Prinsessa?

~10~ Lupaus

"Mm... lupaatko olla hiljaa jos kerron sulle jotain?", Laverna aloitti epäilevänä. "Miten vain haluat." "Mm... mä kävin tuolla linnan toisella puolella. Sillon sielä oli hiljaista, mutta mä luulen että siellä ei yleensä ole. Tiedätkö sä siitä paikasta mitään?" "Siis sä menit sen pimeen kivisen käytävän läpi?" Laverna nyökkäsi yllättyneenä siitä että tiesin tästä kyseisestä paikasta. Olin hyvin iloinen, että hän halusi puhua asiasta juuri minulle. "Mä olen käynyt siellä myös, mutta en nähnyt kun yhden naisen, joka käski minun lähteä", kerroin. "Oikeasti? Kauan siitä on aikaa?" "Mm... ehkä vähän yli kuukausi." "Ai. Mä kävin siellä pari viikkoa sitten ja mulla tuli sellanen olo, että jotkut asuu siellä, mutta ketkä?" "Mennäänkö katsomaan?", kysyin epäröiden mutta silti innoissaan. Pelkäsin Lavernan reaktiota. "Oletko sä tosissasi?" Nyökkäsin pienesti. "Mennään."

Nousimme ylös ja lähdimme huoneesta pois. Menimme portaat ylös kolmanteen kerrokseen ja sieltä lähdimme käytävälle, joka johtaisi oikealle ovelle.

Käytävällä liikkui vähän turhan paljon väkeä, en tykännyt siitä. Meidän piti olla täällä salaa ja nyt vaikka kuinka moni pystyisi todistamaan että olemme kävelleet täällä päin.

"Olikohan tämä sittenkään sopiva aika?", kysyin epäilevänä. "Ehkä, vai kiinnitätkö sinä huomiota jokaiseen näistä, että minkä näköisiä ne ovat ja minne päin ne ovat matkalla?" "No en." "Sitten olemme täällä oikeaan aikaan."

Saavuimme oikealle ovelle, joka oli taas kerran raollaan. Kuinkakohan moni on jo uteliaisuuttaan käynyt tutkimassa toista puolta?

Laverna veti ovea auki ja pujahdimme lähes pimeään käytävään. "Tämä käytäväkään ei ole enää niin pelottava kun oli täällä ensimmäistä kertaa ja vieläpä yksin", Laverna totesi. "Samaa mieltä."

Matka toiselle puolelle oli nopea ja pian edessämme oli jo toinen ovi. Jäimme hetkeksi kuulostelemaan ääniä, jotka kuuluivat oven toiselta puolelta. "Siellä on joitain nuoria poikia", Laverna kuiskasi ja nyökkäsin, vaikkei hän sitä kuitenkaan huomannut. "Meidät huomataan heti jos me nyt kävellään tuonne", huomautin. "Olet oikeassa. Otetaanko se riski?" Laverna oli siis jo lähdössä. "Otetaan", sanoin ja virnistin pienesti.

Laverna työnsi oven auki ja astuimme käytävälle, joka oli täynnä opiskelijoita. Saimme heti oudoksuvia katseita. Täälläpäin ei varmaan usein näe naispuolisia henkilöitä. "Onko täällä joku prinssi-akatemia, vai mitä ihmettä täällä tapahtuu?", Laverna kysyi kuiskaten. Niimpä. Kohautin harteitani. "Kysytäänkö joltain?", sanoin, mutta juuri silloin kuulin äänen takaani.

"Keitä te olette?", ääni oli matala ja hämmästyneen kuuloinen ja se kuului varmasti suunnilleen ikäiselleni nuorelle pojalle. Käännyimme Lavernan kanssa ympäri. Edessämme seisoi kaksi jätkää jotka olivat vähän pidempiä kuin me. Toisella oli ruskeat silmät, tumman ruskeat, melkein mustat hiukset ja tummempi iho, kuin toisella, jolla oli hieman vaaleammat hiukset ja siniset silmät. Molemmilla oli yllään mustat housut ja valkoinen paita, niin kuin täällä kaikilla muillakin.

"Öhm.. mä olen Gianna ja asun tolla toisella puolella tätä linnaa", kerroin. "Mä olen Laverna ja asun myös tässä linnassa. Entä te?"

"Adler", se vaaleampi nuori sanoi. "Grover", sanoi tummempi nuori. "Mikä juttu tämä on? Miksi te olette täällä?", Laverna kysyi kummissaan. "Prinssi-akatemia. Meitä on seitsemänkymmentä ja ajan kanssa opiskelijat karsiutuu kahteenkymmeneen, joista yksi valitaan tämän valtakunnan prinssiksi", Grover kertoi. "Mitä?! Meillä on ihan sama juttu, mutta vain prinsessana", ihmettelin.

