Luku. 8: Salaisuuksia

737 30 0
                                    

Joonas

Se melkein viikko, jonka vietin Oulussa vierähti hujauksessa. Tänään lähtisin takaisin Helsinkiin. Odotin Nikon näkemistä mutta samalla minua harmitti lähteä vanhempieni luota. Olimme isän kanssa ihan hyvissä väleissä tapahtuneesta huolimatta. Vähän minua hermostutti kun hän katseli minua lehden yli aamupalaa syödessä. Pian syömisen jälkeen kannoin matkalaukun alas. Olin tilannut taksin joten tiemme eroaisivat pian. Menimme pihalle ja näin taksin kaartavan kulman takaa talon eteen. Kuski avasi takakontin ja nostin laukkuni sinne. Ennen kuin menin taksiin, halasin äitiä ja isää. "Moikka! Nähdään taas!" sanoin heille. Molemmilla oli kyyneleet silmissä. "Hei sitten Joonas! Meidän tulee sua niin kova ikävä" äiti sanoi. Sitten nousin autoon ja laitoin oven kiinni. Taksin lähtiessä liikkeelle vilkutin vanhemmilleni vielä viimeisen kerran. Yritin pidätellä itkua. Taksin saapuessa juna-aseman eteen kiitin kyydistä, maksoin matkan ja astelin sisälle asemalle matkalaukkua perässäni vetäen. Silloin tajusin ettei minulla ollut mitään tuliaista Nikolle. Katselin asemalla olevia kauppoja ja huomasin korukaupan. Löysin sieltä todella hienon sydämen muotoisen korun, joka oli kahdessa osassa. Vähän niinkuin ystävyyskoru. Mutta tämä koru oli tarkoitettu pareille. Niinkuin minä ja Niko. Tai emme me virallisesti yhdessä olleet, mutta tämä koru sinetöisi suhteemme. Korun toisessa puoliskossa luki "I promise I will..." toisessa "... love you forever" se oli täydellinen. Myyjä kääri sen pieneen paperipussiin. Sitten katsoin kelloa. Juna Helsinkiin lähtisi 15 minuutin kuluttua. Kävelin ripeästi laiturille, jolla juna seisoi. Nostin matkalaukkuni junaan. Juuri kun olin itse astumassa sisään, kuulin jonkun huutavan minua nimeltä. "Joonas! Hei Joonas odota!". Se oli nuori tyttö, jolla oli puhelin kädessä. Hän juoksi luokseni. "Voidaanko ottaa kuva?" tyttö kysyi hengästyneenä ja katsoi minua hymyillen. Enhän minä voinut kieltäytyä kun hän kerran kysyi niin nätisti. Jotkut fanit nimittäin eivät osaa käyttäytyä yhtä hyvin. "Tottakai! Mun juna lähtee just mutta nopeesti ehtii!" vastasin iloisesti. Sitten muistin mustelmat naamassani. Laitoin hiuksia hieman niin, että ne eivät näkyneet niin hyvin. Toivoin ettei tyttö huomaa niitä. Otimme kuvan ja tyttö kiitti minua hymyillen ja lähti. Olin huojentunut ettei hän huomannut mustelmia. Astuin junaan ja etsin paikkani. Lysähdin penkille. Olin valmis palaamaan kotiin.

---

Niko

Olin innoissani. Joonas tulisi tänään kotiin. Hän oli laittanut viestin, että oli junassa matkalla Helsinkiin. Olin päässyt lähtemään Ollilta eilen. Menisin Joonasta vastaan asemalle. Kello oli vasta 8 aamulla mutta olin niin innoissani Joonaksen näkemisestä etten pystynyt enää nukkumaan. Menin aamupalalle. Rommi makoili raapimispuussaan ja tarkkaili minua sieltä kun tein leipää itselleni. En tiedä mitä tekisin siihen asti että Joonaksen juna olisi Helsingissä.

---

Joonas

Nojasin penkkini selkänojaan. Kuuntelin musiikkia kuulokkeista. Vilkaisin karttaa, jolla näkyy missä kohtaa juna menee. Vasta Kalajoella. Huokaisin kyllästyneenä. Ehkä aika menee nopeammin kun nukun. Olin ottanut mukaani sipsipussin ja Red Bullin. En malta odottaa että näen Nikon ja pääsen antamaan hänelle tuliaiseni. Samalla pelkäsin että tämä näkee mustelmani ja huolestuu. Katsoin kännykän etukameralla kasvojani. Silmän ympärillä oleva mustelma on yhä näkyvä muttei enää niin paha kun silloin. Poskessani oli naarmu ja pienempi mustelma. Minua edelleen sattui koskea selkääni siinä olevan ison mustelman takia. Olin kaatunut selkä edellä ovenkarmia päin ja lyönyt pääni niin, että minulle oli varmaan tullut lievä aivotärähdys. Kyllä Niko ennen pitkää huomaa ettei minulla ollut kaikki hyvin. Kyllä minun piti olla hänelle rehellinen. Laitoin puhelimen takaisin taskuun ja suljin silmäni toivoen, että seuraavan kerran kun avaan ne, olisin Helsingissä.

Joonas ja Niko: Kielletty rakkausWhere stories live. Discover now