Prinsessa?

~19~ Totuus ystävyydestä

"Nooh.. Eleazar.. Kun mä tapasin sen ensimmäisen kerran.., se oli tosi villi ja hauska. Meistä tuli heti hyvät ystävät. Mutta mä en nähny sitä ekaa kertaa täällä. Mä tunsin Eleazarin jo ennen kuin mä tulin tänne. Viime aikoina me oltiin nähty enää todella harvoin. Ja nyt kun taas tapasimme, Eleazar ei ollutkaan enää samanlainen kuin silloin kun mä tapasin sen ensimmäisen kerran; se oli muuttunut. Ennen Eleazar oli huomaavaisempi, ystävällisempi ja muutenkin kivempaa seuraa. Mä ajattelin että jos me saataisiin se sama ystävyys takaisin, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Mä en saanut sitä samaa yhteyttä siihen ja aloin etsimään toista porukkaa, jonka löysinkin, nimittäin Veronica, Livia ja Laverna", Didyme kertoi saaden minut miettimään koko tarinaa.

"Entä Cornelia?", kysyin pienen hiljaisuuden jälkeen.

"Cornelia.. Se oli oikeastaan syy miksen mä enää tullut niin hyvin toimeen Eleazarin kanssa. Cornelia oli ihan erilainen ja Eleazar halusi kulkea sen perässä. Mä olisin jäänyt yksin joten päätin seurata niitä", Didyme kertoi.

"Erilainen hyvällä vai huonolla tavalla?"

"Huonolla", Didyme vastasi hiljaa, "Se veti mua puoleensa vaikken ollut sellainen".

"Laverna, Livia ja Veronica taitaa olla enemmän sun mieleen", totesin ja Didyme nyökkäsi.

"Ne ei ole liian vallanhaluisia, ne on ystävällisempiä", Didyme kertoi. "Mm.. Niin on. Mennäänkö syömään?", kysyin sillä huomasin että olisi ruoka-aika. Didyme nyökkäsi.

Vaihdoimme ensin vaatteet ja lähdimme sitten huoneesta pois. Elvira tuli vastaan käytävällä ja pysäytti meidät: "Sä olet varmaankin Didyme?", hän kysyi ja Didyme nyökkäsi.

"Cornelia haluaisi vielä hyvästellä sinut, hänen lähtönsä on ihan kohta. Tuletko mukaani?", Elvira jatkoi.

"Tulen. Gianna tule sinäkin", Didyme pyysi. Hämmennyin hänen pyydöstään. Vilkaisin Elviraan, joka nyökkäsi minulle. "Kai minä sitten tulen", vastasin epävarmana ja sain Didymen huulille nousemaan pienen hymyn.

Kävelimme yhdessä ensimmäiseen kerrokseen ja sieltä vielä alemmas maan alle. Cornelia olisi siis vielä siellä. Pysähdyimme yhden oven eteen.

"Menettekö molemmat?", Elvira kysyi meiltä.

"Saanko mennä ensin, kutsun sitten Giannan mukaani?", Didyme ehdotti ja se sopi Elviralle.

Elvira avasi sellin oven ja päästi Didymen sisälle. Didyme saisi sitten koputtaa oveen kun haluaisi minut mukaansa. Elvira seisoi ovella niin että kuulisi Didymen koputuksen, kun taas minä nojailin vähän kauempana seinään.

Ajattelin että Didyme kävisi vain kysymässä Cornelialta että saako Giannakin tulla, mutta olin totaalisen väärässä. Aika vain kului ja kului eikä hän tullut ulos.

Jossain vaiheessa minua alkoi jo kyllästyttää. Olisin halunnut edes istua mutta ei täällä ollut yhtäkään tuolia, seisoin vain.

Vihdoin -pitkän ajan kuluttua- ovi aukesi ja Didyme pyysi minutkin sisälle. Minua jännitti todella paljon. Mitä tästäkin tulisi? Cornelia ei varmastikaan haluaisi nähdä minua, mutta miksi Didyme sitten haluaisi minut mukaansa?

Kävelin kiltisti ovelle ja kurkistin ensin varovasti sisään, jonka jälkeen astelin kokonaan huoneeseen. Cornelia istui huoneen toisessa päässä kovalla sängyllään. Hänellä oli takkuiset hiukset ja hän näytti väsyneeltä.

Minua ahdisti kohdata hänet. En halunnut nähdä häntä täällä, mutten kehdannut kieltäytyäkään kun Didyme oli minua pyytänyt.

Ovi sulkeutui takaamme ja me jäimme kolmisteen pieneen huoneeseen.