Prinsessa?

~17~ Oletko kunnossa?

Heti seuraavana päivänä päivällisen jälkeen aioin etsiä Elviran käsiini hänen omasta huoneestaan, jos hän vaikka sattuisi olemaan siellä. Minulla oli juuri sopivasti niin pitkä tauko, että ehtisin käydä vaikka katsomassa Dianea. Olin kävellyt Elviran huoneen ovelle ja vasta siinä vaiheessa aloin epäilemään suuresti haluaisinko vaivata häntä? Kokosin itseäni hetken aikaa ja hengitin syvään rauhallisesti.

Koputin oveen kolmesti ja jäin odottamaan. Muutaman sekuntin kuluttua ovi edessäni aukesi ja näin Elviran.

"Hei. Olisiko mitenkään mahdollista nähdä tänään Dianea?", kysyin arasti. "Voinhan minä kysyä, jos hän on jo herännyt", Elvira vastasi ystävällisesti. "Kuinka niin?" Kuka nukkuisi tähän aikaan. "Hänellä oli tänään leikkaus", Elvira sanoi ja pystyin kuulemaan surua hänen äänestään. Ilmeeni muuttui varmasti järkyttyneeksi. Oliko hänelle oikeasti käynyt niin pahasti?

"Mitä häneltä piti leikata", utelin. "Hänen ranteensa oli murtunut aika pahastikin ja se oli välittömästi leikattava", Elvira kertoi ja nyökkäsin.

"Voin käydä heti kysymässä Dianelta jos hän haluaisi tavata sinut", nainen sanoi ja lähdimme huoneesta pois.

Kävelimme yhdelle neljännen kerroksen ovelle, johon vaadittiin ovikoodia. Elvira näpytteli koodin ja pääsimme käytävälle, jonka varrella taas oli muutama ovi.

Elvira pysähtyi niistä yhden luo ja koputti siihen. Ovi avautui pikaisesti ja astelimme sisälle huoneeseen, jossa oli kaksi naista. Naisilla oli yllään valkoiset sairaalapuvut.

"Onko Diane tullut leikkauksesta?", Elvira kysyi toiselta naiselta jonka nimikyltissä luki: 'Marie Walsh'. "Kyllä on. Hän heräsikin jo puoli tuntia sitten", Marie kertoi. "Kiva kuulla. Saako häntä käydä katsomassa?" "Tämä nuori nainenko", Marie kysyi ja viittasi minuun. Elvira nyökkäsi. "Jos Diane vain suostuu", Marie sanoi ja lähdimme pois huoneesta.

Kävelimme seuraavalle ovelle ja Elvira koputti siihen. "Jää sinä vielä hetkeksi ulkopuolelle", hän sanoi minulle, avasi oven ja käveli sisälle. Minä jäin ulkopuolelle odottamaan ihan niinkuin Elvira oli pyytänytkin.

Ei kulunut kauaakaan kun Elvira tuli ulos huoneesta, viittoi minut sisälle ja lähti itse pois sulkien oven perässään. Astelin varovasti ainoan sängyn luokse joka huoneessa oli. Sängyllä taas makasi Diane. Hänen sänkynsä oli nostettu lähes istuma-asentoon ja hänen vieressään oli joku lehti. Diane katseli minua väsyneenä.

"Hei, olen Gianna", sanoin ja istuuduin hänen sänkynsä vieressä olevalle tuolille. "Diane, Hei", Diane sanoi käheästi ja yskäisi sitten. "Kiitos että päästit minut sisälle", sanoin hymyillen. "Sinä siis olit paikalla kun tappelimme Cornelian kanssa ruokasalissa", Diane sanoi todeten. "Niin." "Kutsuit Claricen paikalle. Kiitos", Diane kiitti hymyillen haikeasti.

"Miten sinä voit nyt?", kysyin katsellen hänen vaaleanpunaisella kipsillä kipsattua vasempaa kättään. "Ihan hyvin. Olisin kyllä mielummin terve." "Tietenkin."

"Miksi sinä tulit?", Diane kysyi aivan kun hän ei olisi ansainnut yhtäkään vierasta. Olikohan hänellä edes yhtään ystäviä täällä päin?

Olin juuri vastaamassa hänelle kun kuului koputus ja heti sen jälkeen ovi avautui. Vilkaisin taakseni ja näin Elviran ovella. Eikai vierailuaikani päättynyt jo?!

"Haluatteko olla vielä hetken kahdestaan vai päästänkö kaksi muuta kaveriasi sisälle?", Elvira kysyi. Diane näytti hyvin hämmentyneeltä, hänellä ei siis ollut yhtään kaveria. Mitenköhän hän edes päätyi tappelemaan Cornelian kanssa?

Diane mutisi jotain epämääräistä ja nyökkäsi. Elvira hävisi ovelta ja sisälle astui kaksi nuorta, jotka olivat vähän liiankin tuttuja. Ovi sulkeutui ja Eleazar ja Didyme astelivat lähemmäs meitä. Jos olisin mitenkään voinut, olisin rynnännyt heidän luokseen ja hakannut heitä niin kovaa kun olisin ikinä pystynyt. Tästä ei todellakaan seuraisi mitään hyvää.

Käänsin katseeni Dianeen joka näytti myös tunnistaneen nuo tytöt. Hän näytti pelokkaalta, järkyttyneeltä ja katuvalta että oli päästänyt heidät sisälle.

