Luku. 79: Mikään ei tunnu miltään

293 26 19
                                    

*Timeskip 1 päivä*

Olli

Lääkäri tuli tekemään minulle tarkastusta. Jos kaikki on hyvin, minut voidaan kotiuttaa tänään. "Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa ainakin fyysisesti. Joudut kyllä istumaan vielä pyörätuolissa ja käymään fysioterapiassa mutta ei pitäisi mennä kauaa että pystyt taas kävelemään" lääkäri sanoi. Nyökkäsin vain. "Onko sulla joku joka vois hakea sut täältä ja jonka kanssa sä voisit olla koska sä et nyt sais olla yksin?" lääkäri kysyi. "Joo on mulla. Mä voin soittaa sille" sanoin. Lääkäri nyökkäsi ja antoi minulle puhelimen. Soitin Joonakselle ja hän lupasi hakea minut ja että voin asua Nikon ja Joonaksen kanssa hetken. Minut oltiin laitettu puhumaan psykiatrin kanssa ihan vain siksi että minulla on se itsemurhayritys takana ja olin ihan rehellinen ja sanoin että olen paskana Aleksin kuolemasta. Luojan kiitos he eivät pakottaneet mihinkään osastolle. Puoli tuntia myöhemmin Joonas tuli huoneeseen. Hoitaja toi minulle omat vaatteeni ja auttoi minut pyörätuoliin. Joonasta ei tarvinnut neuvoa sen käytössä koska hänellä oli siitä jo kokemusta. Sain jotain papereita ja minulle määrättiin jotain rauhoittavia ihan vain siltä varalta jos alkaa ahdistaa. Niihin ei kuulemma pitäisi jäädä koukkuun mutta niitä ei saa käyttää alkoholin kanssa eikä yhtään yli suosituksen. Sitten lähdimme. Joonas auttoi minut autoon ja laittoi pyörätuolin takakonttiin. Sitten hän istui viereeni autoon. "Tiiäthän Olli et sä voit kyl puhuu mulle jos sul on paha olla. Ja sun pitää" hän sanoo ja laittaa käden olkapäälleni. "Mhmh" sanon ja nyökkään. Joonas ajaa hänen ja Nikon kämpälle ja menemme ylös asunnolle. Kun Joonas avaa oven, Niko tulee melkein heti halaamaan minua. Se kesti varmaan viisi minuuttia. "Ni-ko sä vo-it pääs-tää irti" sanoin. Niko päästi irti ja vedin syvään henkeä. "Olli mä oon niin pahoillani" hän sanoo. Välttelen hänen katsettaan ja olen vain hiljaa, koska pelkään että alan taas itkemään. Joonas työntää minut olohuoneeseen. "Onks sul nälkä? Haluutko jotai syötävää?" Joonas kysyy. Pudistan päätäni. Ei tee mieli syödä. Ei tee mieli tehdä mitään. Jotenkin mikään ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu miltään ilman Aleksia.

