utu

15 | torjuminen ei aiheuta reaktioita

☁️
Kaikki minun elämässäni oli mennyt vähän niinkuin uusiksi sen jälkeen, kun olin tutustunut Unna Valosaareen. Jos kaksi kuukautta sitten minulle olisi sanottu, että tulevaisuudessa hengaisin koulun pääporukan kanssa ja raahaisin sen jäseniä aamuyöllä heidän koteihinsa, en olisi uskonut sitä. Mutta se, mitä vastaan olisin siinä vaiheessa lyönyt koko omaisuuteni vetoa, oli se, että Levi Carter myöntäisi pitävänsä minusta.

Perjantaina sen puistojutun jälkeen en ollut ensin uskonut sitä. Se tuntui ihan selkeältä valheelta, ja kaiken pystyi selittämään vain sillä, että hän oli kännissä. Myös sen, miksi hän oli pitänyt minua kädestä supermarketilla.

Vaikka toki minua oli koko ajan mietityttänyt se, mistä Tina oli joskus puhunut minulle. Siis se, miten ihmiset humalassa sanoivat asioita, joita pitivät syvimpinä salaisuuksinaan mutteivat uskaltaneet paljastaa. Olin kuitenkin vain sivuuttanut sen, yritin pysyä positiivisena. Mutta sekin meni lopulta siinä.

Minä en ollut nähnyt Leviä sen jälkeen, kun hän oli viestillä myöntänyt kaiken todeksi. Se oli ollut eilisiltana, ja minun suuni oli tuskin koskaan ollut niin suuresti auki hämmennyksestä. Minä olin vastannut hänelle aa, joka oli varmasti huonoin vastaus ikinä, mutten minä siinä paniikissa ja hämmennyksessä mitään muutakaan ollut keksinyt. Ei minulla vieläkään ollut mitään hajua, mitä minun olisi pitänyt sanoa.

En ollut saanut nukuttua kuin vasta joskus aamuyöllä, ja silloinkin vain muutamia tunteja, kun jo heräsin saamatta enää uudestaan unta. Nyt koko aamun olin yrittänyt keskittyä mihin tahansa muuhun kuin Leviin, mutta se osoittautui mahdottomaksi.

Ulkona satoi vettä, yritin istua nojatuolissa huoneessani ja lukea. Se ei sujunut, sillä sanat eivät jääneet päähäni, jouduin koko ajan palaamaan lauseiden alkuun ja yhden sivun lukemisessa meni suunnilleen puoli tuntia. Luovutin ja vaihdoin kirjan puhelimeeni.

Unna pyysi minua kirjastoon vähän ajan päästä Levin, Adamin ja Adeten kanssa, mutta sanoin hänelle, etten tänään päässyt. Minä en ollut valmis kohtaamaan Leviä, en yhtään. Mieluiten en olisi nähnyt häntä enää koskaan.

Mitä minun olisi pitänyt ajatella? Minä olin aina vihannut häntä, koska hän oli kiusannut minua ties kuinka monta vuotta. Ja hän oli vihannut minua myös. Ja yhtäkkiä hän piti minusta, hän tykkäsi minusta, hän oli ihastunut minuun. Ja sekö minun pitäisi käsittää ja sulatella? Miten se oli edes tapahtunut?

Minä vihasin häntä edelleen. Minä voisin kai kostaa sillä, että jättäisin hänet nyt vain kärsimään yksikseen, tai levittämällä juoruja, muttei minulla kuitenkaan ollut mitään haluja tehdä sellaista. Kai tämän täytyi olla vaikeaa hänelle. Ja vaikka sen ei pitäisi minua mitenkään kiinnostaa, minähän vihasin häntä, se kuitenkin kiinnosti. En minä halunnut hänen kärsivän yksin. Minä tiesin, miltä se tuntui.

Minun pitäisi puhua hänen kanssaan, mutten vain tiennyt, miten saisin puhuttua hänen kanssaan kahdestaan. Ja miten voisin muodostaa järkeviä lauseita aiheesta sinä pidät minusta, Levi Carter, mutta minä en pidä sinusta. Torjuminen oli kamalaa. Se tosiaan oli. Muttei Levi muutenkaan ollut valmis yhtään mihinkään, koska hän halusi vain esittää Adeten kanssa. Niin ainakin juttu olisi pois tieltä, jos vain menisin ja torjuisin hänet.

Oliko tämä maailma muka todellinen? Minun piti miettiä tapoja, joilla torjua Levi Carter. Minua melkein nauratti, mutta tilanne pääni sisällä oli sen verran epänaurattava, etten osannutkaan naurahtaa.

Unna laittoi minulle viestiä.

Unna:
sä jäät kaikesta paitsi, ku sä et tullu

No tuskimpa mistään suuremmasta kuin Adamin uusista tytöistä. En ehtinyt edes vastata mitään.