Prinsessa?

~3~ Kauniisti koristeltu

Heräilin siihen, kun joku hääräsi vieressäni. Raotin silmiäni ja tutkin huonetta. Ensimmäinen aamu täällä, linnassa. Minulla oli sekava olo, mutta päätin silti nousta ajoissa. Venyttelin pikaisesti ja nousin.

Tein aamutoimet ja valmistauduin muutenkin. Ensiksi olisi aamupalan vuoro, joka tarjoiltaisiin taas ensimmäisessä kerroksessa niin kuin muutkin ruoat.

Kävelin avaralla käytävällä Gwenin ja Cecilin kanssa kohti ruokalaa. "Moi. Ajateltiin tutustua heti kaikkiin. Keitä te olette?", joku kysyi yllättäen säikäyttäen minut. "Ai ajateltiin vai?", vaaleatukkainen tyttö kysyi heti ylimielisesti. Hänestä huomasi heti, että hän ei todellakaan ollut minun makuuni. "Tottakai meidän pitää tietää keitä meidän valtakuntaan kuuluu. Mä olen Eleazar", kauniin ruskeat hiukset omaava nuori nainen sanoi hymyillen kauniisti. "Öhm okei Gianna", vastasin hämillään. Mitä he meistä haluavat? "Didyme", sanoi nuori, jolla oli tummanruskeat hiukset ja ruskeat silmät. "Cornelia", viimeinen nuori sanoi. Hän oli se ylimielinen blondi. "Cecil." "Gwen."

Kun olimme kaikki saaneet esittäydyttyä, olimmekin jo ruokalan ovilla. Sali oli silloin ihan täynnä. Cornelia päätti saada ensin ruokaa ja kiilasi muiden ohi, tai no minun, Cecilin ja Gwenin. "Sinuna lukisin tarkasti sen käytösvihon. Ohittelua ei katsota hyvällä", kuiskasin sille blondille. Hän vain virnisti takaisin. Ärsyttävä tyyppi. Ja tietenkin kun Cornelia oli mennyt ohi, Didyme ja Eleazar seurasivat perässä.

"Tää tutustuminen ei kovin hyvin lähtenyt", Gwen kuiskasi minulle niin hiljaa ettei kukaan muu kuullut.

Aamupalaksi otin taas leipää ja yhden muffinsin, jotka olivat meitä varten leivottu. Olin juuri ohjaamassa meitä omaan pöytään, kun Eleazar huudahti: "Hei tulkaa tänne!" Vilkaisin Ceciliä ja Gweniä, jotka näyttivät jo kyllästyneiltä koko porukkaan. "Mennään nyt vaan", sanoin, sillä huomasin Claricen ruokalassa.

Kävelimme heidän kuusipaikkaiseen pöytään. Istuin Eleazaria vastapäätä. Vieressäni istui Didyme ja hänen vieressään Gwen. Eleazarin vieressä istui Cornelia ja hänen vieressään Cecil.

"Noniin Gianna missä teidän huone on, vai oletteko edes samassa huoneessa?", Eleazar aloitti saaden minut hetken luulemaan että hän teitittelisi minua. "Ollaan me. Se on kolmannessa kerroksessa. Te?" "Me ollaan toisessa kerroksessa ja huoneen numero on 39", Eleazar kertoi tuttavallisesti. "Meillä on 50." "Olkaa onnellisia, että pääsitte niin ylös." "Ehkä pitäisi. Sieltä on hyvät näkymät", sanoin hymyillen. "Varmasti."

"Miten sinä päädyit hakemaan paikkaa tänne?", kysyin Eleazarilta jatkaen keskusteluamme. "Nooh. Jos on aina halunnut prinsessaksi, niin ei kai sitä pidä jättää hyvää mahdollisuutta väliin. Sä?" "Mulla oikeastaan täysin samanlainen tarina", sanoin hymyillen ystävällisesti. En halunnut olla mikään voitettava kilpailija. "Täällä sitä näkee kuka on syntynyt oikeaksi prinsessaksi", Eleazar sanoi ja hänen äänestään kuului, että hän puhui nimenomaan itsestään.

