Joonas ja Niko: Kielletty rakkaus

Luku. 74: Ihme

*Timeskip viikko*

Olli

Avaan hitaasti silmät. En heti hahmota missä olen. En pysty liikkumaan enkä näe kunnolla. Näkökenttä kuitenkin selkenee ja huomaan olevani sairaalassa teho-osastolla. Ei helvetti. Mitä ihmettä on tapahtunut. Pakko päästä pois täältä. Miksi ne pillerit eivät vieneet henkeä? Yritän päästä pois mutta minussa on kiinni kaikkia ihme letkuja ja johtoja ja sen lisäksi kurkussani on joku ihme putki. Yritän repiä kanyyleja irti kun hoitaja tuli huoneeseen. Voi saatana. Hän näytti säikähtäneeltä ja yllättyneeltä. "Hei, ota ihan rauhassa nyt. Sä oot ollu pitkään koomassa. Sä et sais nyt liikkua ollenkaan" hoitaja sanoi ja yritti pitää minua paikoillaan kun rimpuilin. Hän painoi jotain nappia. Ei mennyt kauaa kun lääkäri tuli sisään. Lääkäri alkoi tutkimaan minua samalla, kun hoitaja laittoi kanyyleja takaisin. Olin nimittäin onnistunut saamaan muutaman niistä jo irti. Yritin kaikin voimin päästä ylös sängystä mutta aina vain hoitaja esti sen. "Pysy paikallas nyt Olli. Sulla ei oo mitään hätää. Sä oot hyvässä hoidossa täällä" hän sanoo. "M-mut...m-mä... ALEKSI!!" huusin kyyneleet silmissä. Eivätkö he tajunneet että haluan vain Aleksin luo. Jos hän on enää elossa. En edes tiedä kauanko olen maannut täällä tietämättömänä ympäröivästä maailmasta. "Päästäkää mut pois! Missä Aleksi on?!" huutoitken. "Olli nyt shh kaikki on hyvin. Mä voin vaikka hakea Aleksin tänne mutta ensin sun pitää rauhoittua ja meidän pitää kattoa että sulla on kaikki kunnossa" hoitaja sanoi. Voimani olivat jo lopussa joten tyydyn kohtalooni. Hoitaja laittaa minulle happiviikset. "Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Olet kyllä ihmeellisen vahva. Olimme varmoja että et enää herää ja sinulla olisi vakavia aivovaurioita. Mutta näytät olevan hämmästyttävän hyvässä kunnossa" lääkäri sanoi. "K-kuinka kauan m-mä olin koo-massa?" kysyn. Puhuminen on vielä vähän työlästä vaikka äsken olin huutanut kurkku suorana. "Yli kuukauden" lääkäri vastaa. Silloin menen paniikkiin. "A-aleksi... onhan Aleksi elossa vielä?" kysyn. Pelkään mitä saan vastaukseksi. "Kyllä hän on. Ja itseasiassa hän on tällä sairaalassa" lääkäri sanoi. "M-miks?" kysyn. Ei kai hänen vointinsa vain ole taas romahtanut. "Odottaa leikkausta. Aleksi muutti mielensä" hoitaja selittää. "Oikeesti?" kysyn. Hoitaja nyökkää hymyillen. "Onko sulla jo nälkä?" hoitaja kysyi sitten. Pudistan päätäni. "Se on ihan normaalia että ruokahalu ei heti palaudu kun herää koomasta" hoitaja sanoi. "Mä haluun Aleksin tänne" sanon. Hoitaja nyökkää. "Mä haen hänet tänne" hän sanoo ja poistuu huoneesta.

