60. Syljenvaihtopoliisi

128 25 8
                                    

Niko

Olimme alkamassa juhlimaan Ollin synttäreitä studiolla, kun kyseinen brune kertoi hänellä olevan asiaa. Laitoin musiikin äänenvoimakkuutta pienemmälle, jotta ei tarvinnut huutaa.

"Aleksin syntymäpäivänä", brune kertoi hymyillen ja otti Aleksin kädestä kiinni esittäen molempien vasemmissa nimettömissä olevia sormuksia, he olivat menneet viikko sitten kihloihin.

Olli alkoi käymään jotain todella aivotonta keskustelua Joonaksen kanssa. Se blondi oli juonut ihan kiitettävästi, vaikka juhliminen alkoi ehkä vartti sitten.

Kaspian ehdottikin hänelle suoraa siirtymistä vesilinjalle. Olisin ehdottanut Joonakselle samaa, mutta tuo blondi ehti ensin. Menin vuorostani onnittelemaan kihlaparia.

"Tää on kyllä helvetin hieno", totesin hymyillen pitäen Aleksia kädestä ja katsoin tarkasti hänen sormusta, se oli oikeasti upea. "Mä tiiän", Olli virnisti ja painoi pusun kihlattunsa poskelle molempien hymyillessä.

"Te ootte kyllä ansainnu kaikkee hyvää kaiken jälkee", sanoin katsoen mustahiuksista ja brunea vuorotellen. Heidänkin suhteessa oli tapahtunut kaikenlaista, meinasin Aleksin katoamista.

"Ihanasti sanottu", Aleksi hymyili ja veti minut haliinsa. Varoimme molemmat ettemme kaataisi toistemme juomia, sehän tästä vielä olisi puuttunutkin. Palasin sitten Joelin luokse, hän oli jo onnitellut kaksikkoa.

"Mä haluun suudella sua", blondi kuiskasi korvaani kuunnellen Joonaksen ja Kaspianin keskustelua, jossa ei ollut yhtään mitään järkeä. "Suutele kohta, ei viedä Ollin ja Aleksin huomioo", virnistin hiljaa.

Vastaukseni ei tuntunut miellyttävän poikaystävääni, kun hänen käsi vaelsi perseelleni. Osoitin hänelle tiukan katseen, mutta en voinut olla virnistämättä. "Perkele", hän kuiskasi korvaani suudellen sitä nopeasti.

Haimme lisää juomista, vaikka se piti pitää hallinnassa. Mutta ei Olli täyttänyt montaa kertaa elämässään 27, joten piti sitä nyt juhlia kunnolla. Sitä paitsi juoneena kaikki oli hauskempaa.

~~~~~

Joel

Olin halunnut jo koko illan suudella Nikoa, mutta olin yrittänyt hillitä itseni. Nyt kuvasin Aleksin ja Joonaksen painimatsia Instagramiin. Kuvasin vielä Olliakin, ennen kuin lisäsin sen storyyni ja laitoin puhelimeni pois.

Niko julkisti Aleksin voittajaksi hurraten, ennen kuin otin häntä kädestä ja vedin hänet keittiöön. Painoin huulemme yhteen Nikon seisoessa minun ja keittiöntason välissä.

Vaihdoimme intohimoisia suudelmia, ennen kuin Joonas kiinnitti meihin huomioita. Saatanan syljenvaihtopoliisi.
"Hei mitä!?" blondi huusi todennäköisesti osoittaen meitä, jotta kaikki kiinnittäisivät huomionsa meihin.

"Mitä? Kai pariskunta saa vaihtaa sylkee rauhassa?" Niko virnisti ylpeänä katsoen hetken aikaa hattarapäätä, ennen kuin hän veti minut uuteen suudelmaan. Joka kyllä meni kielariksi, mutta se ei haitannut lainkaan.

"Te ootte yhessä? Arvasin!" Joonas hihkaisi ja halasi meitä molempia, vaikka olimme kielet toistemme kurkuissa. Lopulta me kolme vaihtelimme sylkeä pussailemalla, kai alkoholilla oli vaikutusta tähän sekoiluun?

"Onnee", kuulin Aleksin ja Ollin toivottavan yhteen ääneen. Kumpikaan meistä ei kerennyt vastata mitään, kun suutelimme kolmistaan. Eihän Joonasta saanut jättää viereen katsomaan.

Muutaman tunnin päästä nämä synttärit alkoivat olla paketissa. Horjuen otin Nikosta tukea ja yritin löytää tiemme sohvalle. Potkaisin samalla tyhjän bissetölkin kumoon, hupsista.

"Ihan rauhassa", poikaystäväni viisasteli kännissä ja kaatui sohvalle makaamaan. Kaaduin hänen päälle ja kiedoin käteni hänen ympärille. "Hyvää yötä kulta", mutisin painaen pusun brunen leukaan.

"Hyvää yötä rakas. Älä oksenna mun päälle sitte", Niko kikatti silittäen väsyneenä hiuksiani. Mutisin jotakin silmät kiinni, aamulla oli tiedossa oikein mukava darra. Mutta sentään ketään ei kidnapattu mistään, kun olimme studiolla.

Sammuin lopulta Nikon kainaloon, muutkin jätkät olivat varmasti jo nukahtaneet. Tai sammuneet. Oli kello kuitenkin sen verran ja juhlat olivat kestäneet jo monta tuntia. Mutta nuorena jaksoi, eikö?

***

60 luvussa jo? 💀

You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️Where stories live. Discover now