Prinsessa?

~18~ Jännitystä ilmassa

Ovi aukesi edessäni ja näin Eva Ayers'sin, jolla oli yllään siisti tummansininen jakkutakki, mustat housut ja tiukka tummanruskea nuttura. Sillä hetkellä kun olin huomannut hänen siistin olemuksensa, tunsin haluavani vajota maan alle. Tunsin itseni niin sotkuiseksi. En ehtinyt käydä aamulla edes suihkussa ja haisin juuri siltä..

Eva katsoi minua hämmentyneellä ja kysyvällä ilmeellä.

"Mm.. siis minä... hmm.. Nukuin liian myöhään.. S-saanko vielä tulla vai... vai onko tämä tilaisuus jo ohi?", sain takelleltua hiljaa asiani etten häiritsisi muita. Eva katsoi minua lempeästi ja se rauhoitti minua pikkuisen.

"Ei tämä tilaisuus ole vielä ohi. Käy vain peremmälle. Tässä on ehtinyt olla vain alkutiedotukset kun päästiin aloittamaan vasta niin myöhään", Eva kuiskasi ja sai minut huokaisemaan sisäisesti.

Eva väistyi tieltäni pois ja pääsin saliin. Onneksi kovinkaan moni ei kääntänyt katsettaan minuun, heillä oli paljon mielenkiintoisempaa katseltavaa. Heillä oli myös ihan tavalliset vaatteet, onneksi.

Hipsin hiljaa viimeiselle penkkiriville ja istuin jonkun tuntemattoman viereen, sillä siinä sattui olemaan juuri sopivasti tyhjä paikka.

"...-Ja nyt siirtykäämme karsinnan tuloksiin. Olemme päättäneet tulokset yhdessä kaikkien henkilökunnan jäsenten kanssa. Hyvistä teoista on kirjattu muistiin mutta niin myös huonoista.

On ollut vaikea päättää ketkä joutuvat lähtemään mutta niin on vain täytynyt tehdä sillä vain yksi voi tulla prinsessaksi.

Teitä on ollut ilo opettaa ja tämä on ollut meille kaikille ainutkertaista. Tahdon onnitella jo etukäteen kaikkia viittäkymmentä nuorta naista, jotka saavat jatkaa opiskelua tässä akatemiassa.

Tänään ei pidetä läksiäisjuhlia, joten kaikki jotka ovat karsituiksi valitut, siirtyvät tästä pakkaamaan tavaransa lähtöä varten, joka on tänään kahden tunnin kuluttua. Muistakaa että kotiin on mahdollista päästä hevoskyydillä mikäli niin haluaa.

Nyt päästän teidät jännityksestä ja ilmoitan karsituiksi valitut. Kuunnelkaa tarkkaan sillä lista käydään vain kerran läpi", Melody selitti mikkiin salin edessä saaden jännityksen valtaamaan koko salin. Kaikki olivat ihan hiljaa ja kuuntelivat tarkkaan.

Melody piti pienen tauon ja aloitti sitten listan luettelemisen. Minulla meni kaikki tuntemattomat nimet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta tutut nimet jämähtivät päähäni. Omaa nimeäni en kuullut ja olin siitä todella kiitollinen. Kuulin kyllä kaksi nimeä, joita en olisi halunnut kuulla, ne olivat... Cecil Grant ja Charlene Brown.

Mutta oli niitäkin nimiä joista olin hyvin iloinen, niitä oli Cornelia Dawson ja Eleazar Brathwaite. Eleazar sai kuin saikin sen lähdön.

Onneksi siinä listassa ei mainittu nimiä Gwendolyn Weber tai Laverna Wesley. Minulla olisi vielä heidät.

Mitenköhän jätkien puolella meni karsinnat? Groveria ja Adleria en halua pois. Algernon voisi kyllä lähteä, se olisi vain hyväksi.

"Kaikki valitut voivat halutessaan käydä luonani tai mennä suoraan pakkaamaan. Porteilla tullaan tarkistamaan että linnaan jää oikea määrä opiskelijoita ja että kaikille valituille on kyyti kotiin. Voitte poistua", Melody lopetti puheensa.

Ympärillä alkoi järkyttävä hälinä. Kaikki nousivat äkkiä ylös mutta kukaan ei lähtenyt salista. Olin nähnyt Charlenen yksin tällä samalla rivillä ja päätin käydä sanomassa hänelle hyvästit.

Kävelin hänen luokseen. "Harmi että sun täytyy lähteä", sanoin ja halasin häntä lempeästi.

"Niin.. Mä en haluaisi luopua sinusta. Sä olit mun ensimmäinen kaveri, kävin ilmoittamassa siitä myös Melodylle. Sulle plussaa, sä sopisit niin hyvin prinsessaksi", Charlene mutisi kaulaani vasteen. "Kiitos. Olet ihana. Toivottavasti me nähdään vielä", sanoin vielä ja päästin hänestä irti.

Charlene vastasi minulle hymyllä. "Hei, hei", hän sanoi. "Hei, hei", vastasin ja hän lähti pois.

Lähdin etsimään seuraavaksi Ceciä, mutta törmäsinkin Eleazariin.

"Ai sinä täällä?", kysyin muka yllättyneenä. En kyllä tiedä miksi, mutta se vain tuli.

