Joel
"Niko vittu Olli on hengissä, se sai uuden sydämen!!" kailotin poikaystävälleni. Hänkin varmaan sai sydänkohtauksen huutamisestani ja hieman erilaisesta herätyksestä.
Brune ainakin säpsähti hereille ja katsoi minua ihmeissään. "Olli selvis", tiivistin Aleksin viestit. Nikon huulille nousi helpottunut hymy, vaikka hän oli aivan unenpöpperössä.
Kello oli lähempänä kahdeksaa illalla, olimme nukkuneet pari tuntia. Meillä ei mennyt kauaa valmistautua, kun Aleksi kävi hakemassa meidät mukaansa sairaalaan.
"Rakas älä nukaha", hymähdin tökäten brunen nenää, hän oli aivan väsy ja olisi tarvinnut lisää unta. "Mä kestä, mua pelotti ihan saatanasti et Olli kuolee", Aleksi huokaisi parkkeeraten autonsa pihaan.
Lähdimme kolmistaan suunnistamaan sairaalaan, en vieläkään ymmärtänyt miten täällä pystyi kulkea paikasta toiseen eksymättä miljoona kertaa. Onneksi sairaalassa ei tarvinnut käydä niin usein.
"Mua pelottaa", mustahiuksinen huokaisi puristaen kättäni tiukasti, kun löysimme lopulta kovan etsinnän jälkeen oikean oven. "Mä huomaan, mut kohta se on ohi", tsemppasin hiljaa.
Pidin myös Nikon kädestä kiinni, hänen väsymys oli todella huvittavaa. Raukka meinasi nukahtaa seinää vasten uudestaan ja uudestaan. Aleksi aukaisi oven ja astuimme huoneeseen sisään.
"Mä en pysty tähä", hän kuiskasi purskahtaen itkuun. Hän meni suoraan kihlattunsa sängyn vierelle ja otti häntä hellästi kädestä. Jäimme Nikon kanssa seisomaan hieman sivummalle ja halasimme toisiamme.
"Se on vittu elossa", Niko nauroi itkien yliväsyneenä. Silitin hänen selkää katsoen Ollin nukkumista, oli järkyttävää miten lähellä kuolemaa hän oli ollut, ei uuden sydämen saaminen ollut mikään perusleikkaus.
"Onneks", Aleksi huokaisi ja keskittyi kihlattuunsa. Minä keskityin poikaystävääni ja pyyhin tuon onnenkyyneleitä pois hellästi peukalollani. Pian toinen brune alkoi heräilemään.
Hän keskusteli hieman kihlattunsa kanssa, ennen kuin Olli kiinnitti meihinkin huomiota. Hän vaikutti todella väsyneeltä, hän oli varmasti saanut vahvoja lääkkeitä.
"Mä taistelen aina sun takii", Olli sitten ilmoitti katsoen Aleksia, hänen katse oli niin rakastunut. Ja he todellakin olivat ansainneet toisensa kaiken kokemansa jälkeen. "Mä huomaan", mustahiuksinen hynähti haukotellen.
"Teiän rakkaus on nii vahvaa et se kestää kaiken", Niko sanoi hiljaa ja nojasi minuun meinaten nukahtaa jatkuvasti. Silitin hänen selkää hymyillen hieman, Olli oli oikeasti tuossa hengissä.
Seurasin hänen ja hänen kihlatun söpöstelyä, he kaksi todistivat tosirakkauden olemassaolon. He vain kuuluivat toisilleen, niin romanttista paskaa kuin tämä olikin.
"Ei kaikki kuole ja lähe meiän elämästä", kuiskasin Nikon hiuksia vasten antaen hänen nojata minuun, raukka ei ollut kunnolla edes tässä maailmassa. Järkevintä oli lähteä pian takaisin nukkumaan.
"Onneks. Sentää mulla on sut ja sä et oo jättämässä mua", brune haukotteli. Silitin hänen päätä hellästi, ei se varmaan auttanut häntä olla nukahtamatta, mutta halusin antaa hänelle läheisyyttä.
"En nii. Se oliski aika vaikeeta ku ollaan samassa bändissä ja asutaan yhessä nii susta on aika vaikee päästä eroon. Mut en mä haluukaan, mä oon vaa onnellinen et saan viettää sun kaa nii paljon aikaa", hymyilin pussaten Nikon otsaa.
"Se on pitkä prosessi päästä musta eroon. Et sinuna vaa opettelisin kestää mua. Mut oot nii ahkera mies et oot varmasti sen jo oppinu", hän mumisi suloisesti, tajusikohan hän itsekään mitä sanoi?
Naurahdin poikaystäväni sanoille pudistaen päätäni huvittuneena. Keskityin taas sängyllä makaavaan mieheen, hänen takiahan me tänne tulimme.
Hän ei kuitenkaan saanut katsettaan irti Aleksista, yllättäen. Mutta antoi heidän olla rauhassa rakastuneita, viimein kun Olli oli saanut uuden sydämen, jolla rakastaa täysiä kihlattuaan.
***
Jotenki tosi Oleksi-painotteinen tää luku 🥲
Mut kuka voittaa Umk:n???
YOU ARE READING
You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️
Fanfiction(Valmis) Yö toisensa jälkeen kului kattoa katsellessa. Ei se muuttunut siitä miksikään, vaikka kuinka tuijotti. Välillä piti siirtyä ihastelemaan seiniä. Nukkumisesta ei ollut puhettakaan, minuutit tuntuivat ikuisuudelta ja hyvää asentoa ei löytynyt...