---

Joonas

Katsoin Ollia säälivästi. Hänestä näki miten rikki hän on. Hänellä on selkeästi jo nyt ikävä Aleksia. Kunhan hän nyt ei vain sortuisi mihinkään tyhmään kuten satuttamaan itseään. Olli ei oikeastaan ole täysin riippuvainen pyörätuolista kuten Niko oli. Hän pystyi kävelemään vähän mutta hän väsyy helposti. Siksi hän tarvitsee pyörätuolia. Hänen lihaksensa olivat kuulemma heikentyneet kun hän oli koomassa. Olli vain istui sohvalla ja katseli käsiään. Menin istumaan hänen viereensä ja silitin hänen olkapäätään. "Joonas...must tuntuu et...Aleksi kävi mun luona eilen" Olli sanoo. "Olli, toi ei oo mahdollista. Aleksi on..." aloitin mutta Olli keskeytti minut. "Mä tiiän...mut...mä tunsin jonku kosketuksen ja sit...aurinko valas koko huoneen ja...mä näin linnun. Se katto mua jotenki oudosti ja s-sit se lens pois" Olli kertoo. "Olli sulle oli annettu vahvoja rauhoittavia" sanoin. "Mä tiiän mut mä haluun uskoo et se oli Aleksi. Et s-se tuli lohduttamaan mua" Olli sanoo. Silloin muistin jotain. "Mikä lintu se oli?" kysyin. "Mä en oo varma...satakieli ehkä" Olli vastaa. "Outoo. Täälläki kävi satakieli eilen. Ja aurinko paisto" sanon. "Mut se oli varmaan vaa sattumaa. Toisaalta satakieli oli Aleksin lempi lintu...ehkä Aleksi tosiaan tuli takas lintuna" sanoin. En minä varsinaisesti usko henkiin, mutta halusin lohduttaa Ollia. Silloin hän ei enää pystynyt pitämään itsestään kasassa. Kyynel valuu hänen poskeaan pitkin. Vedän Ollin haliin. Hän purskahti lohduttomaan itkuun. "Olli shhhh kaikki on hyvin. Kaikki järjestyy kyllä ennemmin tai myöhemmin" sanon ja silitän hänen selkäänsä. "Ei mikään voi enää järjestyä ku mulla ei oo enää Aleksia" Olli parkuu. Olli raukka. "Shh Olli mä tiiän että sulla on ikävä Aleksia mutta sun pitää nyt rauhoittua" sanoin ja yritin rauhoitella Ollia, joka huutoitkee sylissäni. "Mitä tääl tapahtuu?" Niko kysyy. Hän oli ilmeisesti juuri tullut vessasta. "Olli on vaa tosi paskana täst tilanteesta" sanoin samalla kun lohdutin Ollia. Hän itki ja huusi ja rutisti minua tiukasti. Ei se minua haitannut. Halusin olla Ollin tukena. Pari tuntia myöhemmin Olli nukahti. Peittelin hänet siihen. Hän tarvitsee lepoa.

---

Niko

Teemme Joonaksen kanssa ruokaa keittiössä. Olli nukkuu vieläkin. Nukkukoon vain. Olli on viime aikoina nukkunut suht huonosti joten hyvä vain jos hän saa nyt nukuttua ainakin osan univeloista pois. Teemme jauhelihakeittoa koska se on helppo ja melko nopea ruoka. Opin tekemään keiton ysiluokalla kun olin paljon yksin kotona ja äiti opetti minulle ruoanlaittoa. Ajatukseni keskeytyivät kun kuulin Joonaksen huudon. "AI VITTU!". "Onks kaikki hyvin?" kysyin ja menin pojan luo. "Mhh mä vaa leikkasin tällä sormeen" hän sanoo ja näyttää veistä, jolla oli leikannut aineksia keittoon. "Ei se mitään. Putsataan se" sanoin. Vein Joonaksen hanan luo ja käskin pitää sormea juoksevan veden alla. Kävin hakemassa laastaripaketin ja desinfiointiainetta. Putsasin Joonaksen haavan, joka ei ollut onneksi syvä vaikka se vuosikin jonkin verran. Sitten laitoin siihen laastarin. Pussasin vielä Joonaksen sormea laastarin kohdalta. "Onko nyt parempi?" lässytin. Joonas naurahtaa ja suutelee minua. Sitten menemme tekemään keiton loppuun. Kun keitto oli valmista, menin herättämään Ollia, kun Joonas jäi kattamaan pöytää. "Olli, hei. Tuu syömään jooko?" sanoin ja ravistin häntä olkapäästä. "Mhh" Olli mumisi ja käpertyi sikiöasentoon. "Olli sun on pakko syödä jotain" sanoin. Lopulta Olli suostui tulemaan pöytään. Hän katsoi annosta hieman epäröiden. Lopulta hän kuitenkin söi lautasen tyhjäksi. Sitten hän laahusti takaisin olohuoneeseen ja lysähti sohvalle makaamaan.

