Prinsessa?

~36~ Lämmin halaus

Kävelin suoraan huoneeseeni, joka oli yllätyksekseni tyhjä. Lucinda vietti yönsä siis jossain muualla.

Avasin parvekkeemme oven ja kävelin ulos. Ilma ei ollutkaan niin lämmin miltä se oli sisältä näyttänyt. Hento tuulenvire liikutteli hiuksiani samalla kun auringon ensisäteet hohtivat taivaalla. Kaunis valkoinen linna seisoi hennon usvan keskellä kaupungin toisella laidalla. Juhliin ei ollut enää kauaa aikaa. Kansalaisetkin olivat jo saaneet tiedon. Kahden viikon kuluttua meistä kukaan ei ole enää täällä, ei kukaan. Ajatus tuntui haikealta. Täällä on ollut niin ihanaa.

Pyyhkäisen poskeltani huomaamattani pudonneen kyyneleen. Mitä minun ja Loganin suhteelle tapahtuu? Se pelotti minua eniten. Mitä jos emme näe enää? Pudistin itselleni päätä ja kävelin kaiteen luo. Nojasin siihen ja katsoin tätä näkymää. Täällä on niin kaunista. Olisipa Logankin täällä.

Minulla oli vähän syyllinen olo etten ollut pitänyt lähes lainkaan yhteyttä äitiini, pikkusiskooni tai parhaaseen ystävääni, Elenaan. Olin vain keskittynyt ystäviini täällä ja tietysti poikaystävääni. En halunnut pois täältä, täällä oli niin hyvä olla. Vielä kun saisin tuntea Loganin lämpimän halauksen. En kestä jos joudun eroon hänestä.

Olin unohtanut jo kaiken ulkopuolisen. En ollut muistanut pitää yhteyttä edes Gweniin tai Ceciin. Ainakin näkisin heidät taas alle kahden viikon kuluttua.

Vetäydyin pois kaiteen luota ja kävelin takaisin sisälle vetäen oven perässäni kiinni. Menin vessaan valmistautumaan.

Laitoin hiukseni suttuiselle nutturalle ja pesin hampaani. Kävelin takaisin huoneeseen ja etsin kaapista sopivat vaatteet; tummansiniset reikäiset farkut ja valkoinen t-paita, jossa on kuva jostain maisemasta.

Lähdin ulos huoneesta ja kävelin kakkoskerrokseen. Tiesin että siellä on huone, tai oikeastaan pieni sali, jossa on musta flyygeli. Halusin soittaa sitä.

Avasin salin oven ja näin odottamani flyygelin. Huoneessa oli myös muutamia tuoleja, joille pieni yleisö voisi tulla kuuntelemaan kun pianisti soittaisi kauneimpia kappaleitaan.

Kävelin tuolien ohi flyygelin luokse. Vedin sen päältä - alta tummanpunaisen ja päältä mustan - peitteen sivuun. Istuin flyygelin eteen mustalle penkille ja avasin kannen. Katsoin hymyillen koskettimia ennen kuin aloin soittaa tuttua kappaletta. Juuri sitä mitä Logan halusi minun juhlissa soittavan.

Soitin muitakin kappaleita, kaikkea mitä muistin. Myös kappaletta jonka olin itse säveltänyt. Kappaleella ei ollut vielä nimeä, eikä se ollut ihan valmis, mutta hieman improvisoimalla sain soitettua sen. Sain mieleeni kaikki ne ajatukset joita olin käynyt läpi säveltäessäni kappaletta.

Annoin sormieni liikkua vapaasti koskettimilla ja eläydyin musiikkiin. Päästin itseni tunnelmaan mukaan ja aloin nauttia soittamisesta yhä enemmän ja enemmän.

"Onpa kaunista", kuulin jonkun sanovan takaatani. Säpsähdin hieman mutten lopettanut soittamista, hiljensin vain ääntä.

Eva Ayers käveli viereeni ja näin hänen hymyilevän. Soitin vielä viimeiset sävelet kappaleesta ja lopetin.

"Kiitos", kiitin ujosti.

"Oletko valvonut pitkään?" hän kysyi.

"Luultavasti. Heräsin aikaisin. Paljonko kello on?" kysyin sillä minulta oli hävinnyt soittaessa ajantaju kokonaan.

"Kahdeksan kolmekymmentä alkaa olla", Eva sanoi katsottuaan ajan rannekellostaan.

"Ai niin paljon?" ihmettelin.

"Niin. Kuulin soittosi käytävältä ja ajattelin tulla katsomaan kuka täällä on. Mutta pitäisikö sinun käydä aamupalalla?"

Nyökkäsin ja nousin penkiltä. Aloin laittaa peitettä takaisin flyygelin päälle, mutta Eva sanoi että antaa olla. Lähdin siis huoneesta ja päätin mennä mieluummin ensimmäisen kerroksen ruokasaliin kuin meille tarkoitettuun ylempään.