarvitsin.

Sitten minä istuuduin sängylle jumittamaan. Olin menossa ensimmäistä kertaa ikinä koskaan hengaamaan jonkun kanssa. Ja viimeinen paikka, jonka olin sen kuvitellut olevan, oli Adam Martinin koti Levi Carterin porukan kanssa. Mutta sitä se silti oli.

Miksi olin edes menossa? Kaikki heistä vihasivat minua, paitsi Unna. Hän oli luvannut, että saisin hengata koko ajan hänen, Adeten ja Auran (sain tietää Xanderin siskon nimen) kanssa, varsinkin, jos minulla olisi huono olla muiden kanssa. Olin varma, että minulla olisi. En ihan heti voisi olla hyvillä mielin sellaisten tyyppien seurassa, jotka olivat kiusanneet minua vuosia, ja jotka halusivat edelleenkin vetää minua turpaan. Mutta Unnan kanssa mielelläni viettäisin aikaa. Ja tutustuisin Auraan ja Adetteen.

Ennen kuin Unna oli kertonut minulle, en edes ollut tiennyt, kuka Adette oli. Hän oli Levin kutsuma tyttö. Unna kertoi olevansa Adeten ystävä, ja että Levi oli vilkuillut Adettea todella pitkään, mutta vasta nyt onnistunut pyytämään tätä jonnekin.