"Mun elämä tulee loppuu joskus ja niin tulee sunkin, joten suutele mua millon tahansa."
Maty Noyes - In My Mind
ओह! यह छवि हमारे सामग्री दिशानिर्देशों का पालन नहीं करती है। प्रकाशन जारी रखने के लिए, कृपया इसे हटा दें या कोई भिन्न छवि अपलोड करें।
Makea vaniljan ja pyykinpesuaineen tuoksu kietoutui Jiminin ympärille tuon maatessa pehmeyden keskellä. Silkkiset lakanat ja miellyttävät hajut tuntuivat niin tutuilta, mutta eivät kuitenkaan kuuluneet blondin omaan kotiin. Yhä tokkurassa ja hiukset pystyssä poika vääntäytyi istumaan, hieroen kädet nyrkeissä silmiään.
Leveä sänky, katon koruton lamppu ja ikkunasyvennyksen kaakelipinta saivat takaumia nousemaan Jiminin mieleen, ja hetken tuijoteltuaan huonetta puoliunessa tuo tajusi missä oli. Kylmät väreet ja kuumat aallot leikkivät blondin iholla, saaden hien kihoamaan pojan otsalle. Se oli ihan varmasti Yoongin huone, Jimin olisi voinut lyödä vetoa vaikka omasta päästään.
Patjan reunoista tukea ottaen hunajablondi laski valkoisten sukkien peittämät jalkansa karvamatolle. Housuja tai paitaakaan Jimin ei tunnistanut omikseen, ja vahva kanelin haju kieli niidenkin kuuluvan Yoongille. Kaikki muistutti poikaa parin viikon takaisesta aamusta, jolloin tuo oli herännyt yksin samaisesta asunnosta sen yön jälkeen, ja pienen hetken Jimin ajatteli päätyneensä taaksepäin ajassa.
Vauvanaskelilla nuori tassutteli huoneen poikki ovelle. Metallinen kahva tuntui kylmältä lämpöistä kämmentä vasten, ja sydän pamppaillen poika avasi oven.
Vastassa oli hiljaisuus. Ei ristin sielua missään, jopa se katti oli jossain piilossa. Ajatus toisen kämpässä hiipimisestä hirvitti, mutta oli pakko uskaltaa. Jimin pujotteli tiensä olohuoneeseen, ja pysähtyi kuuntelemaan. Ketään ei ollut edelleenkään näköpiirissä, ja blondi uskaltautui ohittamaan eteisen.
Juuri eteismaton kohdalla pojan hyvä tuuri kääntyi ulko-oven narahtaessa. Se lennähti auki ja toi mukanaan rapun viileää ilmaa, nostattaen Jiminin karvat pystyyn. Sisään astuva hahmo oli pienten lumikiteiden peitossa; musta asukokonaisuus muistutti enemmän sporttista valkoista kuin synkkää mustaa, ja likaisenruskea paperikassi oli kastunut läpimäräksi.
"Siellähän tulee lunta!" hahmo puuskahti ja kietoi kaulahuivin suunsa edestä. Kassi tipahti lattialle tuon kuoriutuessa ulos talvitakistaan ja maihareistaan, paljastaen kylmästä hytisevän Yoongin Jiminin silmille. Mustahiuksinen tarttui kantamukseensa ja meinasi törmätä ovensuuhun jähmettyneeseen blondiin, joka näytti siltä kuin voisi pyörtyä.
Tatuoija nyökkäsi nopeasti keittiön suuntaan, ja lähti sinne jättäen blondin tekemään valintojaan. Keksimättä muutakaan Jimin vaappui toisen perään, ja istahti korkealle baarijakkaralle.
Käsiinsä nojaten poika katseli Yoongin liikkumista kodin sydämessä. Vedenkeitin napsahti päälle, leipää lenteli paahtimesta koriin ja hedelmät pilkkoutuivat kulhoon. Tuoreet omenaviipaleet näyttivät liian herkullisilta, ja Jimin pihisti lautaselta yhden sillä välin kun tatuoija oli selin.