---

Aleksi

Makoilen sairaalasängyllä ja katselen telkkaria kun hoitaja tuli huoneeseen. Hän hymyili minulle. "Mulla on sulle hyviä uutisia" hän sanoo. "Olli heräsi hetki sitten. Hän oli aluksi melko hätääntynyt ja paniikissa mutta voi tällä hetkellä hyvin olosuhteisiin nähden" hoitaja kertoi. En ollut uskoa korviani. "MITÄ?! M-mut eihän se...tai siis.." änkytän. "Niin, lääkärit ovat myös ihmeissään miten hän heräsi ja on niin hyvässä kunnossa. Olimme varmoja että hän ei enää heräisi" hoitaja sanoi. "Mä haluun sen luo. Nyt!" sanoin. "Siksi minä tulinkin" hoitaja sanoi. Hän auttoi minut pyörätuoliin ja vei minut teho-osastolle. Kun hoitaja avasi oven ja näin Ollin, aloin samantien itkemään. Hoitaja työnsi minut Ollin viereen. "Aleksi" Olli sanoi käheällä äänellä ja hymyili. Otin tämän kädestä kiinni. Pyyhin kyyneleitä. "A-an-an...anteeks" Olli sopersi. Hänkin alkoi itkemään. "Shh rakas" sanoin ja silitin hänen poskeaan. "Anteeks mä...mä en tiiä mitä mä aattelin...oli vaa jotenki paska olo ja en pystyny ajattelee kunnolla mitää" Olli nyyhkyttää. "Shh Olli kulta tärkeintä on et sä oot kunnossa" lohdutan. "Mä pelkäsin et menetän sut" sanoin ja huomasin että ääneni särkyi. Halasimme toisiamme ja itkimme. Lopulta Olli oli rauhoittunut mutta minä itkin. Kaikki se paska minkä olin jo pitkään pitänyt sisälläni valui kyyneleiden mukana ulos. "Shhh Aleksi ei oo hätää kaikki on hyvin" Olli kuiskasi hiljaa ja silitti selkääni. Yhtäkkiä tuntui etten saa happea kunnolla. Irrottaudun Ollista ja yritän saada hengitettyä normaalisti mutta turhaan. "Aleksi mikä on? Onks toi taas paniikkikohtaus?" Olli kysyy. Alan yskimään ja keuhkoihin sattuu niin paljon että tuntuu että kuolen. Laitan käteni suun eteen ja kun katson sitä, huomaan siinä verta, paljon verta. Säikähdän ja alan itkemään. En kuitenkaan pysty muuta kuin valuttamaan kyyneleitä, koska se sattuu niin paljon. "O-olli au-ta" saan sanottua. Olli painaa hälytysnappia ja silittää selkääni. "Ei mitään hätää rakas apu on tulossa" hän sanoo. Hetken päästä hoitaja ja lääkäri tulevat sisään. He huomaavat samantien ettei minulla ole kaikki hyvin ja niin minut kiidätetään pois Ollin luota. Minut viedään johonkin tutkimushuoneeseen ja laitetaan makaamaan. Hengittäminen sattuu niin paljon. Tuntuu kuin joku puukottaisi rintaan keuhkojen kohdalle. Minulle laitettiin happinaamari helpottamaan hengittämistä. "Aleksi ei mitään hätää" hoitaja rauhoittelee. "Tehdään ultraäänitutkimus ja katsotaan mitä siellä on" lääkäri sanoi ja sitten hoitaja avasi paitani nappeja. Lääkäri laittoi jotain mönjää rintani päälle ja alkoi sitten liikutella siinä sitä samaa laitetta, mitä käytetään kun katsotaan raskaana olevien mahaan. "Oho, tänne on näköjään muodostunut uusi etäpesäke ja se on alkanut vuotamaan verta" lääkäri sanoi. "M-mitä se tarkottaa. K-kuolenko mä?" kysyn. "Ei ei et tietenkään kuole. Mutta sinut pitää leikata mahdollisimman pian" lääkäri sanoi. "Pääsenkö mä Ollin kanssa samaan huoneeseen?" kysyin. "Katsotaan jos se olisi mahdollista" hoitaja sanoi. Sitten aloin taas yskiä. Hengitän raskaasti. Kipu on sietämätöntä. "Joo kyllä sä nyt tarttet leikkauksen mahdollisimman pian" lääkäri sanoi. "Laitetaan kiireellisenä ei-kiireellisten ohi" hän sanoo hoitajalle. Ja niin minua alettiin valmistella leikkaukseen.