---

Olli

Makaan sohvalla. Ei kiinnosta mikään juuri nyt. Ei oikeastaan edes se, elänkö vai kuolenko, mutta pakko kai minun on elää koska Aleksin henki riistettiin niin epäreilusti eikä hän saanut tehdä sitä mistä oli aina unelmoinut eli luoda iso kansainvälinen musiikkiura. Tiedän, että Aleksi haluaisi meidän jatkavan maailman valloitusta. Hän ei haluaisi että olemme surullisia, mutta se tuntuu juuri nyt mahdottomalta. Pitäisi varmaan alkaa suunnittelemaan hautajaisiakin mutta en pysty ajattelemaan sitä nyt. Tarvitsen aikaa. Kai Aleksin vanhemmat auttaisivat ja tottakai he saavat olla mukana poikansa hautajaisten järjestämisessä, mutta Aleksi haluaisi minun päättävän hänen puolestaan. Minä tunsin Aleksin ehkä jopa paremmin kuin hänen omat vanhempansa. Hän kertoi minulle asioita, joita ei ollut kertonut kenellekään muulle. Hän salasi myös sairautensa vanhemmiltaan. Kyllä he nyt varmaan tietävät siitä, koska heille luultavasti ilmoitettiin poikansa kuolemasta mahdollisimman pian. Minun käy heitä sääliksi. Varsinkin Aleksin siskoa. He olivat kuulemma tosi läheisiä. Huomaamattani olin vuodattanut muutaman kyyneleen. Otin kännykän esiin ja menin galleriaan. Selasin minun ja Aleksin yhteisiä kuvia. Näin kuvan Kreikan matkalta sieltä raunioilta. Kuka olisi uskonut että ensimmäinen yhteinen matkamme olisi ollut myös viimeinen. Painoin kännykän rintaani vasten ja suljin silmäni. Huokaisin syvään. "Olli?" kuulin Joonaksen äänen. "Mmh" mutisin vastaukseksi. "Me mennään Nikon kaa käymään kaupassa ni soita sitte jos tulee jotai" hän sanoo. "Joo" vastaan. Pian kuulen oven kolahtavan kiinni. Avaan silmät. Olen yksin kämpässä. Mutta minulla on jokin outo tunne. Tuntuu että joku on läsnä tässä huoneessa. Ääh mitä minä taas sekoilen. Ei täällä ketään ole. Nousen ylös ja menen keittiöön. Otan yläkaapista lasin ja täytän sen vedellä. Juon siitä varovasti. Katselen Nikon ja Joonaksen keittiötä. Katseeni osui jääkaappiin, joka on täynnä magneetteja ja muita asioita. Niko on ilmeisesti kerännyt noita asioita siihen. Tämähän oli aluksi vain hänen kämppänsä. Yhtäkkiä tunnen jotain pehmeää jaloissani. Katson alas ja näen Rommin. Se kehrää ja hieroo itseään jalkaani vasten. Kumarrun ja silitän sen selkää. Olin kokonaan unohtanut tuon kissan olemassaolon sen viettäessä suurimman osan ajasta raapimispuussa olevassa kolossa. Otan lasin pöydältä ja käännyn ympäri mennäkseni takaisin olohuoneeseen. Hätkähdän ja pudotin lasin pelkästä säikähdyksestä. Se särkyi pieniksi sirpaleiksi lattialle. Rommi sähähti ja pomppasi kauemmas. Keittiön oviaukossa seisoo....Aleksi.

---

Pöö. Sori ku kesti mut tota ideat oli vähä lopussa ja niin myös osittain aika. XD Mutta täs tää kuitenki on et toivottavasti tää on hyvä kuitenki.

Sanoja: 1234

Joonas ja Niko: Kielletty rakkausWhere stories live. Discover now