87. Paras puhuja

77 16 2
                                    

Joel

Tuntui mahtavalta vetää Suomessa taas k18 keikkaa. Vieläpä Kajaanissa. Ja meno todella oli sen mukainen. Ihan syystäkin tälle meidän sekoilulle oli asetettu ikäraja, ei tällaista voinut kovin nuorien fanien edessä tehdä..

Olimme vetämässä Snakea, kun päätin uudistaa hieman sitä kuuluisaa tanssiani. Juoksin lavan toiselle puolelle poikaystäväni luokse ja nojasin selkämme yhteen hinkaten persettäni hänen vastaavaan.

Niko ei edes huomannut minua aluksi, joten hän näytti todella hämmentyneeltä. Hän kuitenkin veti minut nopeaan suudelmaan, kunnes molemmat tajusimme välisoiton loppuneen jo.

Repesimme sitten nauramaan, emmekä vieläkään saaneet sanaa suusta. Lopulta Joonas pelasti meidät soittaen edelleen kitaraa ja katsoen meitä hyvin huvittuneena. Räkätin lavalla sikiöasennossa, olinkohan väsynyt?

Lopulta Niko sai itsensä kasaan ja päästi hattarapään jatkamaan oikeaa työtään. Jatkoin myös itse laulamistani nousten brunen avustuksella lattialta ylös jatkaen vain keikkaa.

Pian biisi vaihtui Over My Dead Bodyksi. Aloin hyppimään brunen kanssa käsikädessä. Meinasimme kompastua mikkitelineeseen, mutta onneksi vain kaadoimme sen. Eikä mennyt rikki!

"You can have it if you want it!" "Over my dead body", Niko puolihuusi mikkiin ja tuijotti minua, seisoimme lavalla vastakkain. Samassa sain hyvän idean, joten jätin laulamisen Joonaksen vastuulle.

Karkasin brunen kanssa bäkkärille, hän vaikutti enemmän tai vähemmän hämmentyneeltä. "Sulla näyttäs olevan aika kuuma, anna mä autan", virnistin vilkaisten nopeasti lavalle, Joonashan se siellä lauloi.

Autoin poikaystävääni riisumaan hänen paidan pois, hän oli todella komea näky. "Sulta kans pois", hän ilmoitti edelleen aika ihmeissään. Virnuillen riisuin myös paitani ja palasimme takaisin lavalle.

Fanit alkoivat kiljumaan hulluna, emme kai koskaan olleet vetäneet keikkaa ilman paitaa. Mutta olihan se kerta ensimmäinenkin. Samassa biisi vaihtui Flatlineen.

Aloin hakkaamaan rintaani hiukseni tehdessä jotain aivan omaansa. Niko toisti liikettäni, ennen kuin hän alkoi taas kiljumaan mikrofoniin. Sillä aikaa jatkoin bilettämistäni hyppien lavaa ympäri.

Niko

Tuntui todelta omituiselta vetää keikkaa ilman paitaa. Mutta kaikki täällä olevat olivat täysi-ikäisiä, joten ehkä tämä ei ollut kovin traumatisoivaa. Kertosäkeen alkaessa menin taas poikaystäväni eteen.

Hän piti kanssani hyvin intensiivistä katsekontaktia nostaen parilla sormea leukaani, ei kai hän alkanut nyt alistamaan minua fanien edessä? Blondin sormi hipaisi rintaani, hänen huulilla oli leveä virnistys.

Yritin olla punastumatta ja keskityin vain laulamiseen ja siihen että ne sanat myös menivät oikein. Huomasi kyllä, että olimme ottaneet hieman liikaa vettä vahvempaa ennen keikan alkamista.

Aleksi hyppäsi lavalta alas ja lähti jakelemaan läpyjä. Nojasin Joeliin tuijottaen yleisöä, ennen kuin oli taas tanssimme aika. Oman rinnan hakkaamisen sijasta tökin etusormellani blondin paljasta rintaa.

Hän näytti hyvin huvittuneelta pussaten nopeasti otsaani. Tämä keikka oli ollut todella muista poikkeava. Tämä oli nyt sitä kunnon sekoilua, josta fanit näyttivät pitävän. Jotenkin ihmeellisesti.

Tajusin siinä samalla, etten minä tai Joel heittäneet koskaan mitään yleisölle. Joonas ja Olli heittivät plektransa, Tommi ja Aleksi kapulansa. Minä ja Joel emme mitään.

Joten päätin tehdä asialle muutoksen. Blondin alkessa pitämään välipuhetta, otin hänen kädestä kiinni ja otin yhden hänen sormuksista omaan käteeni. Näytin sormusta yleisölle, jotta he osasivat varautua.

Sitten vain heitin sen. Poikaystäväni ilme oli hieman hämmentynyt, mutta fanin kiljumisesta päätellen joku oli saanut sen kiinni. "Nyt on meki heitetty jotaki", hymähdin katsoen Joelia.

Hän tuhahti pudistaen päätään, ennen kuin jatkoimme taas keikkaa. Ja levoton meininki vain jatkui. Autoin Aleksin takaisin lavalle, jotta hänkin pääsi soittamaan osuuksiaan. Olihan hän niitä lahjakkaasti ohittanut.

Minähän se paras puhuja olinkin..

***

Anteeks tää sekavuus 😭 also settilista ei varmasti mee näin mut tää on vaa tarina 🥲👍

You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️Where stories live. Discover now