"Mitäs pikkutyttö puhuu mun bff: n kanssa", Cornelia keskeytti meidät ilkeästi. "Mitäs pikkutyttö keskeyttää meidän jutut mun parhaan kaverin kanssa", sanoin takaisin ja ihan vain vitsillä ärsyttääkseen häntä. Cornelia vain tuhahti.

"Mun pitäisi käydä hakemassa yksi juttu. Eleazar tule mukaan", Cornelia sanoi suostutellen. No voi että. En mä ollut varastamassa sitä sulta. "Tietenkin", Eleazar sanoi leveästi hymyillen ja sitten he nousivat ylös.

"Just", Didyme tuhahti hiljaa. "Mitä luulet. Lähtikö Cornelia oikeasti hakemaan jotain?", kysyin Didymeltä, jota ainakin ärsytti tämä tilanne. "Ei ainakaan mitään pakollista", hän sanoi heilauttaen hiuksiaan ja lähti sitten pöydästä.

"Mennäänkö? Se tervetuliaispuhe alkaa ihan kohta", kysyin jäljelle jääneiltä henkilöiltä. "Joo.", sain hiljaisen vastauksen.

Juuri kun olimme nousseet pöydästä, Clarice kiiruhti luoksemme ja kysyi: "Mitä täällä tapahtui?". "Cornelia ja Eleazar lähtivät vain hakemaan jotain ja Didyme päätti lähteä mukaan", sanoin kun tilanne olisi ollut täysin normaali. "Kiitos kun kerroit", Clarice vastasi hymyillen ja lähti sitten pois.

Palautimme astiat ja Gwen katsoi kartastaan minne meidän pitäisi mennä. "Toinen kerros?", hän sanoi ihmetellen. "Mennään ensin portaat ylös ja mietitään sitten lisää", Cecil ehdotti.

"Vasemmalle ja sitten suoraan. Oikealle ja suoraan, kolmannesta ovesta vasemmalle. Käytävän päässä on ovi oikealle. Sitten suoraan ja vasemmalla on isot ovet, joista pääsee saliin", Gwen selosti samalla kun kävelimme reittiä. Oppilaita ja muuta väkeä virtasi vierellämme satunnaisesti, mutta ei niistä voinut tietää kuka oli minnekin suuntaan matkalla. Sitäpaitsi olimme sen verran ajoissa, että useat tulisivat varmasti vasta myöhemmin.

Ei se haitannutkaan, sillä löysimme lopulta oikeat ovet. Ne olivat jo avattu valmiiksi. Odotin pientä puhetta, jossain pienessä salissa, mutta edessäni olikin iso sali, joka oli koristeltu kauttaaltaan ihanan värisillä koristeilla. Kukkia oli ainakin paljon. Tämä oli ihana ja valoisa paikka. Salissa oli suuret ikkunat, joista luonnonvalo pääsi kauniina sisälle.

Muutamat opiskeliat olivat jo istumassa tuoleilla, jotka olivat aseteltu valmiiksi. Kaikilla oli siistit samanlaiset asut, niinkuin meilläkin.

Kävelimme melkein etummaisille penkeille istumaan ja odottamaan tilaisuuden alkua. Tunsin jännitystä ja iloa jotka olivat vallanneet koko kehoni.

Vähitellen koko sali täyttyi opiskelioista ja puheenpitäjä pääsi astumaan koko joukon eteen. Tuli hiiren hiljaista. Ikinä en ole ennen ollut tilanteessa, jossa näin monta nuorta pystyy olemaan ihan hiljaa ja keskittyneinä.

Nainen edessä nappasi sulavasti mikrofonin käteensä ja alkoi puhua:...
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ensi luvussa on kuvat Eleazarista, Didymestä ja Corneliasta ja joistain muista, keitä tässä tarinassa ei ole vielä esiintynyt.