Prinsessa?

~27~ Hiljainen keskeytys

"Kiitos että kerroit. Voimme unohtaa tämän päivän tapahtumat sinun osaltasi, mutta Aldenin ja Daleyn kanssa aion jatkaa keskusteluita", Eva sanoi ja kääntyi ympäri. Hän lähti huoneesta enää mitään sanomatta ja sulki oven perässään.

Katseeni kohtasi hymyilevän Loganin ja ymmärsin heti mitä hän sillä viesti. Olin päässyt pois ongelmistani, Eva oli uskonut minua.

~~~

Heräsin haukotellen sängyssä. Hieraisin silmiäni ja nousin istumaan. Säpsähdin hieman ja katsoin pikaisesti ympärilleni. En ollutkaan omassa huoneessani niinkuin luulin.

Olin nukkunut jonkun sängyssä, en vain tiedä kenen. Omani se ei ainakaan ollut, sillä olin Loganin huoneessa. Logan itse nukkui toisella puolella huonetta omassa sängyssään.

Nousin sängystä ylös ja ensimmäinen ajatus jonka sain päähäni oli, että tänään olisi karsinnat. Olin ollut Loganilla 'kylässä' jo kaksi yötä.

Kävelin Loganin luokse ja hymähdin pienesti. Hän näytti hassulta nukkuessaan suu auki.

"Logan, Logan herää", yritin herättää häntä sanoilla, mutta hän ei hievahtanutkaan.

"Logan!" huusin jotenkin yllättävän kovaa. Äänen ei todellakaan ollut tarkoitus tulla niin voimakkaana. Logan säpsähti välittömästi hereille. Hän avasi silmänsä ja katsoi minua noustessaan samalla istumaan. Naurahdin kun huomasin että hänkin oli nukkunut päivävaatteissa.

"Huomenta Gianna", Logan sanoi unisen karhealla äänellä ja yskäisi sitten.

"Huomenta", vastasin. "Mä taidan mennä mun huoneeseen valmistautumaan tän päivän karsintoihin."

"Joo mene vain. Nähdään salissa. Mä etsin sut sieltä", Logan sanoi. Nyökkäsin ja lähdin huoneesta pois tyhjälle käytävälle.

Olin hyvin tarkkaavainen sillä en halunnut tulla yllätetyksi. En halunnut kohdata ketään.

Pääsin huoneeseeni ja aloin heti valmistautumaan karsintoihin. Kävin viileässä suihkussa ja kuivasin hiukseni pyyhkeeseen. Kiharsin hiukseni ja laitoin niihin valkoisen hiuskoristeen. Vaatteikseni valitsin tummansiniset farkut, valkoisen vähän liian ison t-paidan ja valkoiset nilkkasukat. Pesin vielä hampaat ja lähdin kohti salia.

Käytävällä näkyi muutamia opiskelijoita, joista lähes kaikki kävelivät kavereidensa kanssa. Minä sen sijaan olin vielä yksin.

"Hei Gianna", kuulin tutun äänen takaatani, jota en todellakaan olisi halunnut kuulla. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin kääntyessäni ympäri ja kohdatessani nuo tutut sinivihreät silmät. Nielaisin vaivaantuneena.

"Hei", sanoin hiljaa ja yritin olla välinpitämätön vain siksi että hän tajuaisi jättää minut rauhaan.

"Ei sun mua tarvitse pelätä", Zac sanoi naurahtaen. En minä häntä pelännyt..., vai pelkäsinkö? Nyökkäsin katsoen muualle. Yritin jo jatkaa matkaa mutta hän pysäytti minut sanoillaan.

"Tiedän miksi välttelet minua", hän totesi saaden minut yllättymään. Halusin kuulla mitä hän ajatteli, mutten viitsinyt kysyä. Toivoin kuitenkin että hän kertoisi.

"Haluan sinun tietävän etten ole tässä mukana", Zac sanoi ja yritti saada katsekontaktia kanssani. Olin vain entistä enemmän yllättynyt.

"Missä mukana?" uskaltauduin kysymään ja vihdoin katsoin häntä taas silmiin. Mielenkiintoni oli herännyt.

"Äh.. Unohda. Pysy vain heistä kaukana. Minua sinun ei tarvitse pelätä", hän sanoi ja lähti kävelemään pois. Yrittikö hän saada minut ansaan vai puhuiko hän totta? En tiennyt mihin uskoa.