"Ei se voi olla niin. Entä jos valitut eivät tykkääkään yhtään toisistaan? Ei ne pysty silloin hallitsemaan yhdessä tätä valtakuntaa", Laverna selitti. "Jos niin käy, valituille tulee loppukoe, jossa vain toinen voi voittaa ja silloin voittaja jää yksin hallitsemaan valtakuntaa", Grover selitti tietäväisenä. "Ai niin vai."

"Kaikki taitaa olla vähän ihmeissään teidän tulosta", Adler naurahti katsellessaan ympärilleen. Grover nyökkäsi huvittuneena. "Meillä alkaa ihan kohta tunti. Nähtäisikö vaikka viikon kuluttua tän puolen ovilla?", Adler kysyi. Oliko hän tosissaan, että haluisi nähdä vielä meitä? "Sopii hyvin. Olisiko päivällisen jälkeen hyvä aika?", Laverna kysyi hymyillen. Hän ainakin oli innoissaan tästä ehdotuksesta. "Nähdään silloin. Vai mitä Gianna?", Grover kysyi minulta virnistäen. "Miksipä ei."

Lähdimme takaisin oville ja sieltä pujahdimme lähes pimeään käytävään. "Olikohan noi käynyt tyttöjen puolella?", Laverna mietti ääneen. "Ei vissiin. Patsi ne kyllä tiesi meidän puolesta."

Pian olimme taas tutulla ja sallitulla puolella. Miksi meille ei oltu esitelty tuota linnan toista puolta? Miksi en ollut kuullut mistään prinssi-akatemiasta yhtään mitään, olinko oikeasti ollut vain niin innoissani prinsessa-akatemiasta.

Kun toisella puolella oli juuri alkamassa tunnit, niin myös tällä puolella. Minulla olisi liikuntaa. Laverna lähti valmistautumaan hänen tulevaan kuviksentuntiin, kun minä taas kävelin huoneeseemme.

Nappasin tavaroitani mukaan ja lähdin etsimään liikuntasalia ensimmäisestä kerroksesta, joka löytyikin täysin vaivatta. Salin edessä odotteli muutamia opiskelijoita, joista tunnistin erään, nimittäin Angelican.

Kävelin hänen luokseen. "Moi. Mehän nähdään taas", sanoin naurahtaen. "No löysitkö etsimäsi?" Minun olisi tehnyt mieli kertoa hänelle vierailustamme toisella puolella, mutten viitsinyt sillä olin luvannut Lavernalle pysyväni hiljaa. "Löysin mä Lavernan." "Mä luulin, että sinä etsit Charleneä." "Niin etsinkin, mutta se ei ollut paikalla." "Vai niin."

"Tulkaa vain sisälle!", opettajamme huudahti salin ovelta. Hän oli Zelda. Kävelimme sisälle ja Zelda johdatti meidän pukuhuoneille.

Vaihdoimme vaatteet, jonka jälkeen tunti pääsi alkamaan. Aluksi oli alkuverryttelyt, jonka jälkeen pääsimme jakamaan joukkueet koripallopeliin. Minä ja Angelica jouduimme eri puolille ja en tuntenut joukkueestani ketään.

Aloitimme pelin. Olin aina tykännyt koripallosta ja pärjäsin hyvin. Sain kuulla paljon hyviä kehuja iloisilta joukkuelaisiltamme ja voitimme pelin 5-3. Joukkueemme olivat todella tasaiset pitkään, kunnes muutosta tuli kun sain kaksi koria lyhyen ajan sisällä.

Lopputunnista pelasimme sählyä, joka ei mennyt minun osaltani kovinkaan hyvin, mutta voitimme kuitenkin, kiitos muiden joukkuelaisten.

Olin ajatellut, että tämä liikunta olisi ollut paljon tylsempää tai ehkä jollain tapaa ahdistavampaa, mutta olin väärässä. Kenenkään kanssa en ystävystynyt, mutta ainakin he hyväksyivät minut mukaan peliin ja syöttivät minullekin, vaikka kaikilla muilla olikin joku hyvä tuttu mukana pelissä.

Liikuntatunnin jälkeen kävin pikaisesti suihkussa, sillä Zelda sanoi että meillä olisi kiire saliin. Opettajilla olisi kuulemma meille jotain tärkeää asiaa.

Vaihdoin päälleni siistit vaatteet ja kiiruhdin suoraan saliin. Onneksi näin paikan päällä Gwenin ja Cecin, joista sain itselleni seuraa.

Etsimme istumapaikat salin edestä ja jäimme odottamaan puheen alkua. Luultavasti kaikki opiskelijat olivat jo saapuneet ja saliin oli laskeutunut odottava hiljaisuus.

Melody asteli arvokkaan näköisenä salin eteen pidellen mikrofonia jo valmiiksi kädessään. Hän kohotti sen suulleen ja aloitti sitten sen 'tärkeän' puheen...
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Aloitin uuden (viidennen) tarinan, "Verta itkevät silmät" käykää lukemassa jos kiinnostaa!