You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️

9. Leivinjauhetta lainaan

Niko

Silitin Joelin selkää rauhoittavasti antaen hänen purkaa rauhassa tunteensa. Tuijotin kattoa taistellen kyyneliä vastaan. Sattui silti nähdä näin tärkeä ihminen itkemässä silmiään päästä.

Mielessäni pyöri hänen sanat. Mitä hän ei enää jaksanut? Elämää? Töitä? Suhdettaan? Meitä? Itseään? Unettomuutta? Väsymystä? Ahdistusta? Tunteita? Ajatuksia?

"Mun pitäs varmaa lähtee jo", Joel mutisi pitkän hiljaisuuden jälkeen rintakehääni vasten. "Joel.. mitä sä et enää jaksa?", kysyin varovaisesti. Tuskin hän halusi vastata, mutta puhuminen helpotti aina.

"Turhautti vähä kaikki mut aina huutoitkeminen helpottaa. Kiitti ku olit taas tukena", mies selitti pyyhkien kyyneleensä pois, osoitti minulle pienen hymyn ja katsekontaktin, ennen kuin katosi keittiöön.

Huokaisten jäin istumaan sohvalle. Kuten ajattelin, ei hän halunnut kertoa syytä. Tai.. uskaltanut. Hän kyllä tiesi, että pystyi kertomaan minulle ihan mitä vain. Ei meillä ainakaan pitänyt olla mitään salaisuuksia.

"Niko.." blondi mutisi takaani hiljaa. "Mm?" "Älä jooko sano tästä mitää jätkille tai Jessicalle.. ei niien tarvi olla turhaa huolissaa", Joel selitti. Ainahan hän sai noin sanoa, mutta tiesin kyllä, että tästä nimenomaan piti olla huolissaan.

"En kerro, voit luottaa muhun", vastasin kuitenkin kääntäen katseeni mieheen ja hymyilin tälle. Hän nyökkäsi hitaasti ja lähti sitten eteiseen. Pian ovi pamahti kiinni ja jäin yksin studiolle, niin kuin yleensä.

Joel

Vittu että itseään pystyikin vihaamaan. Mitä helvettiä päässäni liikkui hetki sitten? Olin jo valmiiksi kusessa, niin tuo yksi lause ei varsinaisesti auttanut ollenkaan. Toivottavasti Jessicalle ei selviäisi, että ainakin Niko oli minusta huolissaan.

Aukaisin oven avaimillani yrittäen rauhoittua. Jos vain valehtelin tarpeeksi hyvin, niin selvisin tästäkin paskasta, eikö? Turhaa toiveajattelua, mutta jonkun sitä piti minulle toistaa. Tässä tapauksessa minun itseni.

"Moi rakas", Jessica huusi olohuoneesta. "Moi", vastasin yrittäen kuulostaa iloiselta. Sellainen kun vielä olisinkin. "Miten töissä meni?" hän kysyi. Ihan niin kuin aamuista ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

"Ihan hyvin, albumin kantta ollaan suunniteltu. Jätkät ehotti kans et lähettäs porukalla porukoien mökille torstaina. Pidettäs sellanen loma ennen ku alkaa keikat", selitin varovasti. "Kauan meinasitte olla?" tyttöystäväni hymähti.

Jokin oli nyt pahasti vialla. Hän ei ollut kinuamassa heti mukaan, ei huutanut ja kieltänyt minua jättämästä häntä tänne ja ei uhkaillut jostakin. Kaikki ei todellakaan ollut nyt normaalisti. Tämähän vaikutti ihan tavalliselta parisuhteelta.

"Siitä ei kyllä ollu puhetta, varmaan viikko", totesin samalla istuen hänen viereen katsomaan televisiota. "Aa okei..", Jessica mutisi ja sulki television. Hän kääntyi katsomaan minua ensin ilmeettömänä, ennen kuin virne ilmestyi hänen huulille.

Hämmentyneenä seurasin, kun nainen kiipesi hitaasti syliini, otti käsistäni kiinni ja asetti ne pääni päälle. Myös omille huulilleni nousi virne, kun hän alkoi hitaasti liikuttamaan lantiotaan sylissäni painaen huulemme yhteen.

"Pitää sit panna viikon eestä", Jessica kuiskasi alkaen ottamaan huppariani pois liu'uttaen käsiään vatsalihaksillani. Hymähdin vain ottaen hänen t-paidan pois vetäen naista lähemmäs itseäni.

Jos muuten vain riitelimme ja huusimme, niin sängyssä molemmat osasivat olla asiallisesti. Tai senkin kyllä pystyi käsittämään miten halusi, mutta olimme sentään silloin jostakin asiasta täysin samaa mieltä. Halutti helvetisti.

Suudelmat vaihtuivat intohimoisimmiksi, vaatteet vähenivät ja matka oli makuuhuonetta kohti. "Otah mut jo", Jessica mutisi, kun kaadoin hänet sängylle ja asetuin suoraan tuon jalkojen väliin.

Makuuhuoneen täytti pian sängyn natina ja rakastelun äänet. Naapurit ainakin tiesivät, ettei nyt ollut oikea aika soittaa ovikelloa ja kysyä leivinjauhetta lainaan.

***

Minähän en heterosmuttia kirjota. Näistä kahesta varsinkaa.