"Sä veit sitten Cornelian vankilaan", Eleazar sanoi syyttävästi ja katsoi hyvin kylmällä katseellaan Dianea, joka selvästi pelkäsi tätä tilannetta.

"Mä luulen että Cornelia pääsi ihan omalla käytöksellään sinne vankilaan", sanoin puolustaen Dianea. "Mitä sä täällä teet?", Eleazar kysyi erittäin halveksuvalla äänellä. "Tulin katsomaan Dianea. Minä olin paikalla sen tappelun aikaan."

"Dianelta meni vain käsi poikki. Cornelia joutui vankilaan ja kaiken lisäksi hän saa lähdön heti huomenna! Miten sä voit sääliä tätä pikkutyttöä?", Eleazar kysyi vihaisesti korottaen ääntään. Miten hän pystyi sanomaan että meni VAIN käsi poikki? Eikö se ole aika iso juttu yhdestä tappelusta?

Didyme seisoi hiljaa ovella, Eleazar oli varmasti pakottanut hänet mukaansa.

"Ei ole mikään 'vain', jos käsi menee poikki, sitäpaitsi Cornelia sai ihan ansionsa mukaan", sanoin suoraan. Minua ärsytti suunnattomasti Eleazarin halveksuva asenne Dianea kohtaan.

"Mä en enää tiedä miten mä pystyn hillitsemaan itseäni sun hakkaamisen osalta", Eleazar sanoi tuijottaen minua suoraan silmiini. "Samat sanat", sanoin kyllästyneellä äänellä. Miten ihmeessä saisin häädettyä heidät pois täältä?

"Teillä ei varmaan ollut muuta asiaa kuin haukkua Dianea ja minua, joten voitte varmaankin poistua. Didymekin näyttää jo hyvin kyllästyneeltä ja olisi varmasti tyytyväinen, jos päästäisit hänet menemään", sanoin mahdollisimman rauhallisesti vaikka viha kiehui sisälläni hyvin voimakkaasti.

Didyme katsahti minuun ja siristi silmiään näyttäen Eleazarille että olisin väärässä, vaikken todellakaan ollut. Didyme oli nimittäin pohjimmiltaan viisas nuori, eikä todellakaan olisi kuluttanut aikaansa tällaiseen ellei Eleazar olisi häntä tähän pakottanut.

"Mä toivon syvästi että SINÄ lähdet huomenna ensimmäisten joukossa", Eleazar sanoi painottaen sanaa 'sinä'. Pudistelin päätäni ehkä vähän ylimielisesti, se oli tarkoituskin. "Sinä, siis SINÄ saat huomenna lähdön", sanoin ja Eleazar vain tuhahti ja kääntyi pois lähteäkseen. Hän kuiskasi Didymelle hiljaa jotakin ja sitten he kävelivät ovesta ulos sulkien sen perässään.

Käänsin katseeni Dianeen. "Kiitos", hän henkäisi tyytyväisenä, "Kiitos että sait heidän ajatukset pois minusta". Hymyilin hänelle pienesti.

Elvira käveli ovesta sisälle. "Saitteko juteltua tarpeeksi? Dianen pitäisi nyt levätä." "Tietenkin", sanoin, nousin ylös ja kävelin pois.

Minua jäi vähän harmittamaan että keskustelusta iso osa kului Eleazarin kanssa kinastelemiseen. En voinut kuitenkaan häiritä Dianea enempää, hänen piti saada levätä vielä hetken aikaa ennen kuin pääsisi taas kulkemaan vapaasti tässä linnassa.

Illalla menin ajoissa nukkumaan, sillä minua väsytti erittäin paljon. Nukuin yksin huoneessamme sillä Gwen ja Ceci oli jollain yökylässä.

Heräsin levollisena ja hyvin levänneenä. Kurottauduin kännykälleni ja nappasin sen käteeni. Napautin sen päälle ja sydämeni jätti lyönnin välistä. Tuijotin vain kännykkäni kelloa joka näytti puoli kahtatoista.

Olin jo nyt myöhässä! Minun piti olla yhdeltätoista karsinnoissa. Ei, ei ei! Ei minulle voi käydä näin!

Pomppasin hädissäni pystyyn. Vetäisin jalkaani mustat farkut sillä en jaksanut välittää pitikö tänään olla hame, mekko vai vapaavalintaiset vaatteet. Riisuin yömekon ja laitoin sen tilalle mustan lämpimän karvapaidan. Nämä saisi kelvata. Laitoin mustat sukat jalkoihini ja juoksin vessaan.

Sutaisin hiukseni nutturalle ja harjasin pikaisesti hampaani. Juoksin vessasta pois, huoneestani pois käytävälle.

Suunnistin toisen kerroksen salin eteen, jonka ovet olivat jo sulkeutuneet. Tietenkin, olihan tämä alkanut jo yli puoli tuntia sitten. Minua hävetti aivan järkyttävästi, en koskaan ollut näin myöhässä, tämä oli kamalaa.

Epäröin hetken ennen kuin koputin oveen. Hengitin kerran oikein syvään ja yritin saada tärisevää, paniikin alaista kehoani rauhoittumaan.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sori että tässä luvussa kesti näin kauan. Olen nyt keskittynyt enemmän toiseen tarinaani 'Verta itkevät silmät', ja sen takia tämä luku tuli vasta nyt.