Luku 1: Pakko kertoa

2K 45 1
                                    

Joonas

"Ei vittu" Huokaisen katsottuani kelloa puhelimestani. Olen taas myöhässä treeneistä. Nousen ylös ja riennän vessaan pesemään kasvoni ja hampaani. Aamupalalle ei ole nyt aikaa. Saan vaatteet päälleni ja lähden kiireesti ovesta ulos kohti studiota. Yleensä Tommi hakee meidät, mutta nyt hänkin on jo studiolla. Bändiimme kuuluu yhteensä 6 jäsentä. Joel, toinen laulaja ja hän osaa myös soittaa kitaraa. Tommi, jonka mainitsinkin jo äsken. Hän on rumpali. Olli, meidän basisti, Aleksi, uusin jäsen, hän tekee eräänlaisia DJ hommia. Minä olen bändin kitaristi. Ja sitten on vielä.... Niko. Niin. Niko on toinen laulaja ja aivan uskomattoman lahjakas sellainen. Olen ollut ihastunut häneen niin kauan kun vain muistan. En vain uskalla kertoa hänelle tunteistani, koska tiedän, että Niko on hetero ja pysyy sellaisena. Jos kertoisin, hän saattaisi pelästyä ja ruveta vaikka välttelemään minua, ja sitä minä en halua. Pääsen viimein sisään studion ovesta ja kaikki viisi jätkää katsovat minuun kulmat kurtussa. "Sori jätkät mä lupaan etten myöhästy enää!" Sanon varovasti. Hetken on hiljaista. Sitten Joel sanoo "Joonas tää on jo ainaki kymmenes kerta ku myöhästyt treeneistä ja joka kerta sä oot sanonu ton saman". Kurtistan kulmiani Joelille, vaikka oikeassahan hän on. Otan kitarani seinällä olevasta telineestä ja istun Nikon viereen. Sydämeni pomppasi heti kurkkuun. Vilkaisen ruskeahiuksista miestä ja kun tämä huomaa katseeni, käännän pääni nopeasti pois ja alan virittää kitaraani kaikessa hiljaisuudessa.

---

Niko

Katson vieressäni istuvaa pörröpäätä. Hän on käyttäytynyt viimeaikoina todella oudosti. Hän on vilkuillut minuun ,punastellut ja aina kun katson häneen, hän katsoo äkkiä pois. Päätän, että meidän pitää nyt puhua asiasta, koska selvästikään Joonas ei kerro kaikkea. "Joonas, tuuks tonne ulkopuolelle vähäks aikaa?" sanon, ja Joonas nostaa katseensa minuun. Hän nyökkää pienesti. Nousemme ylös ja lähdemme kohti ovea, kun Aleksi kääntyy tuolillaan meitä päin. "Minne te ootte menossa? Eiks meidän pitäs treenata?" hän kysyy. Katson Joonasta ja sanon sitten "Me käydään vähän juttelemassa". Aleksi nyökkää. "Älkää olko kauaa, täs ei oo koko päivää aikaa". Joel sanoo ja näyttää hiukan äreältä. " Viisi minuuttia" sanon ja suljen sitten oven minun ja Joonaksen perässä. Käännän katseeni Joonakseen. Poika on tulipunainen ja katselee hajamielisesti varpaitaan. "Mikä sulla on? Oot käyttäytyny tosi oudosti viimeaikoina?" Joonas katsoo minuun hetken suurilla silmillään ja aikoo ilmeisesti sanoa jotain, mutta sulkee sitten suunsa, ja nielaisee. "Kerro vaan, mulle voit kertoa mitä vaan" sanon ja toivon salaa, että hän sanoisi tykkäävänsä minusta. Olen nimittäin ollut ihastunut Joonakseen vaikka kuinka kauan, mutta en vain uskalla kertoa hänelle.

---

Joonas

Katson edessäni seisovaa ruskeatukkaista miestä. Hän katsoo minuun lempeillä silmillään. Nyt jos koskaan olisi aika kertoa, mutta en vain saa sanoja suustani. Minun on pakko. En voi pidätellä tätä enää pidempään. Suljen silmäni.

"Mä tykkään susta"

Päästin sanat suustani melkein haluamattani. Läimäisen käden suulleni ja katson Nikoa kauhuissani. Mitä minä menin sanomaan? Hän varmasti vihaa minua nyt! Katson Nikoon ja odotan vastausta. Pelko velloo sisimmässäni. Minä hetkenä hyvänsä Niko juoksisi sisään, kertoisi muille mitä sanoin ja he heittäisivät minut bändistä. "Sano jotain Niko kiltti" soperran ja yritän pidätellä itkua.

Mutta miten Niko reagoi Joonaksen sanoihin?

Jees eli tässä oli eka osa tätä kirjaa! Toivottavasti tykkäätte! Tää oli nyt aika lyhyt luku mutta jatkossa tulee pidempiä. :)

Joonas ja Niko: Kielletty rakkausWhere stories live. Discover now