Hetken päästä pieni pöytä oli kukkuroillaan ruokaa, ja Yoongi istui viimein alas. Mustahiuksinen hörppäsi teemukistaan, ja viittoi toisella kädellään blondia ottamaan ruokaa.
Paksu, veitsellä leikattava hiljaisuus laskeutui peittona kaksikon ylle. Ainoat kuuluvat äänet olivat uunin hiljainen hyrinä, Yoongin teen ryystö ja Jiminin paahtoleivän voitelu appelsiinimarmelaadilla. Kumpikin vilkuilivat hermostuneina toisiaan, ja jäädessään kiinni katselivat taas muutaman minuutin omaa syliään todella kiinnostuneina.
Lopulta toinen ei enää kestänyt, ja avasi varovaisesti suunsa. "Eksä juo enää kahvia?" Jimin aloitti keskustelun pureskellessaan leipäänsä. Yoongi pudisti hymyillen päätään, irvistäen samalla sähköiselle tunnelmalle keittiössä. "Kyllähän mä, mut välil pää ei kestä. Ja teekin on ihan hyvää, ei oo huono juoda sitäkin välillä."
Blondi nyökkäsi hiljaisena, koettaen keksiä seuraavaa puheenaihetta. Yoongi kuitenkin keskeytti toisen syvän huokaisun saattelemana, vakava ja kireä ilme yleensä muuten niin lempeillä kasvoillaan.
"Hei kuule, oon tosi pahoillani."
"Mistä?" Jimin kysyi ja piirteli pöytään sormellaan kuvioita, vaikka arvasikin mistä oli kyse.
"Kaikesta", mustahiuksinen veti väristen henkeä. "Siitä miten mä jätin sut yksin meiän yhteisen yön jälkeen ja siitä miten mä vaa katosin enkä ilmottanu mitään. Mä tiiän et mä käyttäydyin tosi törkeesti, loukkasin sun tunteita ja varmaa satutinkin. Ja sit mä viel käännän veistä haavassa ku tuon sut tänne mutku en keksiny eilen illalla muutakaan paikkaa minne mennä, mut mä todella toivoisin et sä voisit antaa mulle anteeks."
Jimin tuijotti toista silmiään räpytellen. Hatarat muistikuvat eilisillalta palailivat pojan muistiin, ja yhtäkkiä halu hypätä kuusikerroksisen kerrostalon katolta oli kova. Mutta se mikä merkitsi siinä tilanteessa enemmän oli Yoongin anteeksipyyntö. Tuolillaan keikkuen Jimin laski leipänsä lautaselleen, ja nosti katseensa niihin silmiin, joihin oli ihastunut heti ensisilmäyksellä.
"Kaikki mitä sä sanoit oli valitettavan totta."
Tatuoija tuijotti häpeissään ulos ikkunasta kuunnellessaan Jiminin sanoja, valmistautuen kyyneliin ja tappeluun.
Niitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sen sijaan pehmeä äänensävy muistutti lähinnä aamukasteista kukkaketoa tai sokerisinta marjapiirakkaa, ja sai Yoongin ihan hämilleen.
"Mutta mä uskon et me voidaan vielä yrittää."
Näytti siltä kuin koko tähtitaivas olisi loistanut mustahiuksisen silmissä tuon kuulessa hunajablondin sanat. "Eli sä annat mulle anteeks?"
En tiiä ootteko kuullu thefanfictionaward mut jos ette oo nii käykää kattoo ne! Menkää kans ihmees ehdottaa omia suosikkejanne sinne, vaikutti ihan siistilt jutult ja aikaa on viel vähän! :D
(Ja kiitti LetMeRunMore ku ehdotit tätä kirjaa, u r so sweet<3!)