"Hehheh", hän vastasi tekonaurulla. "Onko kivaa jäädä tänne, kun mä en ole enää tiellä?", Eleazar kysyi.

"Hei sähän olit hauska tyyppi. Siksihän mä halusinkin tutustua sinuun.. Mutta sitten kaikki vaan muuttui.. Sä valitsit Cornelian ja tässä näkyy seuraukset. Ei mulla ollut sua mitään vastaan. Sä aloit vihaamaan mua, mä vain vastasin siihen tilanteeseen sopivalla tavalla", selittelin ja tutkin samalla hänen ilmettään.

Eleazar katsoi minua häivähdys surua ilmeessään. Hän huokaisi syvään jä lähti kävelemään pois. "Niin.. hyvästi sitten", hän sanoi hiljaa ja katosi paikalta. Mitä ihmettä? Mihin se ylimielinen Eleazar hävisi. Katuiko hän tekojaan?

Jatkoin itsekin matkaa, Cecin luokse. Häntä ei ollut vaikea löytää. Ceci oli Gwenin ja parin muun tytön kanssa. Työnsin itseni ihmismassan läpi Cecin luokse.

Rutistin hänet heti halaukseen ja hän vastasi siihen. "Mä en halua että sä lähdet", sanoin hänelle surullisella äänellä. "Enkä mä halua lähteä, mutta kai se on parempi näin. Ei minusta sittenkään olisi ollut prinsessaksi, toisin kuin sinusta", Ceci mutisi. Irrottauduin hänestä ja katsoin vielä häntä suoraan silmiin. En tulisi koskaan unohtamaan häntä. Hymyilin haikeasti ja lähdin pois ennen kuin purskahtaisin itkuun.

Vihasin hyvästelejä, ne tekivät minut niin heikoksi. Itkin aina kun jotain hyvää piti jättää taakseen.

Lähdin huoneeseemme, vaikka en tiennyt auttaisiko se yhtään, siellä olisi kuitenkin Cecin tavarat.

Huoneemme oli jotenkin epätavallisen sotkuinen. Mitä ihmettä sille oli taas käynyt? En ehtinyt kauaakaan miettiä sitä kun ovelta kuului koputus ja sitten se aukesi.

Kävelin heti ovelle ja näin Zeldan ja Didymen. Älkää vain väittäkö että olisin muka taas tehnyt jotain väärää!, mietin ja samalla häpesin sotkuista huonettamme.

"Olethan sinä Gianna?", Zelda kysyi vaikka hän tiesi sen vallanmainiosti. Nyökkäsin sillä en jaksanut tehdä tästä mitään kunnon keskustelua. Halusin vain tietää mikä nyt on vialla.

"Hyvä.. Tässä on uusi huonekaverinne Didyme Swift", Zelda esitteli iloisesti. Mitä ihmettä?! Ei voi olla todellista! En hyväksy tätä! Hän EI muuta huoneeseemme! Ilmeeni oli varmasti järkyttynyt mutten pystynyt asialle mitään.

"Tunnetteko toisenne?", Zelda kysyi katsellen meitä kumpaakin vuorotellen. Nyt on kyllä Didymen vuoro vastata. En halua puhua enää yhtään. Haluan vain nuo MOLEMMAT pois huoneestani.

"Yhteisiä kavereita meillä on", Didyme vastasi ja melkein huusin että Eleazar ja Cornelia ei todellakaan ole kavereitani, kunnes tajusin että hän puhui ehkä sittenkin Lavernasta, Liviasta ja Veronicasta.

"Hienoa! Sitten tulette varmasti hyvin toimeen. Heti kun Ceci on hakenut kaikki tavaransa, voit purkaa omasi kaappeihin", Zelda sanoi ja Didyme nyökkäsi välinpitämättömästi. Eikä mikään ihme. Ei hän tänne halunnut enkä minä ollut todellakaan toivottamassa häntä tervetulleeksi.

"Minä lähden nyt mutta jääkää te vain tänne", Zelda sanoi vielä ennen kuin lähti huoneestamme pois. Huokaisin syvään.

"Sä et taida toivottaa mua tervetulleeksi. Toivottavasti se Gwen ei olisi noin masentunut mun tulosta", Didyme sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen katsellessaan samalla ympärilleen.

"Mä toivoisin että tultaisiin toimeen. Meillä on kuitenkin sama kaveriporukka.., tai no... tavallaan..", sanoin, mutta en halunnut kuitenkaan kuulostaa siltä kun olisin varastamassa Didymeltä hänen kavereitaan.

"Niin. Mä en silti haluaisi luopua Eleazarista enkä Corneliasta", Didyme sanoi ja hetken mietin miten se liittyi tähän aiheeseen.

"Sano suoraan mitä mieltä sä olet Eleazarista ja Corneliasta. Mä haluan tietää", pyysin katsellen anoen Didymeä hänen tummanruskeisiin silmiin.

Didyme huokaisi hiljaa. "Mä en enää tiedä minä sä pidät mua jos nyt kertoisin koko totuuden", Didyme sanoi laskien katseensa alas.

Yllätyin pienesti mutta en halunnut näyttää sitä. "Kerro, mä en tuomitse", väitin.

"Kyllä sä tiedät." "Mä haluan kuulla sen sulta..." "Hyvä on.."
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tässä oli nyt tällainen luku, toivottavasti tykkäätte :).