---

Niko

Ajamme tuhatta ja sataa kohti sairaalaa. Olimme saaneet hetki sitten soiton, että Olli on herännyt. Parkkeeraan auton ja Joonas syöksyi ulos ennen kuin ehdin edes avata omaa turvavyötäni. En meinannut pysyä Joonaksen perässä. Pääsimme viimein teho-osastolle. Joonas avasi Ollin huoneen oven ja riensi ystävänsä luo. Hän halasi tätä tiukasti ja itki. Olli kietoo kätensä Joonaksen ympärille. "Shh, Joonas ei hätää. Mul on kaikki ihan hyvin nyt" Olli sanoo todella käheällä äänellä ja silittää itkevän pojan tukkaa. "M-mut mä luulin et sä k-kuolet" Joonas nyyhkyttää. "Ku lääkärit s-sano et mitää ei oo enää tehtävissä" hän jatkoi. "Joonas kaikki on ihan hyvin. Älä itke" Olli lohduttaa. Hetken päästä Joonas on jo rauhoittunut. Hän suoristautuu ja pyyhkii kyyneleitään. Menen halaamaan poikaa. "Noni kaikki on ihan hyvin" kuiskaan. "Missä Aleksi muute on?" kysyin Ollilta. Ollin ilme muuttui oudoksi. "E-en mä tiiä. Se sai jonkun kohtauksen ja yski verta ja se vietiin pois" hän sanoo ja kyynel valuu hänen poskeaan pitkin. "Heii Olli shh älä nyt ala itkee. Aleksilla ei varmasti oo mitää hätää" sanoin ja vedin tuon halaukseen. Kuulin kuinka hän niiskutti hiljaa. "Shh" kuiskasin. Silloin lääkäri tuli sisään. "Tulin kertomaan Aleksista. Hän on nyt leikkauksessa. Hänen keuhkoistaan löytyi etäpesäke, joka oli alkanut vuotamaan verta. Se ei kuitenkaan ole vaarallista kunhan se hoidetaan nopeasti. Mutta joudumme siirtämään kasvaimen poistamista. Pystymme kuitenkin pitämään sen hallinnassa sädehoidolla joten sitä voidaan lykätä parilla viikolla" hän kertoo. Olli pyyhkii kyyneleitä. "Eli kaikki on hyvin?" hän kysyy. "Kyllä, toistaiseksi" lääkäri sanoi. "Aleksi pyysi saada olla samassa huoneessa kanssasi joten hänet tuodaan tänne heräämöstä leikkauksen jälkeen" hän lisäsi. Olli hymyili.

---

Olli

Ei mennyt kauaa kun Aleksi tuotiin huoneeseen. Hän nukkui vielä ja näytti niin levolliselta. Kului noin puoli tuntia ennen kuin Aleksi avasi silmät. Hän räpäytti niitä muutaman kerran. "O-olli?" hän kysyi varovasti. "Joo rakas mä oon tässä. Ja Joonas ja Niko on täs kans" sanoin. Sängyt olivat niin lähellä toisiaan, että ylsin silittämään Aleksin päätä. Aleksi käänsi päätään vähän nähdäkseen minut. "Olli" hän kuiskasi uudestaan ja kyyneleet valuvat hänen poskilleen. "Heii shh älä itke. Mä oon täs sun vieressä enkä lähe mihinkää" sanoin ja otin pojan käden omaani. "Mä ja Joonas tästä lähetään ni saatte olla rauhassa" Niko sanoo ja tarttuu Joonasta kädestä. Kuulen oven kolahtavan kiinni. Yllättävän nopeasti he lähtivät. Ettei vain olisi Moilasella ollut Porkon banaani mielessä. Ja nyt en puhu siitä hedelmästä. Ja joo, Joonas on nykyään myös Moilanen mutta lempinimi Porko on nyt vain jotenkin jäänyt. Toivottavasti nuo kaksi eivät päädy panemaan sairaalan vessaan. Siinä menisi bändin maine kertaheitolla. Kuvitelkaa nyt se otsikko: "Huippusuositun Blind Channel-bändin solisti ja kitaristi yllätettiin sairaalan vessasta läheisissä tunnelmissa". Se olisi aivan kamalaa. Se studiolla paneminen oli jo tarpeeksi. Silitin Aleksin kämmenselkää. Tuo alkoi rauhoittua. "Noni Aleksi kaikki on hyvin" sanoin. "Ethän jätä mua ikinä?" Aleksi kysyi ja puristi kättäni. "En rakas jätä. Mä oon sun kanssa loppuun asti" sanoin. "Lupaatko?" Aleksi kysyy. "Lupaan" sanon. Aleksi hymyilee.

---

Noni tässä tää vihdoin on! Olkaa hyvä! Ei mulla ollu sydäntä viedä Ollia teiltä. 🥲 Ja jos voisitte olla niin ihania että menisitte seuraamaan mun TikTok käyttäjää nikonohrapirtelo_ ni olisin onnellinen. :) Sinne tulee kaikkee sekoilua. XDD

Sanoja: 1370